Koht (Moonshine bar)
Itseoikeutetusti ensimmäisenä on pakko mainita se oma, ja monen muunkin suosikki, eli Koht. En tiedä, miksi jossain sitä sanotaan myös Moonshine bariksi.
Etenkin jos Tallinnassa on paljon suomalaisia olutharrastajia kuten Tallinn Craft beer weekendin aikaan, on tämä paikka kuin ammuttu täyteen. Paikka ei muutenkaan ole iso, saati sitten kun väkeä tulee paljon. Onneksi keväällä voi aina laajentaa vähän ulos, mutta istumaan eivät kaikki mahdu. Talvella visiitti on siinä mielessä parempi, että sekaan mahtuu paremmin. Hyvällä tuurilla takassa on tuli, ja pääsee istumaan sohvalle lähelle takkaa. Paikan valikoima on parhaita Tallinnassa, ja henkilökunta auttaa valinnassa, kun kerrot mitä kaipaat. Aina on löytynyt jotain uutta ja ihmeellistä. Vähän miinusta siitä, ettei missään ole listaa oluista. Tämän takia hintaa saa aina vähän jännittää, tai ainakin kysyä ennen kuin pullo avataan. Jos tykästyt olueen, niin porttikongissa on saman omistajan kauppa, ja voit hakea sieltä saman oluen kotiinviemisiksi. Ravintolan puoleltakin minulle on usein haettu olut kaupasta avaamalla vain väliovi sinne suuntaan.
Porttikongin kyltti kuulemma (viroksi) kertoo ravintolan olevan auki silloin kun se ei ole kiinni. Aina on kyllä auki ollut kun olemme kaupungissa olleet. Koskaan emme ole tosin olleet keskellä viikkoa Tallinnassa.
Osoite: Lai 8
Koht
Koht-baarin kauppa, kun luukut on auki, pääsee ostoksille
Tästä ovesta kauppaan, porttikongin perältä ravintolaan.
Pudel baar
Uusimpia, mutta silti yksi itselle ehdottomia käyntikohteita on Pudel baar. Alueella on paljon myös hyviä ruokaravintoloita, joten tänne on hyvä siirtyä ruokailun jälkeen.
Paikassa on hyvä valikoima, useampi hana ja miljöö on omaan makuun sopiva. Pieni miinus vessoista yläkerran käytävässä. Ne ovat vähän turhan nuhjuisia. Hintataso ehkä vähän maineen mukainen, mutta yhä suomalaiselle kuitenkin edullinen. Joinain iltoina paikalla on elävää musiikkia. Pubia on ehditty jo laajentaa kerran.
Osoite: Telliskivi 60a,
Speakeasy By Pöhjala
Pöhjala-panimon oma ravintola on mukavasti matkan varrella kun lähtee tai saapuu Pudelin suuntaan. Sisustus on hyvin pelkistetty, ja alkuun ulkopuoli näytti siltä ettei ikinä olisi uskonut siinä olevan ravintolaa. Nyt seinämaalaukset ovat vähän uudistaneet rakennusta. Sisällä seinät ovat lastulevyä, ja sisustus kirpparikamaa ja vastaavaa. Takapuolella on aika karu, mutta jollain tapaa sympaattinen terassi. Pöytinä kaapelikiekkoja, tuoleina sikin sokin mitä sattuu. Valikoimissa pääpaino on toki Pöhjalan oluissa, mutta muitakin löytyy. Olen näemmä hukannut sisäkuvat, mutta ulkokuva nyt edes tähän laitettakoon.
Osoite: Kopli 4
St. Vitus
Uusimpia tulokkaita Tallinnan olutravintoloihin on niin ikään Telliskiven alueella sijaitseva St. Vitus, joka on saanut nimensä Prahassa sijaitsevan kappelin mukaan. Ravintolan seinämaalauksissa on myös mukailtuja maalauksia kappelin alkuperäisistä. Sitä miten pyhimys olueen liittyy, en saanut selville. Wikipedia kertoi mm. että maissa, joissa vallitsi saksalainen kulttuuri, ilmeni massahysteriana tanssihulluutta, jota ruvettiin nimittämään Pyhän Vituksen tanssiksi. Olisiko olut sitten yhdistetty tanssiin, koska näitä baareja löytyy ympäri maailmaa.
No itse asiaan: Paikka on hyvin tarkkaan mietityn näköinen, sisustuksessa riittää katseltavaa. Olutvalikoima oli itselle ehkä pieni pettymys, suurin osa oluista oli ennestään tuttuja. Toki se ei tarkoita että ne olisivat olleet huonoja. Hintataso oli ehkä hieman kalliimpi kuin muissa paikoissa. Hyvähän se on hinnoitella kun iso ravintola on täyteen ammuttuna perjantai-iltana. Tähän liittyen: Ilmanvaihto oli ala-arvoinen! Olisimme saattaneet viihtyä pidempään, mutta oikeasti loppui happi kesken ja ikuisella vilukissallakin alkoi hiki puskea pintaan. Saatamme silti poiketa uudelleen, ehkä tungoksen helpottaminen auttaa ilmaankin. Alkuinnostus aina täyttää uudet paikat.
Osoite Telliskivi 61b (Rimin takana, heti Rimin perään).
Jotain raikasta ähkyyn oloon, syötyämme tuhdit kana-annokset Kukekessa.
Pörgu
Ehdottomasti mainittaviin kuuluu myös Pörgu. Kun kävimme täällä ensimmäisen kerran 2011 (jos oikein muistan) olimme aika pettyneitä valikoimaan ja hintoihin. Siihen aikaan torin kupeessa oli vielä Hopner, joka olikin ehkä liian hyvä ollakseen totta. Siellä valikoima oli aivan valtava, ja hinnat halvemmat kuin missään näissä mainituissa. Sekö lie koitui kohtaloksi, kun paikka suljettiin (tosin luvattiin avata uudelleen myöhemmin muualla, mutta eipä ole näkynyt).Mutta kun Hopner sulkeutui, ja poikkesimme tänne, niin koimme yllätyksen! "Manalan" (Pörgu on suomeksi manala tai helvetti) lista oli venynyt moneen sivuun ja hinnat pudonneet. Itse jopa epäilimme että he päättivät napata Hopneria kaipaamaan jääneet asiakkaat. Mikäs siinä, ihan kiva paikka tämäkin on. Nykyään myös helpompi löytää, kun ennen se tuntui olevan ihan piilossa. Porttikongin suuhun on ilmestynyt roikkuva tynnyri nimen kanssa ja ovi saanut kirkkaamman punaisen värin. Joku bloggari moitti palvelua, mutta meille on aina oltu hyvin ystävällisiä. Tämä mainittu bloggari ei tosin ollut olutharrastaja, en tiedä liittyykö siihen.
Pörguun menevät portaat ovat todella jyrkät, manalaan kun vajotaan. Olehan varovainen! Paikan ruoka kuulemma on erinomaista. Meillä on tämä jäänyt yhä kokeilematta, mutta eiköhän joku päivä pidä ottaa vahinko takaisin. Hopneriin verrattuna kesällä miinusta tulee puuttuvasta terassista, mutta toisaalta.. Nytkin toukokuussa ei olisi tarennut ulkona istua. Pörgu löytyy ihan Nigulisten kirkon takaa.
Osoite Rüütli 4
Oven takaa aukeaa todella jyrkät portaat alas. Ei parane maistaa liian monta olutta!
Oven takaa aukeaa todella jyrkät portaat alas. Ei parane maistaa liian monta olutta!
Eikä tässä edes kaikki
Drink Bar&Grill
Drink on ollut ensimmäisiä varsinaisia olutharrastajien pubeja Tallinnassa. Heillä on tarjolla myös ruokaa, ja nurkan takana samassa talossa olutkauppa. Paikassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun on niin monta kivaa paikkaa, niin tämä jää helposti väliin. Tallinnan mittakaavassa (ainakin suomalaisittain katsottuna) valikoimassa ei ole mitään kovin ihmeellisiä erikoisuuksia, enemmän ehkä tulee mieleen jotkut pubit Suomessa. Kuulemma täällä on myös hyvät hampurilaiset ainakin. Melkein jo käytiin nyt syömässä viime visiitillä, mutta nälkä iski toisella puolella kaupunkia. Nurkan takana olevassa kaupassa ei ole mitenkään kovin erikoinen olutvalikoima, ja monet täällä myynnissä olleet saa halvemmalla Solaris-keskuksen ruokakaupasta ihan lähellä.
Mutta jos vaikka kaipaat juuri brittioluita, niin tännepä siis!
Osoite Väike-Karja 8
Hell Hunt
Kun 200-luvun alussa tulimme pitkän tauon jälkeen (90-luvun lopulla käyty reissu ei oikein vakuuttanut) Tallinnaan, ja päätimme oikein olla yötäkin, joku neuvoi meidät Hell Huntin. Tällöin paikan tyyli oli uutta ja ihmeellistä, hinnat niiiin halvat ja paikka niin mahtava. Oluitakin oli ihan kivasti tarjolla. Ajan myötä erikoisuus on kadonnut, koska moni muukin on alkanut sisustaa vähän samaan tyyliin. Olutvalikoima ei elä yhtä paljon kuin muualla, ja uutta ja ihmeellistä ei löydy enää niin paljon. Nykyään suurin syy tulla Hell huntiin on pubiruoka. Juustopallid (pyöreitä paikallisia versioita mozzarellatikuista, mietoa juustoa ja yleensä hyvin maustettu kuorrutus, joskus kyllä ihan peruskuori ilman mausteita), paikan päällä tehdyt "kanafiletikut" (näissäkin hyvin mausteita) ja mieheni ihailemat pienet lihapullat, jotka nekin kotitekoisia (tai ainakin hyvin huijattu jos eivät ole). Muutakin saa, mutta nämä kolme ovat vakitilauksemme.
Ennen vakitilauksemme oli myös aina listalla oleva Bacchus frambozenbier, mutta nykyään kun virolaiset käsityöläispanimot ovat oppineet tekemään kunnon oluita(kin), niin tämä "ei niin makea" vadelmaolut on vähän jäänyt unholaan. Ihan hyvää se on, ei siinä mitään.
Kesällä plussaa kivasta terassista. Ikävä kyllä Hell Hunt on myös ainoa ravintola Tallinassa missä meitä on yritetty huijata maksaessa. 50e setelistä yritettiin antaa takaisin kuin se olisi 20e. Jokin tarjoilijan reaktiossa sai uskomaan, ettei kyse ollut vahingosta. Vannomaan en voi kyllä mennä. Olemme senkin jälkeen käyneet, mutta tarkistamme aina vaihtorahat.
Osoite Pikk 39
Mausteiset kanafileet, hieman mystisen väriset aina.
Pikku-lihapullat
Ekalla visiitillä nämä lamput ihastuttivat kovasti.
Beergarden
Beergarden on toinen paikka, mihin menemme pikkusuolaisen perässä. Olutlista on vähän suppea, vaikka ei nyt välttämättä huono, mutta koska meille on tullut tavaksi käydä hakemassa läheisestä pikku-Rimistä hotellille vissyä ja ehkä jotain yöpalaa odottamaan, niin usein tästä ohi kulkiessa tulee mieleen heillä syömämme perunankuoret. Juu, luit oikein. Ja nämä eivät ole sellaisia mitä jenkki-baareissa on, vaan ihan oikeita perunankuoria, joskin friteerattuna. Niinpä usein poikkeamme tänne kauppareissulla välipalalle syömään perunankuoria. Ennen täältä sai loistavia, todella tulisi "juustopalleja", mutta nykyisin annokseen tulee mukaan puolet mozzarellatikkuja ja puolet ihan miedosti maustettuja "palleja". Tämä on muuten näistä ravintoloista ainoa, jossa lähes aina näkee selvästi humaltuneen suomalaisseurueen. Onneksi ei sentään öykkäröimässä, mutta joskus aika kovaäänisesti keskustelemassa syntyjä syviä. Yöllä olemme käyneet vain kerran, en tiedä onko meno eri siihen aikaan.
Osoite Inseneri 1
Perunankuoria ja taustalla "juustolajitelma", eli muutamat juustopallid ja mozzarellatikut. "Terveellinen" välipala.
Beer House
Tämä Beer House on saksalaistyylinen oluttupa. Tarjoilijoilla on perinneasut, musiikki on usein saksalaista torvimusiikkia tai muuta vastaavaa. Ainakin viikonloppuisin illalla tulee usein joku tanssiesitys, saksalaistyylinen toki. Olutta pannaan talon tiloissa, mutta omaan suuhun nämä juomat eivät tehneet suurta vaikutusta. Tosin emme kumpikaan erityisesti pidä saksalaisista oluista. Poislukien tummat vehnäoluet. Kerran otimme maistelutarjottimen, ja oikeastaan vain tumma vehnä vakuutti. Emme ole enää pitkään aikaan käyneet täällä, mutta mikäli haluat tuntea olevasi saksalaisessa oluttuvassa, niin tämä on oikea osoite. Jopa saksalaista ruokaa on tarjolla. Tosin myös pizzaa. Emme itse ole syöneet täällä.
Osoite Dunkri 5
Ölleteek
Bongasin Ölleteekin jostain blogista ennen reissua. Sen väitettiin olevan pahasti piilossa, mutta kun osoite oli ylhäällä, niin hyvinhän tuon löysi. Omistajapariskunta oli todella palvelualtis ja jutteli mielellään oluista. Valikoima oli ihan hyvä, vaikkei mikään mullistava. Musiikki vähän raskaampaa, joka sopi meille hyvin, muttei pauhannut niin lujaa että luulisi karkoittavan muitakaan, joiden lempimusiikkia tällainen ei ole. Tälle (perhe)yritykselle toivoisi enemmän löytäjiä, sen verran symppis paikka on kyseessä. Ja ihan kohtuullisesti hinnoiteltu. Kiven heiton päässä on Hell Hunt, joten jos sinne poikkeaa, niin koukkaa tännekin!
Sisäänkäynti Vaimun puolelta. Osoite Pikk 43/, Vaimu 1
Brewdog
Joitakin ehkä tämä kiinnostaa, joten mainittakoon että Brewdog on löytänyt tiensä Tallinnaan. Kävelimme itse sujuvasti ohitse, koska oli vasta aamupäivä, ja koska Brewdog löytyy myös Helsingistä. Poikkeamme matkoilla mieluummin "ei niin ketjupaikoissa", vaikkei meillä mitään Brewdogia vastaan ole. Normaaleja reittejämme ajatellen tämä on vaan vähän sivussa.
Osoite Rotermanni 2
Uba ja Humal
Tämä ei ole ravintola, vaan kauppa. Uba ja Humal on aika uusi olutkauppa Tallinnassa. Valikoima on aika hyvä, liikkeessä on helppo liikkua verrattua Koht-ravintolan kauppaan, mutta toisaalta hinnatkin ovat kovemmat kuin Koht-baarin kaupassa. Mutta ilman muuta käymisen arvoinen paikka!
Vähän piilossa, mutta kartan tai navigaattorin kanssa löytää perille, eikä olla kaukana satamasta.
Osoite Võrgu 3
Kaupan kuvan olen hukannut.
Sip
Toinen olutkauppa vielä tähän loppuun. Täällä emme ole ostelleet mitään, joten en muista hintatasoa, mutta valikoimaa näyttää olevan hyvin ja Sipissä hoituu myös viiniostokset, mikäli myös ne kiinnostavat.
Sip sijaitsee Telliskiven alueella osoitteessa Telliskivi 62
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti