Pitkästä aikaa Riiassa

 

Viimeksi vuonna 2006!

Aloin tutkia tietokoneen kuvakansioita miettiessäni koska olimme viimeksi käyneet Riiassa. No näköjään 2006! Olimmepas nuoren näköisiä kuvissa! Siltä reissulta on itse asiassa useampi "nähtävyyskuva", joten sulavasti lainailen omia kuviani lähes 18v takaa. Huh! Kun Ryanair vielä lensi Riikaan Tampereelta (ja päivittäin, joten viikonloppureissukin onnistui) niin taidettiin käydä lyhyen ajan sisällä kolme kertaa. Yksi ainakin joulun alla ja yksi kesällä. 

 

Yllä yksi kaupungin kuuluisa nähtävyys, Bremenin soittoniekat. No mitä Bremenin soittoniekat tekevät Riiassa? Ystävyyskaupunki Bremen lahjoitti patsaan kaupungille 1990. Kuulemma patsaassa eläimet katselevat kaupunkia rautaesiripun takaa. No vuonna 1991 Latvia itsenäistyi jälleen. Patsaan alkuperäinen versio sijaitsee "yllättäen" Bremenissä. Senkin olemme nähneet. Tämä kuva vuodelta 2006.

Mosaic hotel

 

Hotelli valittiin tällä "halpalomalla" kriteerein "halvimmasta päästä, kunhan on parkkipaikka, kylppäri ja suht siisti". Kriteerit täytti Mosaic hotel. Meille nimi toi huvittavasti mieleen humalalajikkeen, mutta sisällä hotellissa nimi näkyi kyllä perinteisemmällä mosaiikin määritelmällä. Vähän oli kuin 90-luvulle olisi palannut. Asiakaspalvelukin oli vähän kuin ensimmäisillä visiiteillä Baltiassa 90-luvun lopulla. Mutta huone oli ahtaudestaan huolimatta siisti ja uudehkon tuntuinen. Aamiainen oli tyyliä "kunhan nyt jotain". Kyllä sillä alkuun päivässä pääsi. Jos tulet autolla, älä suotta puikkelehdi ahtaalle sisäpihalle auton kanssa. Joistain ennakotiedoista poiketen parkkipaikka ei ole sisäpihalla, itse asiassa se on ehkä 200-300m päässä hotellista, joka oli hieman yllätys.

Zeppeliinihallit eli Riian kauppatori ja kauppahalli

Riian kauppahallit ja -tori sijaitsevat 1930 avatuissa halleissa ja niiden ympäristössä. Ihmeekseni en näköjään napannut niistä kuvia muutoin kuin sillä syömistämme juustotäytteisistä letuista. En löytänyt kuvia myöskään vuoden 2006 reissultamme. Tosin silloin muistan että halleissa varoitettiin pitämään kamera piilossa varkaiden takia. Nyt tuskin enää on näin kovasti näpistelijöitä, mutta jostain syystä kuvat jäivät. Letut olivat ihan hyviä. 
Muistan kun edellisreissulla käytävillä myytiin vaatekauppojen muovikasseja! Juu, ihan tyyliin H&M, Vero Moda ja jopa Seppälä. Varmaan taisi olla Marimekkoakin, mutta ihan siis muovikasseja. Kuulemma ihmiset tykkäsivät kantaa niitä, ja esittää että olisivat käyneet mainitussa kaupassa. Elintaso on Riiassa noussut valtavasti, ja tuskin enää kukaan maksaisi edes vaikkapa Harrodsin kassista, ainakaan muovisesta. Viime käynnillä halleissa oli kamala lemu, kalat haisivat (ei tainneet olla ihan tuoreita) ja tiskeissä oli paljon sianpäitä ym meitä kammottanutta. Nyt paikka oli siisti ja lemuton. Ihan kuin mikä vain kauppahalli vaikkapa Keski-Euroopassa. Valtavat nämä olivat yhä, ei kaikkea jaksa kiertää, sillä erot halleissa eivät ole kovin isoja. Ostin edelliskäynnillä halvat nahkakengät. Sellaisiakaan ei enää kaupattu. Ja miksi zeppeliinihallit? Nimi juontaa siitä että halleissa oli alunperin enimmäisen maailmasodan aikaan säilytetty saksalaisia ilmalaivoja.

