Valle dei Templi
Seuraava aamu Marsalassa valkeni jopa osin aurinkoisena ja ennen kaikkea poutaisena. Myös lämpötila oli jo aamusta selkeästi parempi ja sormikkaiden kaivamista laukun pohjalta ei tarvinnut enää suunnitella.
Lähdimme aamupalan jälkeen ajamaan kohti Agrigentoa ja Temppelilaaksoa.
Ajoaika oli reilu 2h. Hieman houkutti pysähtyä matkalla Selinuntessa, mutta yritimme olla ahnehtimatta liikaa. Lisäksi luin ennen matkaa Selinunten olevan vaikeakulkuisempi ja laajempi pinta-alaltaan, joten se ratkaisi päätöksen.
Saavuimme Temppelilaaksoon hyvissä ajoin, kiitos illan vilun takia aikaisen nukkumaanmenon.
Olin valmiiksi merkannut itselle parhaiten sopivaksi siäänkäynniksi Strada Provinciale 4 sisäänkäynnin ja parkkialueen lähimpänä isompia temppeleitä.Tiesimme jo heti ettemme ole niitä ihmisiä jotka kuluttavat täällä koko päivän tutkien joka nurkan tarkkaan vaikka tämä kuuluikin syihin joiden takia halusimme Sisiliaan. Parkkipaikka oli iso, mutta huolimatta siitä ettei ollut sesonkiaikaa, se oli aika täynnä. (Olimme maalis-huhtikuun vaihteessa.) Toki paikka löytyi aika perältä, mutten tiedä kuinka hyvin löytyy pahimpaan sesonkiaikaan. Ehkä siihen liittyy osittain vihjeet tulla aikaisin paikalle. Toki keskellä kesää alueella voi olla myös kuuma. Nyt siellä oli vajaa 20c, joka tuntui ihanalta eilisen 5c jälkeen!
Alue sijaitsee ylhäällä vuorella, enkä osaa sanoa kuinka sinne pääsee julkisilla Agrigentosta, mutta varmaankin bussit kulkevat. Jotkut opaskirjat mainitsivat bussien kulkuajoista, sillä osa haluaa nähdä temppelit auringonlaskun tai -nousun aikaan. Varmaan hieno, mutta en usko että olisi ollut ylimääräisen yön väärti tällä matkan pituudella.

Ostimme liput ja lähdimme kävelemään. Ensimmäisenä vastaan tuli Hera Lakinan temppelin rauniot, jotka ovat ajalta 460-440 eea. Temppelin epäillään palaneen 400eea tienoilla, mutta sitä on kunnostettu myöhmmin.
Tunnetuin ja kuvatuin alueella on Concordian temppeli. Se on rakennettu noin 450 eaa. Pylväät olivat hyvin säilyneetja muutenkin temppeli oli vaikuttava. Sisään sinnekään ei päässyt, mutta ympäri joka suunnasta.
Sitä pidetään yhtenä parhaiten säilyneistä antiikin Kreikan ajan temppeleistä. (Vaikka Italiassa onkin.) ja syynä tähän pidetään sen muuttumista aikoinaan kristilliseksi kirkoksi. Tämä pelasti sen purkamiselta.

Temppelin edessä makaa puolalaisen kuvanveistäjän Igor Mitorajin vuonna 2011 valmistama moderni pronssiveistos maahan pudonneesta Ikaroksesta. Tarinan aurinkoa kohti lentäneestä Ikaroksesta varmasti kaikki tuntevat. Moni luulee patsasta vanhaksi, mutta se tosiaan on ollut alunperin väliaikaiseksi aiottu taideteos, joka saikin jäädä paikoilleen.

Viimeinen täsä jonossa oli Herakleen temppeli, joka on alueen vanhin, ajalta 520eea. Välillä se oli sortuneena, mutta 1920-luvulla sen 8 pylvästä nostettiin pystyyn uudelleen. Kuitenkin se on aika pahasti kärsinyt verrattuna kahteen edelliseen.

Kauempana olisi vielä ollut Zeuksen temppelin rauniot (kuvassa), jotka ovat ehkä huonoiten säilyneet. Kävin kurkkaamassa sitä kauempaa, mutta päätin säästää kipeää lonkkaani. Alue muuten oli helppokulkuinen, uskon ettei kellekään mahdoton. Jossain määrin siellä ehkä pystyisi liikkumaan jopa pyörätuolilla. (Tämä toki kannattaa varmistaa, jos liikut pyörätuolilla.)
Alueella olisi ollut myös maanalaisia hautoja (jotka skippasimme, koska luulimme menevämme katsomaan hienompia sellaisia Syracusassa..) ja arkeologinen museo. Jälkimmäisen skippasimme koska olimme käyneet lukemattomissa arkeologisissa museoissa ja suurin osa niistä on alkanut tuntua uusinnoilta.

Matkalla autolle kävimme alueen ravintolassa välipalalla ja söimme jälleen arancinit! Tällä kertaa ne olivat selvästikin mikrossa tms lämmitetyt, eivätkä ihan ravintolatasoa, mutta toisaalta maksoivat 3,50e kappale, ja siirsivät nälkää myöhemmäksi. Valikoima ainakaan tässä reitin varrella olevassa pikku-baarissa ei päätä huimannut ja oli pääasiassa kioskitasoa. Paikallisilla näytti olevankin omia eväitä. Myös Agrigenton kaupunki kuulemma on käymisen arvoinen ja siellä toki enemmän vaihtoehtoja. Me halusimme kuitenkin nähdä tärkeimmät 9 päivässä, joten piti valikoida tarkkaan.
Tällä "rusinat pullasta"-tyylillä kulutimme aikaa alueella 2h. Kun maksoimme parkkia, edessämme ollut perhe maksoi noin 6h pysäköinnin! Eli oikeasti jotkut kuluttavat tuolla aikaa moninverroin. Meille tämä riitti kuitenkin mainiosti. Ehkä ne haudat olisin halunnut nähdä, jos olisin tiennyt että ne jää näkemättä Syracusassa. Siitä myöhemmin.
Lähdimme täältä ajamaan kohti Ragusa Iblaa, kaunista barokkikaupunkia, jossa yöpyisimme. Pätkäisen sen seuraavaan postaukseen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti