perjantai 23. kesäkuuta 2017

Sudenpesä

Päivän pääkohde oli Hitlerin Sudenpesä. Ja tälle päivälle Via Michelin laski ajoaikaa 9h!


Aamupäivä kului vain autoillen, sillä tälle päivälle oli osunut loman pisin (tunneissa) ajo. Jossain lähellä Puolan rajaa haimme Lidlistä lounaaksi kolmioleivät ja 8 0,5l pulloa vettä. Kauppalasku oli 4€ ja risat!
 
 Herra Myyrä katselee Puolan maisemia.

Lidlin lounas.

Tavoistani poiketen laitoin navigaattorin päälle kun aloimme lähestyä oikeaa seutua. Tämä siksi, että isäni varoitteli huonoista opasteista. Totta olikin, ensimmäiset opasteet olivat vasta 20km ennen kohdetta. Paikalliset eivät kuulemma ole erityisen otettuja siitä kuinka paikka kiinnostaa turisteja. Karua historiaa tuo toki onkin, mutta niinhän on moni muukin vastaava paikka. Vielä enemmän esim. keskitysleirit.

Olin hieman eri mieltä navigaattorin kanssa parhaasta reitistä, mutta päätin sitten uskoa sitä. Veikkaanpa että ajoimme tunnin ylimääräistä sen takia. Tulihan toki nähtyä maaseutua ja paljon haikaroita pesineen, mutta ehkä kannattaa käyttää silti suorinta reittiä. Puolan kieli on sen verran haastava, että kerron sen suoremman reitin myöhemmin, kun voin tarkistaa kylien oikeat nimet. Tulimme sitä reittiä pois, ja huomattavasti nopsemmin. Ongelma lienee siinä, että sekä Here maps että Google maps antoivat saman reitin, jolla sanoivat ole an nopeusrajoitus 90. Väittäisin että aika hullu täytyy olla, jos tuolla pienellä mutkatiellä päästelee niin lujaa. Muutamia hulluja kyllä näimme, paikallisilla rekistereillä. Onneksi J:llä on hyvät refleksit näiden hullujenkin kanssa. Sain kuulla että siitä saa kiittää kaikkia tunteja Xboxin rallipelien kanssa. (!!)
Paluumatkalla suljin navigaattorin, ja päätin itse reitin. Mikä helpotus, minullakin oli taas käyttöä! Ja löysin mielestäni paremman ja nopeamman reitin kartasta. Jatkossa käytän moista kapistusta vain keskustoissa, hotellia etsiessä.
Jos menette autolla, niin ei kannata sokeasti uskoa navigaattoria.
Eli paikka jossa kohde sijaitsee on Gierlotz, ja nopein reitti menee tietä 591, Mragowon ja Ketrzynin kautta. Navigaattorin valitsema reitti oli lähes kolminkertainen, ainakin Baltian suunnasta tullessa.

Itse paikka oli vaikuttava, ja kammotti ajatella mitä ihmishirviöitä sen poluilla on kulkenut.
Jo parkkipaikalla vanhemmat herrat tarjosivat opaspalveluita, mutta eivät englanniksi. Pärjäsimme hyvin ilman. Alueen karttaa emme saaneet, joten piti ottaa kuva kartasta kierroksen alussa. Suosittelemme tekemään näin, mikäli rakennusten historia kiinnostaa.


  Heti alussa oli bunkkeri, jossa Hitler yritettiin tappaa pommilla. Bunkkerista ei ollut paljoa jäljellä, mutta Hitler tästä vielä valitettavasti selviytyi.

Hitlerin sauna

Polulla löytyi Hitlerin sauna (juu, aivan oikein), hänen oma bunkkerinsa, työ
väen paikat, Göringin talo ja bunkkeri, ruokasalit ja jopa Casino!



 Ylemmät kuvat Hitlerin bunkkerista. Seinillä riittää paksuutta.

Göringin talo

Casino (!)

Meitä myös hämmensi alueella yhä oleva hotelli! Kuka haluaa yöpyä tuolla??!
Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka kauheudestaan huolimatta. Kaksi ihmistä ja parkki maksoi n.10€. Autosta ei tarvitse nousta portilla, lipunmyyjät tulevat rahastamaan autolle.
Alueella oli myös kohtuuhintainen ravintola, jossa aika pitkä ruokalista. Ruokien laadusta emme tiedä, sillä emme löytäneet mitään tarpeeksi pientä välipalaa, ja jätimme ruuan väliin.
 

Olsztym

 
Poistuttuamme suuntasimme Olsztymiin, josta olimme varanneet majoituksen 500m vanhasta kaupungista. Etsimme hotellin navigaattorilla ja koimme pienen yllätyksen! 500m olikin linnuntietä, ja olimme kukkulalla, jota kohti meni mutkittelevat kävelyväylät. Kysyimme respasta taksin hintaa vahaan kaupunkiin (Stare mistoon). Kun kuulimme taksin maksavan n.2,50€, päätimme mennä taksilla. Hinta jäi alle 2,50€. Toisaalta palatessa taksi maksoi ainakin tuplat, mutta halpahan tuo oli silti.


Testasimme illalla vihdoin paikallista ruokaa. Dumplingsit muistuttivat tortelliini-tuorepastaa, ja olivat ihan hyviä.
Maistoimme myös perunalettuja, ihan hyviä nekin.



Kaupunki on kaunis, vaikkakin vanha kaupunki aika pieni. Ihan hyvä silti ainakin yhden yön  visiittiin. Kaupungin tunnetuin henkilö oli  Nikolaus Kopernikus, jonka patsas istuu puistossa. Kuva on kamerassa, kameran siirtopiuha kotona...







Syötyämme kävelimme panimolle, mutta kerron siitä erikseen.
Puolassa ei kai vieteä juhannusta. Mutta hyvää juhannusta kaikille kotimaahan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti