Lille, kaunis kaupunki

Joka reissulle pitää poimia myös yöpaikkoja, missä ei ole "mitään nähtävää". Eli kauniita kaupunkeja joissa ei ole yhtään ehdotonta nähtävyyttä, voi vain kävellä ja "olla vaan". Me emme viihdy lomalla jossa näitä päiviä on paljon, mutta aina silloin tällöin etenkin pidemmällä lomalla tarvitaan välipäivä. Sellaisen päivän jälkeen alkaa jo iskeä levottomuus ja tarvitaan ohjelmaa.  

Lille oli nyt tällainen välipaikka. Todella kaunis kaupunki, mutta meidän mittapuun mukaan ainakaan ei varsinaisia nähtävyyksiä.
Kauniit kuvat puhukoot puolestaan.
Vähän olimme ajatelleet kierrellä kauppoissakin kerrankin, mutta ainakin keskustan kauppojen tyyli (ja hintataso) saivat meidät unohtamaan idean. Shoppailu jäi kellon patteriin. Tai no, pienen panimon kaupasta lähti jotain mukaan, mutta laitan tästä lisää kotiuduttuamme.
Paikallinen erikoisuus oli kuulemma oluessa haudutettu kana. Pitihän se testata. Ihan hyvää oli, voisi joskus itsekin kokeilla. Epäselväksi jäi mitä olutta oli käytetty, mutta väittäisin ettei ihan tummaa eikä ihan vaaleaa, vaan ehkä jotain red alea tai vastaavaa.  

Tämä kukko ei ollut viinissä, vaan oluessa. Hyvää oli.

 

 

 Tilattiin jopa jälkiruokaa. J huolestui annoksen nähtyään, että se näyttää naisten jälkiruualta. :)

Minä nyt aina otan Creme bruleen, jos sitä tarjolla, kun jälkiruokaa otetaan.
Kaupungin katedraali oli erikoinen sekoitus uutta ja vanhaa. Julkisivu oli modernin näköinen, mutta muilta osin rakennus oli perinteisen ranskalaisen katedraalin näköinen . 

Olimme kaupungissa keskiviikkona, mutta siitä huolimatta kaupunki oli täynnä elämää myöhään. Kun puolilta öin kävelimme hotellia kohti, meni moniin ravintoloihin vielä väkeä ja joissain kannettiin yhä ruokaakin asiakkaiden eteen. Toisaalta, onhan heinäkuu ja täällä käy kuulemma erityisen paljon brittituristeja. Sen kyllä itse asiassa huomasi.
Viimeistä iltaa Ranskassa varjosti pieni haikeus. 7v olimme suunnitelleet seuraavaa automatkaa Ranskaan ja nyt oli taas aika poistua maasta johon olemme molemmat kovasti ihastuneet. Aloimme jo miettiä seuraavaa Ranskanmatkaa, ja mihin se kohdistuisi.

Aamulla poikkesimme vielä kaupungilla ja jouduimme rajuilmaan. Kun pitelimme pahinta sadetta kaupan katoksessa, suurin osa ihmisistä tervehti tai ainakin hymyili toisille katokseen tulijoille. Ja kun sade yhä jatkui, saimme seurata kuinka jakeluauto taiteili huonosti pysäköidyn pakun ohitse kapealla kadulla ja kun auto pääsi pinteestä, antoi toistakymmentä sateenpitelijää raikuvat aplodit, joista kuski hymyillen ja vilkuttaen kiitti. En tiedä olenko väärässä, mutta en osaa kuvitella vastaavaa tilannetta Suomessa.