tiistai 30. toukokuuta 2017

Enää 3 viikkoa

Matkakuume nousee

 
Tajusimme tänään, että 3 viikon päästä tänään suuri seikkailu on alkanut. On jo niin lähellä, että alkaa tulla "lomanalusstressi". Lomastressiä en ymmärrä, mutta loman alla pitää saada kaikki kotihommat ja koska olen yrittäjä, myös firman hommat tehtyä. Töitä pitää tehdä vähän enemmän, koska yrittäjän loma on palkaton, muttei liikaa ettei aja itseään piippuun ennen lomaa.
Lisäksi haluan tarkistaa joka kohteen nähtävyyksiä, jotta tiedämme mitä on tarjolla. Majapaikat on kaikki varattu, ja olen jopa saanut laskettua budjettiakin pitkälle, sillä myös laivamatkat on varattuna ja kiitos Via Michelin -ohjelman, on bensakulutuskin laskettu. Toki se ei välttämättä pidä paikkaansa, mutta antaa suuntaa. Samalla teen listaa mitä kaikkea tarvii olla mukana. Onneksi aiemmilta kahdelta autoreissulta olevat listat on tallessa, kuten myös lista niistä asioista joita olisimme toivoneet ottaneemme mukaan. Via Michelin myös kertoo että auton mittariin tulisi noin 6330km 26 päivässä. Kotimaan kamaralla ajettuja kilometrejä en laskenut mukaan
Näistä voi tulla pitkät kolme viikkoa, mutta toisaalta aika meinaa loppua kesken!  Mökillekin kun tekee mieli. Joskin nämä mökkisäät eivät nyt paljon kesältä vaikuta. Toivottavasti tien päällä paistaa aurinko. Ai niin, pitää muistaa lisätä listaan aurinkolasit.  Ja sateenvarjot...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti