Päivä jona (melkein) kaikki meni pieleen

  Kai näitäkin päiviä on näin pitkälle reissulle pakko tulla.
Tämän piti olla rento päivä, jolloin ei ole mitään kiirettä, ja ajamistakin vain n. 150km. Olin vain tehnyt ainakin yhden virheen. Aamuisen 50km lenkin ajoaikaa en tarkistanut millään, koska kyseessähän oli vain 50km. Mutta millaisia pikkuteitä menimmekään... Lähdimme ajamaan (vaatteet läpimärkinä Lillen aamuisen rajuilman jäljiltä) kohti Wesvleteren luostaria. Jokainen olutharrastaja tietää miksi. No, viikko sitten meni jo jotain pieleen kun emme saaneet puhelimitse varattua tätä maailmankuulua luostariolutta (jätän pidemmän tarinan olutvinkkeihin), mutta olin lukenut useammasta englanninkielisestä blogista, että kalliimmalla hinnalla saa kyllä sixpackkeja ilman varausta. Joku kertoi käyneensä useamman  kerran ja vain kerran jääneensä ilman, tultuaan paikalle vasta illalla. Siitä osa varoitteli, että ehkä kaikkia kolmea laatua ei aina ole saatavilla.
No, me olimme ajoissa liikkeellä, mutta vastassa oli lappu joka ilmoitti ettei tänään ole saatu ollenkaan sixpackkeja! Ravintolasta juomaa sai, mutta koska olimme autolla liikkeellä, jouduimme tyytymään yhteen laatuun, josta kuskiparka uskalsi juoda vain kolmanneksen.  

Tämän jälkeen lähdimme kohti yöpaikkaamme, tuhlattuamme yli 2,5h tähän hukkareissuun. Matka ei ollut pitkä, mutta moottoritiellä oli ruuhkia, lisää ruuhkia ja loppumatkalla vielä totaalinen seisaus, kun koko moottoritie oli täynnä matelevia autoja joiden ohi olisi kävellen päässyt ripeää tahtia. Vielä muutama kohtalollaan leikkivä kaahari ja hullu ohittelija ja kuskilla alkoi kerrankin huumori loppua. Allekirjoittanut kun toimii navigaattorina, aloin etsiä reittiä pois moottoritieltä ja kohti Dinantin pikkukaupunkia pikkuteitä myöten. Löysinkin reitin, mutta tietysti sillekin sattui muutama traktori, hidas säiliöauto ja pisteenä iin päälle J:n sanoin (pahoittelut ennakkoon kielenkäytöstäni) lauma "helvetinperkeleitä" moottoripyörineen. Meillä oli jo aika kiire, kun yritimme ehtiä vielä samana päivänä Maison Leffeen, Leffe-oluen museoon. Kun kaarsimme pihaan, katsoin meillä olevan aikaa 35min ja uskoimme sen riittävän. Kun kiipesimme portaat ylös, selvisi että museo olikin suljettu tuntia aiemmin kuin netissä ilmoitettiin. Tässä kohtaa ei paljon kumpaakaan naurattanut.
Hiljaisuuden vallitessa (tai melkein, kun annoin ajo-ohjeita) ajoimme hotellille ja kumpiakin oli mielessään jo pelännyt ettei varausta löydy, mutta löytyihän se. Ja mikä sijainti! Halpishotelli Ibis oli aivan joen rannassa, upean terassin levitessä rannan puoleiselle seinustalle. Tavarat huoneeseen vietyämme päätimme poiketa terassille.   

 

Sitä upeaa maisemaa katsellessa, vahva belgiportteri lasissa alkoi päivän vastoinkäymiset jo naurattaa.
Tämän jälkeen oli hyvä kävellä etsimään ruokapaikkaa, joka löytyikin helposti. Palkitsimme itsemme tilaamalla oikein alkupalaakin (parmesaanikroketteja) ja J tilasi talon lihapullia (ne tuntuvat olevan yleinen ravintolaruoka Belgiassa, ja minä kun en niitä yleensä tee) ja minä tilasin pastaa.   

Ruoka oli oikein hyvää, ja itse asiassa kyseessä oli Leffen ravintola, joten pari oluttakin per nenä saimme maistettua. Ruokailua säesti ukonilma, mutta emme välittäneet vaikka istuimme terassilla. Oli oikein mukava ilta ja upeat maisemat tälläkin terassilla. Ja tietenkin parhaassa seurassa!  
Hyvin nukutun yön jälkeen päätimme vielä aamulla poiketa Leffen museoon, ja niin teimmekin. Museo on entisessä luostarissa, jossa munkit ovat aikoinaan aloittaneet Leffen teon. Nyt siellä toimii museo, hotelli ja ravintola.  
Kaiken tohinan keskellä unohdin ottaa kuvia Dinantista. Ihan jokunen räpsy on, muttei niin paljon kuin minulla tapana. Mutta uskokaa pois: Oikein kaunis pikkukaupunki, kannattaa poiketa!  

 Ja Ibis-hotellia voimme lämmöllä suositella! Tällä reissulla meillä on ollut kolme Ibis-yötä, eikä mitään valittamista.
Ja sitten taas matka jatkui.