Matkakirjojen ja karttojen kerääjän pienoisparatiisi

Katuna Elizabeta iela (jolla hotelli oli), kuulosti heti tutulta ja uskoin sen olevan saman, jonka varrella on ihana kirjakauppa Jana Seta. No olihan se! Tosin aika kaukana hotellista, mutta sama katu kuitenkin. Kuvittelin ottaneeni kaupasta kuvan, mutta mistään en sitä löydä nyt. Olen käynyt siellä jo niillä 20v takaisilla reissuillamme ostamassa matkaopaskirjoja joita keräilen. Kauppa löytyy yhä, joskin puolet pienemmäksi kutistuneena. Valikoimissa taitaa enää olla pelkästään jotenkin matkailuun liittyvää kirjallisuutta, ei  ns. perinteisiä lukuromaaneja. Heilläkin näkyy olevan verkkokauppa nykyään. Rakastan myös karttoja ja erityisesti karttojen keräilijät käyvät täällä nykyään. Kun kauppias kuuli että olemme Suomesta, hän kysyi etsimmekö Suomen karttoja ennen sotia? Sanoin että emm, mutta hän kertoi kuinka hällä on harvinaisia karttoja joissa näkyy hyvin Karjala ja käsivarren alue. Kuulemma suomalaiset usein hakevat niitä heiltä, koska niitä ei myydä Suomessakaan. Tämän tiedon todenperäisyyttä en voi taata. Mukaan lähti kuitenkin taas pari opaskirjaa, mutta tällä kertaa ei karttoja.

Koska tämä oli kolmas tai neljäs (en ole varma!) kerta Riiassa, emme perehtyneet museotarjontaan. Päätimme keskittyä käyskentelemään ja tutustumaan olutravintoloihin ja vastaaviin, joista kirjoitan vielä erikseen.

Kauniina kesä... (ei kun anteeksi, nythän oli syyskuu!) päivänä ei ollut ollenkaan pöhlömpi idea käyskennellä kaupungilla. Vanha kaupunki on kaunis ihan itsessään, kuin ulkoilmamuseo.

Mielestäni tämäkään aukio ei ollut näin nätiksi laitettu ja julkisivut kauniiksi maalatut 2006. Muistan kun käynnissä oli jotkut "potkupallokisat" kuten edesmennyt mummuni sanoisi ja aukiolla oli itkeviä nuoria miehiä liput selässään. En muista  sentään olivatko paikallisia.

Kaupungin kuuluisimpiin nähtävyyksiin kuuluu Mustapäiden talo. Meillä on jäänyt joka kerralla tämä käymättä, sillä jotenkin on ollut mielikuva ettei siellä sisällä ole muuta kuin prameat sisätilat kullattuine peileineen ym. Voimme olla väärässä, mutta toki myös voimme olla oikeassa ja sinua voikin sellainen tyyli viehättää, joten kannattaa tarkistaa asia.

Rock Cafe Riga

Kun nälkä alkoi ilmoittaa itsestään, päätimme että voisi olla hampurilaispäivä. Päädyimme Rock cafe -nimiseen paikkaan ihan puhtaasti siksi että siellä oli kanahampurilaisia. Itse kun en oikein pidä jauhetusta lihasta. Juu olen nirso, tämän tiedän hyvin. Kun haluan hampurilaista, pitää löytää paikka jossa on kanafilee sämpylän sisällä. Tällä kertaa J päätyi samaan. Ruoan tulo kesti niin kauan, että ajattelimme jo häipyä paikasta jos ei kohta tule. Kun ruoka tuli, pyysimme vielä valkosipulidipin, mutta se oli virhe. Yrmeä ja hapan tarjoilija otti tilauksen vastaan, mutta itse dippiä ei näkynyt eikä kuulunut. Oli pakko alkaa syödä ilman sitä. Lopulta dippi tuli kun olimme lopettaneet ruokailun!! Tyyppi kehtasi silti laskuttaa dipistä (en muista hintaa, mutta oli se jokusen euron ja periaatteesta, mitä sillä teki kun ruoka oli jo syöty?). J meni sisälle baaritiskille selvittämään asiaa ja eihän meidän tuota sitten tarvinnut maksaa. Tyyppi mulkoili meitä vielä tässä vaiheessa.
Paikka on ollut aimmin Hard rock cafe ja se näkyi sisutuksessa. Paikallisten bändien kamoja seinillä jne. Iltaisin se muuttuu enemmän baariksi ja rock clubiksi keikkoineen.
Ai niin se hampurilainen. Ihan ok. Mutta eipä tuonne toiste menisi surkean palvelun takia. Onneksi yksi tarjoilija osoitti pelisilmää ja korjasi tilannetta pahoitellen. Olimme aikoneet ottaa jälkiruokaa, mutta tämä sai nyt jäädä.

Latvian getto- ja holokaustin museo

Ihan ilman museoreissua ei taideta osata kaupungeissa käydä, ja yksi uusi museo oli tullut sitten viime visiitin. Latvian getto- ja holokaustin museo oli hieman erilainen museo tutusta aiheesta. Odotin ehkä hieman enemmän esittelyä elämästä gettossa (nimen perusteella), mutta oli täällä vähän sitäkin. 
Kuvan vaunu tuskin kaipaa selityksiä.

Sisään tullessa vastassa oli seinä, johon oli kaiverrettu yli 70 000 holokaustissa kuolleen latvialaisen nimet. Nämä ovat aina pysäyttäviä juttuja. Museo sijaitsi paikalla, jossa aikoinaan oli Riian getto.

Yhdessä hallimaisessa tilassa oli kirjeitä gettosta, sivuja päiväkirjoista ja valokuvia asukkaista. Näistä kaikki olivat latviaksi ja jäivät vähän pimentoon ilman että aina välillä tuli kokeiltua Google lensillä suomentaa tekstejä. Ehkä nämä ovat enemmän latvialaisille kohdistettuja.

Itseä ehkä kiinnosti eniten tämä getton asunto, jollaisia ei ole aiemmin tullut nähtyä.

Tämä asunto tuskin oli läheskään pahimmasta päästä, kun ajattelee (lukemiaan tarinoita) Prahan tai Varsovan gettoja, mutta asunnossa oli asunut yli 30 ihmistä. Sitä kun ajattelee, pistää se tämän hieman uuteen valoon.

Ompelukone oli varmaan luksusta, sillä sai muutettua vaatteen käyttötarkoitusta. Aikuisten kuluneesta vaatteesta saattoi saada vielä lapsille sopivan.

Jossain vaiheessa tämä (getton reunoilta siirretty) talo on palanut osittain. Sen vuoksi kalusteet eivät ole alkuperäiset, mutta ne ovat samanlaisia kuin alkuperäiset ovat olleet. Tällaisissa paikoissatuntuu kuin asukkaat olisivat vasta juuri poistuneet.

Costa Coffee

Brittiläisen Costa Coffeen kahviloita on Baltiassa joka puolella. Yleensä vältämme tällaisia ketjupaikkoja, mutta aika keppoisen aamupalan jälkeen oli pakko poiketa välipalalle johonkin ja tämä oli sopivasti reitillä. Maassa jossa sipulikammoisen on joskus vaikea löytää lounasta, ilahduimme kun täällä oli "toasteja" (miksi tämä on vaikea suomentaa? Olisiko paahdettu kolmioleipä sopiva suomennos?) joissa luki muoviin painetussa tuoteselosteessa vain juusto, sinappi ja kinkku. Leipä ojennettiin kylmähyllystä kassalle paahdettavaksi. (Siitä otettu kuva tärähti). Mutta kuinka kävikään. Leivässä oli enemmän sipulia kuin kinkkua! Se oli aivan täynnä sitä, vaikka tuoteselosteessa siitä ei ollut mainittu sanaakaan. Hämmentävää myös siksi, että sipuliallergia on ihan todellinen sairaus. Sipuliallergikon voi olla hankala löytää syötävää Baltiassa, kun tuoteselosteetkin valehteevat. Onneksi itse vain inhoan sipulia ja nälissäni söin tuon mahdollisimman vähällä pureskelulla. Kamalan sipulinmaun peitimme sitten ihan hyvillä juustokakun siivuilla.  Tai no J ei ole sipulikammoinen, mutta oli sitä hällekin liikaa. Kaiken lisäksi sain siitä vatsani kipeäksi. Kahvi oli ihan hyvää perusvarmaa ketjukahvia. Mieluummin valitsemme kyllä yleensä jonkun täysin paikallisen paikan, mutta nyt niitä ei osunut yhtään reitille tuossa kohtaa päivää.

Tämä kaunis rakennus olisi kätknyt sisäänsä Riian taidemuseon, jonka kokoelmia kovasti kehuttiin. Jätimme sen kuitenkin väliin.

Peppo´s

Koska lounas meni hieman pieleen, päätimme pelata varman päälle ja googletimme Riian parasta napolilaista pizzaa. Vastaukseksi tuli Peppos.

Paikka oli trendikkäästi (?) sisustettu ja aika pelkistetty. Olimme soittaneet ennakkoon, sillä se oli myös kovin suosittu. Onnistuimme pääsemään sisään. Ruokalistat olivat modernista kännykän qr-koodilla netistä haettavissa. Minun piti jopa ladata qr-koodinlukija kännykkään, koska en ollut sitä vuosiin käyttänyt. Mitähän jos vaikka anoppini eksyisi näppäinluurinsa kanssa tuonne? Onkohan heillä varalle paperimenuja.

No, menusta päästiin perille ja saatiin pizzat tilattua. Valitsimme aika klassiset spicy napolitan salami tyyliset -pizzat. Pizzat olivat oikein maukkaat. Tänne voisi tulla toistekin. Täällä oli myös ystävällisempi palvelu. Mitä nyt tarjoilija meinasi viedä pizzan pois kolme kertaa kun söin ilmeisesti liian hitaasti!  Hätäistä touhua. ;) Vatsa oli sen verran täynnä, että jälkiruoat jäi täälläkin testaamatta. Taisimme ottaa kyllä Limoncello-snapsit. Sen verran suosittu paikka on, että ainakin sesonkiaikana kannattaa soittaa ja kysyä kuinka täyttä on.

Jälkiäteen kuulin viiniravintolasta (Easy wine), jossa viinejä on todella iso valikoima ja myynnissä alkaen 0,5 dl. Ehkä seuraavalla kerralla sinnekin voisi uskaltautua, vaikka olutpaikoistakaan ei kaupungissa pulaa ole.

Muistoja aiemmilta käynneiltä

Tällä reissullamme emmem käyneet muissa paikoissa panimoiden ja olutravintoloiden lisäksi (joista kirjoitan erikseen), mutta paljonhan kaupungissa ja sen ympärillä on nähtävää.
Viime reissullamme kävimme muun muassa Riian automuseossa, johon matkasimme ratikalla.

Museossa oli hienoja vanhoja autoja, kuten arvata saattaa. Monia neuvostoaikaisia hieman rikoisempia myös.

Yksi erikoisuus oli Leonid Brezhnevin itsensä ohjaama ja kolaroima Rolls Royce. Se oli jätetty korjaamatta. Aika tällin oli saanut, mutta kuski kyllä selvisi kolaristaan.

Ensimmäisellä Riian reissullamme kävimme etnograafisessa museossa, joka muistutti Seurasaarta. Paikalle oli siirretty vanhoja rakennuksia joissa sai poiketa sisällä. Tämän ressun teimme pikkujouluaikaan ja myöskin ennen digikameraa joten kuvia ei koneella ole. Ajankohdasta johtuen paikalla luvatut käsityöläisten työnäytökset puuttuivat ja joulumyyjäisetkään eivät olleet vielä auki. Myös paikan ravintola oli suljettu. Kaksi nauravaista mummoa yrittivät kertoa meille paikan tarinaa ja toinen pärjäsikin kohtalaisesti englanniksi. Nyt kun vilkaisin, näytti että paikka olisi talvella kokonaan kiinni. Kesällä ainakin sinne pääsee bussilla kuitenkin. Me ainakin tykkäämme tällaisista paikoista.

Jurmala

Edellisellä reissullamme teimme myös retken Jurmalaan, joka on suosittu rantalomakohde.

Kauniita puutaloja kaupungissa oli paljon, tosin osa oli jo aika heikossa kunnossa. Uskoisin että turismin lisäännyttyä Latviassa on varmasti huviloita kunnostettu jo paljon lisää. Meille paikan parasta antia oli kävelykatu, pikku putiikit ja muutama aurinkoinen terassi. Aika pian nämä kuitenkin oli katsottu, emmekä viipyneet kaupungissa montaa tuntia.

Jurmalaan pääsi junalla, eikä matka kestänyt kovin kauaa. Etäisyys Riiasta on reilu 20 km ja nykyään lipun hinta nälyy olevan 1€ ainakin netistä ennakkoon ostaessa.  Pois kannattaa jäädä asemalla Majori.

Se syy miksi suurin osa matkustaa Jurmalaan on nämä rannat jotka ovat "kuin etelänmatkoilla". Juu, olivathan ne kai. Musiikki soi ja väki otti aurinkoa, jossain välissä myytiin jäätelöä. Meille tämä on niin sanottu "turistihelvetti", mutta monelle varmasti paratiisi. Lapsiperheillekin voi olla oiva ja edullinen keino päästä rantalomalle. Nythän Riikaan pääsee Tampereelta ja Helsingistä myös halvalla (jos sattuu aikataulut osumaan) lentäen, ainakin toistaiseksi. Air Baltic muuttelee käsittääkseni kohteitaan myös usein.
Meille kerta Jurmalassa riitti. Riikaan voimme mennä taas joku päivä. Viikonloppu kesä- tai syysaikaan on ehkä paras ajankohta omaan makuun. Miksei myös keväällä, silloin todennäköisesti kevät on siellä jo paljon pidemmällä kuin täällä.

Ravintoloista täytynee mainita Lido, jonka kuuluisia tuulimyllyravintola on Riian laitamilla.  Paikassa voit valita ruokia noutopöydistä ja kassalla maksetaan lautasen painon mukaan. Näitä on nykyään jo paljon muuallakin, muun muassa Riian keskustassa ja jopa Tallinnassa. Mutta tuo tuulimylly-paikka on erikosin ulkoasultaan. Lisäksi ainakin 2000-luvun alussa sen jouluvalot olivat jotain aivan käsittämätöntä. Koska käynnistä on aikaa, en tiedä ovatko valot vain lisääntyneet, vai onko aika ajanut jo tämän paikan ohi. Kävimme täällä taksilla, hinta ei ainakaan tuolloin päätä huimannut. Nyt käyttäisin kyllä Boltin sovellusta.

Pärnussa panimolla ja oluella

 Pernauer: Pärnu käsitööõlu

Pernauerin panimo on perustettu 2016 kaupungin "oluenystävien toimesta". Alkuun tämäkin panimo sijaitsi syrjäisellä maatilalla.
Nykyien tila on noin 4km Pärnun keskustasta. 

Uusi moderni ja viimeisen päälle siisti panimo on avattu 2021. Olisimme jopa luulleet vielä uudemmaksi sitä, niin upouudelta kaikki näytti. 

Toki panimoilla kuuluukin olla pudasta ja siistiä ja hygienian kanssa todella tarkkaa, mutta täytyy kyllä sanoa ettemme ole koskaan nähneet näin siistiä panimoa. Vitsailimme että lattiatkin olivat niin puhtaat että niiltä olisi voinut syödä ihan suoraan lusikalla ilman lautasta välissä. ;)

Hämmentävää oli myös se, että minkäänlaista tuoksua saati hajua ei ollut. Yleensä kuitenkin joku tuoksu tai jossain vaiheessa ehkä hajukin leijailee panimolla, mutta täällä ei yhtään mitään.
Ikävä kyllä, tästäkin huolimatta eniten kiinnostusta meidän makuun herättänyt suklaaportteri vaikutti menneen pilalle kun sen kotona avasimme.

Panimon yhteydessä oli myös uutuuttaan hohtava hanahuone, joka tosin ei ollut auki kun poikkesimme. Ostoksille voi pyrkiä koska vaan, jos käy nykimässä ovea tai soittaa ja kysyy ollaanko täällä paikalla, mutta hanahuone on auki lähinnä tilauksesta tai panimokierrosten yhteydessä.
Kierroksia sai ostaa panimon sivuilta eri kävijämäärille.

Mukaan tarttui taas muutama olut. Panimo ei harrasta isompia kikkailuja oluissa, vaan pysyttelee hyvin klassisessa tyylissä, ilman soureja, pastryja tms modernimpia juttuja. Monihan onkin sitä mieltä että nämä  klassiset ovat niitä "aitoja" kunnon oluita. Itse tykkäämme kaikkailuista, mutta on ihan hyvä että panimo valitsee oman linjansa ja pysyy siinä.

Meille jäi avistuksen epäselväksi työskenteleekö meille paikkoja esitellyt mies aina yksin täällä, kun netin mukaan perustajia oli kuitenkin useampi. Hän ei ollut ehkä kaikista sosiaalisimmasta päästä tapaamiamme panimoihmisiä, joten päästimme hänet jatkamaan työtään ja kiitimme visiitistä ostokset kassissa.

Sweet Rosie Irish Pub

Keskellä viikkoa sesongin ulkopuolella kaupungin muututtua eläkeläisten valtakunnaksi oli aika vaikea löytää ilta-oluille paikkaa. Osassa paikoista oli reissua suunnitellessa vielä kesäaikataulut, mutta kun pääsimme paikan päälle, olikin siirrytty viikonloppupainotteiseen aikatauluun.

Osa paikoista myös oli lähempänä rantaa, ja auki vielä vähemmän jos ollenkaan. Kävelykadun läheisyydestä löytyi irkkupubi Sweet Rosie. Se ei ollut ennakkoon listallamme, koska irkkubaarit ovat usein aika.. no ainakin toistensa kopioita. Paikka oli aika iso ja siisti. Asiakaskunta oli täälläkin aika iäkästä. Oluissa erikoisimmat olivat belgialaisia. Se nyt ei sinänsä itseäni yleensä haittaa, mutta ihmetyttää ettei mitään virolaisia ole valikoimassa. Vai olikohan jotain tyyliin Sakua.

Käymättä jäi muun muassa

Meidän ykköskohteeksemme Pärnussa illalla oli tarkoitus laittaa Öllepood  nr.2  Gambrinus. Olimme jopa valinneet hotellimme sen naapurista. Mutta juurikin sillä viikolla kun menimme Pärnuun, he muuttivat aikataulunsa ja paikka oli kiinni. Kun kävelimme sen ohi, portailla oli kaksi miestä tupakalla. Kysyimme onko paikka auki, ja toinen heistä huusi: Ei ole, mutta tulkaa vaan ostoksille, teen inventaariota. Mukava tarjous, mutta a) emme olleet tuntikausiin syöneet mitään ja b) jäimme miettimään olisiko hän myynyt vain mukaan. Kiitimme tarjouksesta, mutta lähdimme etsimään ruokaa. Yöllä kun palailimme, mietimme koputtaisimmeko oveen, mutta emme sitten kehdanneet. Valot siellä paistoivat yhä.

Kaupungissa olisi ollut myös jonkinlainen panimoravintolan tapainen Rüütlihoov Pubi, mutta oluet ja menu vaikuttivat aika saksalaistyyliseltä, ja kummassakaan (siis ruoassa tai oluissa) saksalainen tyyli ei ole oikein meidän juttumme, joten jätimme tällä kertaa tämänkin väliin. Ehkä jos olisimme olleet pidempään, mutta tiesimme että seuraava kohde on Riika, jossa oli olutravintoloita jo aika paljon reippaammin,  joten päätimme vain käyskennellä kaupungilla hetken ja lähteä nukkumaan.  

Rantalomakohteessa syyskuussa eli Pärnu

 

Pärnu

Pärnu on niin monelle suomalaiselle yhtä tuttu (joillekin jopa tutumpi) kuin Tallinna, että olimme ehkä hieman poikkeavia turisteja täällä, kun kaupunki oli meille vieras. Olimme pari kertaa ajaneet tavallaan Pärnun läpi, mutta oikeastaan ennemminkin sen ohitse matkalla Keski-Eurooppaan.

Kävelykadulla kävellessään oli helppoa ajatella että tämä vajaan 40 000 asukkaan kaupunki kuhisee elämää kesällä kun turistikausi on parhaimmillaan. Ihan kivan näköinen vanha kaupunki oli, mutta hyvin pieni. Kävelykadun ympäristössä ei vaikuttanut olevan paljon mitään asuinrakennuksia kummempaa ja aika monet liikkeet olivat kiinni. Osa ravintoloista (etenkin ns. olutravintolat) olivat kiinni alkuviikosta. 

Kaupunki on perustettu jo keskiajalla ja siellä on ollut kylpylöitä yli 180 vuoden ajan. Kylpylöistä kaupunki parhaiten tunnetaankin ja tietysti pitkistä hiekkarannoistaan. Kylpylöistä ehkä johtui että syyskuussakin kaupungissa tuntui liikkuvan pääasiassa eläkeläisiä. Täällähän tunsi keski-ikäinen itsensä varsin nuoreksi! 😄 Olen kuitenkin ahkerammin täällä käyviltä kuullut että kesäisin meno on nuorekkaampaa, ja turisteja on lapsiperheistä nuorisoon ja varmasti silloinkin myös eläkeläisiä.

Koska kylpylät eivät meitä kiinnostaneet ja ilma oli kuitenkin aurinkoinen ja lämmin, tyydyimme käyskentelemään kaupungilla ja nauttimaan myös siitä että syyskuussa tarkeni syödä ulkona terassilla.

VoVa Vorstid & Vahvlid KÖÖK & BAAR

Päädyimme syömään Ravintola VoVassa bataattiranskalaiset kanafileellä ja parmesaanilla. Ihan ok oli, ei mitään mullistavaa gourmeeta mutta kovassa nälässä auttoi ensihätään hyvin. Myöhemmin illalla nappasimme pizzan puoliksi jossain pahvilautaspaikassa (tyyliä Kotipizza), jonka nimestä en edes ole varma.  Joinain päivinä iskee reissussakin nälkä sen verran kovana ettei jaksa koko iltaa etsiä. Itse asiassa täällä VoVassa olisi ollut kyllä ihan isojakin annoksia (kuvakulma hämää, tämä oli jollain "pikkusyötävien" listalla), mutta jostain syystä emme menneet sinne illalla uudelleen vaikka ruoassa ei vikaa ollutkaan. Kesällä ravintoloita löytyy myös rannan suunnasta, mutta nyt suurin osa niistä oli suljettu.

Koidulapark Hotel

Pärnussa yövyimme kävelymatkan päässä kävelykadusta Koidulapark Hotellissa. Huone maksoi 62 euroa ja oli ihan siisti ja ilmeisesti hiljattain remontoitu, kylppäri oli vähän nuhjuisempi. Jossain osassa hotellia haiskahti hieman vanhalle, mutta ei huoneissa. Auton sai jättää hotellin takapihalle jos tilaa oli, ja sitä sattui olemaan. Todella ahdas piha kyllä oli, joten ihan ei voi luottaa parkin saantiin. Aamiainen piti maksaa erikseen, mutta olisiko ollut ihan muutaman euron kuitenkin ja ihan hyvä kuitenkin. Hotellin lähelläkin oli ravintoloita, mutta aika huonoin arvosanoin ainakin mitä netistä katsoimme. Joissain arvosteluissa hotellista kehuttiin ettei rantaan ole pitkä matka. Tästä emme osaa sanoa. Kävimme vain pienen autokierroksen päätteeksi katsomassa rantaa aamulla.

Pärnun uimarannat

Ennen kuin jatkoimme aamulla matkaa, kävimme ihan autolla katsomassa niitä kuuluisia hiekkarantoja. Ravintolat olivat kiinni, ja uimassa oli vain jokunen innokas. Lenkkeilijöitä tuli vastaan rantakadulla.

Hiekka oli pehmeää ja upottavaa kuten oletettavasti etelän uimarannoilla (emme ole pätkääkään rantaihmisiä, kuten olette ehkä huomanneet) ja on helppo kuvitella kesällä ranta täyteen auringonpalvojia. Nytkin syyskuussa oli jo aamusta aika lämmintä, mutta aamu oli hieman pilvinen.

Meille tällä ei ollut isommin merkitystä, sillä lähdimme aika aamupäivästä kohti Riikaa.

  

Rannan tuolit odottelivat ensi kesää.

Saaremaa olutvinkit

 Viron vanhin pienpanimo ja toinen hieman uudempi

Pöide Pruulikoda

Pöiden panimo on alunperin ollut pieni kotipanimo jota pyöritti pariskunta omalla tilallaan. Panimo on saanut nimensä Pöiden kirkon mukaan, joka oli niin iso että se muistutti enemmän linnoitusta.  Itse panimolle emme tällä kertaa menneet, mutta Kuressaaressa löytyy panimon taproom.

Olimme hieman pettyneitä kun oluthanat olivat syksyllä suljettu (niissä oli vain samaa olutta jota olimme lettulounaallamme jo maistaneet), mutta koska oluet olivat kaikki kauppavahvuisia, saimme niistä maistettua kiinnostavimmet pullotuotteinakin. Tilasimme kaksi kerrallaan ja jaoimme ne.

Taproom oli selvästikin enemmän ruokaravintola. Meille oli hieman liian aikaista syödä, joten keskityimme oluisiin. Suurinpaan osaan pöydistä kannettiin ruoka-annoksia. Pääpaino oli grillatussa lihassa.  

Panimo on perustettu 2013 tosiaankin kotipanimona. Pian kuitenkin tuotantoa haluttiin jo kasvattaa ja siirryttiin isompiin tiloihin Kuressaaren kupeeseen. Panimolle on mahdollista varata tutustumiskäynti. Tällä kertaa meillä jäi se tekemättä.

Oluet olivat ihan ok. Aika klassisia perusoluita ilman suuria kikkailuja. Eivät meidän suuhun sellaisia joita tulisi kuskattua mukana kotiin, vaikkei niissä sinänsä mitään vikaa ollut. Kauniina syyspäivänä terassilla kiva maistella, muttei kuitenkaan tullut ostettua yhtään mukaan. Sekä panimo että tämä ravintola ovat kyllä saaneet hyviä arvosteluja netissä, joten ilman muuta kannattaa poiketa. Kaikki eivät kaipaa vahvoja tummia kuten me usein. 😁 Mutta vaikkapa ruokajuomina tai kesäpäivän virkistäjinä meneekin miedommat. Sitä paitsi emme olisi voineet näin montaa olutta edes puoliksi maistaa iltapäivällä terassilla, jos ne olisivat olleet 10% tai yli.

Pihtla Õlleköök

Pihtla on Viron vanhin pienpanimo, ja erityisen tunnettu virolaisesta sahdista.Panimo on perustettu 1990 ja monille olutharrastajille tuttu menneiden vuosien SOPP (Suuret oluet pienet panimot) -visiiteiltään. SOPPeissa heillä oli vain ihan jokunen olut mukana, joten meille ainakin oli iso yllätys kuinka laaja valikoima panimolla oli.

Panimo sijaitsee vanhalla maatilalla vajaa 15 km Kuressaaresta. Mutta Bolt ja Uber toimivat molemmat Virossa mikäli autoa ei ole reissussa eikä kukaan halua toimia kuskina. Panimolla nimittäin on sijainnistaan huolimatta aika kiva "hanahuone" jota koko ajan ollaan muokattu mukavammaksi.

 SBaari on auki kesäkuun alusta elokuun loppuun, mutta pääsimme kurkkaamaan sinne sesongin ulkopuolella.  Aukiollessaan siellä on myös pientä purtavaa.

Koska matka oli jatkumassa seuraavaan kohteeseen ja olimme autolla liikenteessä, tyydyimme katselamaan paikkoja ostamaan tölkkejä mukaan. Hanat toki ovatkin "talviteloilla".

Myös oluiden keittelyn osalta kesä on tärkein aika vuodesta, joskin olutta tehdään myös talvella.

Arvet Väli perusti panimon 1990 kun oluita oli huonosti saatavilla ja hän onnistui saamaan vanhoja tankkeja ja meijerin maitosäiliön josta hän muokkasi käymisastian. Alkuun vuoteen 1996 asti hän teki vanhoissa kolhoosin tiloissa lähinnä kodu-olutta joka vastaa suomalaista sahtia. Kun kolhoosin elintarvikelaitos meni konkurssiin, siirtyi panimo silloisen panimomestari Vendo Lõukun kotiin, jossa keiteltiin 400l puusammioissa lähinnä sahtia saunassa.

Alkuperäisiä tankkeja oli näkyvillä panimon ulkopuolella. Itse panimo on hanahuoneen takana, erillisessä rakennuksessa. 
Suomalaisittain hauska fakta oli että 1990-luvun alkupuolella olutta myytiin suoraan 900 litran tankista pakettiauton katolta ostajien omiin pulloihin! Eipä olisi ikinä onnistunut Suomessa moinen! Tätä ei kuitenkaan kestänyt kauan.
1999 päästiin muuttamaan uusiin tiloihin ja tilat ja laitteen modernisoituivat. Ja ennen pitkää olutta tehtiin useampaa laatua. 

Nykypäivän valikoimat ovat jo aika kattavat. Oluita löytyy laidasta laitaan. Sahtiakin tehdään yhä, mutta huonon säilyvyytensä ja sen faktan ettei J juo sitä senkään vertaa kuin minä, jäi sahdit ostamatta. 
Kannattaa poiketa Pihtlalle ehdottomasti jos liikkuu Saaremaalla kesäaikaan. Ja ympäri vuoden oluita löytyy toki paikallisista ravintoloista ja kaupoista, joskin vaikutti että huonommin kuin Pöiden tuotteita. Omaan suuhun Pihtla sopi kyllä paremmin, mutta nämä ovat taas niitä kuuluisia makuasioita.