Ennen kotimatkaa yksi linna
Kun olimme tulossa Tartosta ja lähdössä alkuillasta laivalla kotiin päin, päätimme koukata Rakveren linnan kautta, koska yleensä pidämme vanhoista linnoista. Alunperin suunnitelmissa olisi ollut (suunnittelimme tätä reissua jo ennen koronaa, mutta se siirtyi) käydä katsomassa Narva-Joesuun linnoitusta, mutta nykytilanteessa Venäjän rajalle ei tee mieli mennä.
Itse asiassa koko paikka tuntui tehdyn lapsiperheiden ehdolla, joten olimme vähän väärässä paikassa.
Lähinnä katselimme siis hyvin säilyneitä linnan osia, mutta sisätiloja löytyi vain sepän paja, joku alkemistin (?) huone ja kidutuskammio. En tiedä olivatko kaksi jälkimmäistä oikeasti täällä olleet vai lisätty mielenkiinnon vuoksi.
Jos alueella liikkuu, voi tuonne toki poiketa. Kesällä saattaa olla enemmänkin elämää, kuka tietää. Ja saattaa olla että lasten kanssa paikasta saisi enemmän irti. Meille tämä oli ehkä pieni pettymys siihen nähden että kuitenkin teimme 45 min "mutkan" matkaan tämän takia. Paikka oli katseltu ehkä puolessa tunnissa. Mutta eipä näitä ikinä voi varmasti tietää.Tulipahan käytyä. Ja jos olisi oltu muutenkin ajamassa ohi, olisi ehkä oltu vähemmän kriittisiä. 😁
Mutta hyvä reissu muuten. Alkuillasta pääsimme Tallinnassa laivaan ja ehdimme yöksi vielä kotiin.
Mutta hyvä reissu muuten. Alkuillasta pääsimme Tallinnassa laivaan ja ehdimme yöksi vielä kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti