Toulouse

 4 päivää paikoillaan

Toulouse, eläväinen yliopistokaupunki

Tunnustan että hämmästyin kun aloin katsella kuvia Toulousesta. Minä joka aina räpsin kuvia niin, ettei J aina huomaa kuinka kauas olen hänestä jäänyt olen ottanut aika vähän kuvia. Puolustuksena sanottakoon että aiemmin mainitsemani rakot jaloissa olivat käyneet tuossa kohtaa jo todella kipeiksi. Yritin sitkeästi etsiä joko uusia kenkiä tai joitakin pehmopohjallisia. Alkuun en löytänyt edes rakkolaastareita kun yritin etsiä niitä apteekeista. Monoprixixtä (jota sanon Ranskan Tokmanniksi) löytyi vihdoin. No, keskityimme siis lepäilemään ennen paluuta Suomeen. Nauttimaan lämmöstä, kivasta kaupungista ja hyvästä seurasta (toistemme!).

Saapuminen kaupunkiin meni vähän.. no sanotaanko ettei mennyt ihan kuten Strömssössä vai mikä se paikka oli? Ensinnäkin emme saaneet yhteyttä vuokranantajaan, jolta olimme kämpän Airbnb:ssä vuokranneet. Kun pitkän ajan kuluttua saimme hänet kiinni, hän ei päässytkään itse paikalle ja varahenkilön tulo kesti ja kesti. Meniköhän lähemmäs pari tuntia. Varahenkilö ei puhunut englantia, ja kaiken lisäksi täysin ranskaa osaamaton J oli yksin kun hän saapui koska olin etsimässä tiputtamaani takkia. 
Kämppä ei ollut aivan siisti, astiat olivat kaapissa likaisia ja sohvassa tahroja. Ajattelin etten mainitse näistä julkisesti kämpän arvostelussa, koska vuokraaja oli iäkäs herrasmies. Kylläpä harmitti kun en maininnut, sillä lähdettyämme hän antoi meille elämämme ensimmäisen huonon Airbnb-arvostelun. Väitti että emme siivonneet kämppää (todellakin siivosimme, vaikka emme tienneet pitääkö, koska asunnossa ei ollut mitään ohjeita asukkaille!!). Hän moitti myös ettemme laittaneet lakanoita pyykkikoriin. (No eipä ollut missään käsketty laittaa, joissain asunnoissa on neuvottu jättämään pyykit laittamatta. Ja vaikka hänen mielestään se olisi pitänyt hoksata, niin oliko tuo syy antaa huono arvostelu oikeasti?? ) Suututti kyllä, kun olimme jopa pesseet likaisia astioita kaapista..  No nämä selvisivät reissun jälkeen. Ekana iltana tyydyimme totetamaan että kämppä on hieman huonosti siivottu. Ja näkymä joelle oli.. aika kurkottamisen takana. ;)

Ja illan kruunasi ettemme löytäneet ollenkaan "oikeita" ravintoloita. Suunta josta Google kertoi löytyvän paljon ravintoloita olikin pelkkää noutoruokaa. Katu kuhisi opiskelijoita. Luovutimme ja menimme paikalliseen "Kotipizzaan". J näytti nimensä (jota pyydettiin) ajokortista ja niinpä haimme pizzat joiden tilaaja oli "Ajokortti". :D No, ihan perus-pizzaa, ei mitään hienoa napolilaista, mutta nälkä lähti. Paikan nimi taisi olla Dominos.

Aamulla aloitimme alusta ja lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Joki (Garonne) jonka rannalla majoituksemme piti olla oli toki hyvin lähellä, välissä oli vain toinen kerrostalo. Niinpä lähdimme kävellen joen rantaan. Kuuluisa 1500-luvulla rakennettu (!) Pont Neuf -silta oli aika lähellä kämppäämme. Kaupunki jatkuu molemmin puolin siltaa, joskin enemmän kaupunkimaisena länsipuolella. Silta on 220m pitkä. On sitä osattu rakentaa kestävää satoja vuosia sitten jo!
Lähellä siltaa on kävelijöille leveä rantakatu, jossa on paljon paikkoja oleskeluun. Iltaisin siinä istui usein opiskelijoita viettämässä iltaa omine eväineen. Kävelimme rantakatua kämpille monena iltana. Jokunen terassikin sen reunaan ylettyi. Varmaan kesemmällä terasseja on enemmän, vaikka nyt maaliskuussakin jo ulkona tarkeni oleilla.

Sillan jälkeen halusimme nähdä Capitole-aukion. Tämä aukio on yksi kaupungin kuvatuimpia paikkoja. Sillä järjestetään myös toritapahtumia ja tietenkin joulumarkkinat joulun alla kuten arvata saattaa. Aukion laidoilla näkee kaupungin kuuluisia punatiilirakennuksia, joiden ansiosta kaupunkia onkin kutsuttu lempinimellä La Cité Rose, vaaleanpunainen kaupunki. Joku on sanonutkin Toulousea Ranskan Tampereeksi punatiilirakennusten takia. Kaikella kunnioituksella Tamperetta kohtaan, niin ei nyt ehkä kuitenkaan ihan olla samoilla viivoilla olla arkkitehtuurin suhteen. Toki koko Suomi  on hieman nuorempaa arkkitehtuuriltaan.

Maaliskuussa aukiolla oli vielä suht rauhallista keskellä viikkoa ja keskellä päivää. Terasseja oli kuitenkin jo pystytetty paljon. Yllättävää muuten että päin vastoin kuin monissa muissa kaupungeissa kuuluisan aukion laidalla oli oikeasti ihan kehuttuja ja kohtuuhintaisia, jopa halpoja ravintoloita!  Ehkä auttaa kun kaupunki ei ole varsinainen "turistirysä".

Entisessä ruutisäilössä (kuva yllä) oli nykyään kaupungin turisti-info.

Tunnustan ettei ollut hajuakaan kuka tässä patsastelee ja tunnustan jopa etten tiedä tyyppiä edes googletettuani että hän on Claude Nougaro, jazz-muusikko ja runoilija. No tunnustan, ehkä en osaisi nimetä yhtään jazz-muusikkoa näin suoralta kädeltä.

La Pastaciutta

    

Meillä tahtoo usein olla "paha tapa" päätyä italialaisiin ravintoloihin. En oikeastaan aiemmin edes kiinnittänyt asiaan huomiota ennen kuin  joku aika sitten viikonloppureissulle meidän kanssa lähtenyt ystävä sanoi että "arveltiinkin että mennään italialaiseen". Tässä osasyynä oli myös se että tämä ravintola sattui olemaan oikeaan aikaan kohdalla, eli juuri kun oli nälkä! J tilasi pestopastaa, koska sitä ei kotona saa (olen allerginen pinjansiemenille).

Itse päädyin Carbonaraan. Molemmilla oli hyvät annokset ja paikka oli hyvin italialaisen oloinen, henkilökunta taisi olla moni samaa (omistaja-?) perhettä. Keskenään puhuivat italiaa. Aloin miettiä miksi päädytään usein italialaisiin, vaikka kotona syödään paljon muutakin. Ehkä yksi iso syy on se, että näissä yleensä aina tietää mitä saa. Olisi kiva olla kaikkiruokainen ja ilman allergioita, mutta valitettavasti kumpikaan meistä ei syö ihan kaikkea. Omalla kohdallani on vielä joitain allergoitakin. Jos tilaa italialaisessa ravintolassa annoksen, niin lähes aina kaikki ainekset on kerrottu ruokalistassa ja ne pitävät paikkansa. Tällöin ei tule sellaisia pettymyksiä kuten esim intialaisessa Budapestissa, kun annoksesta puolet (en liiottele, tämä on totta) oli sipulia! Kyllähän intialaissa usein on sipulia mausteena. Mutta jos tilaa kanaa ja annoksessa on kaksi kertaa niin paljon sipulia kuin kanaa, niin näin "ei sipulinystävänä" meinaa sapettaa. Ehkä jopa sanan varsinaisessa merkityksessä sillä röyhtäilin koko illan. 😂 

Vastarintaliikkeen museo

Päätimme kävellä seuraavana aamuna vastarintaliikkeen museoon. Aihe oli kiinnostava, mutta itse museo oli hieman pettymys. Ennakkoon ei oikein mistään käynyt (tai sitten en ainakaan ymmärtänyt) ilmi, että museo tuntui olevan lähinnä ranskalaisille suunnattu.

Esillä oli jonkun verran vastarintaliikkeen käytössä olleita tavaroita, mutta lähes kaikki tekstit olivat ranskaksi. Ja tekstiä oli paljon. Todella paljon. Omalla yhden vuoden ranskanopiskelulla sain jotain pintaraapaisua irti ja Google lensillä vähän lisää. Mutta vaikka aihe kiinnosti meitä, niin olimme aika pettyneitä museoon.

Kyllähän suurimmasta osasta esineitä pystyi myös päättelemään mistä on kyse, mutta tosiaan esineitä oli todella vähän ja printattuja tekstejä niin paljon että ei niitä jaksanut yrittää lukea kielellä jota osaa ihan nimeksi.Erikoista ettei käännöstä englanniksi ollut. Etenkin näin toisen jalan päkiän ollessa kokonaan vesikelloa ja toisessa pienempi vesikello ei ehkä olisi kannattanut kävellä tänne asti katselemaan muutamaa esinettä. Sisulla kuitenkin kävelin takaisinkin, me kun tuppaamme kävelemään kaupunkilomilla joka paikkaan. On muuten viimeinen kerta kun lähden yksien kenkien kanssa reissuun, vaikka matkustammekin käsimatkatavaroilla.

Palattuamme keskustaan käyskentelimme katsellen vanhan kaupungin taloja. Ranskassa usein kaupungit ovat niin kauniita ettei välttämättä muita nähtävyyksiä aina tarvita.

Tyypillisiä vanhoja ristikkotalojakin oli täälläkin.

Tällä kauniilla kujalla J seisoo lukemassa taas yhden maaliskuun ajaksi suljetun museon aukioloaikoja.  Tällä kertaa kyseessä oli kovasti kehuttu Paul Dupuyn museo. Myös vastarintaliikkeen museon lähellä ollut lääketieteen museo (olinkin kahden vaiheilla sopiiko se sairaalakammoiselle) oli suljettu. En tiedä onko oikeasti Ranskassa yleensä maaliskuussa näin moni paikka kiinni, vai oliko tämä yhä jotain koronan jälkiseurauksia. Nyt museot näyttävät olevan taas auki kun tätä kirjoitan. Aiemmin olemme käyneet Ranskassa kesällä tai syksyllä, tämä taisi olla ensimmäinen kerta maaliskuussa. (Ellei lasketa 2020 maaliskuun 3-päiväiseksi kutistunutta reissua jolloin korona sulki ihan kaiken.)

Pizzeria Osteria Bellini

Ensimmäisen päivän laatikkopizzan jälkeen olimme tarkempia.  Etsimme netistä ravintoloita joilla oli hyviä arvosteluja. Yllättäen niitä oli (kuten jo ehdin mainita) Capitolen aukion reunalla useampi. Mielemme teki pastaa ja päädyimme (jälleen) italialaiseen Belliniin. Oma gnocci-annokseni oli oikein herkullinen (joskaan ei varmaan ihan oikeaoppinen jos italialaisilta kysytään, mutta mehän olimmekin Ranskassa. ;) 

J tilasi pasta Crbonaran, eikä sekään ihan perinteinen ollut, mutta herkullinen kuulemma.

Myös jälkiruoat maistuivat, J:llä banofee.

Itsellä ranskalaisempi jälkiruoka eli Creme Brulee. Tilasimme myös

 puolen litran karahvin valkoviiniä ja tästä kaikesta huolimatta lasku oli reilusti alle 50e. Eipä onnistuisi Suomessa!

Les Abattoirs -modernin taiteen museo

Seuraavana päivänä päätimme lähteä "tois puol jokkee". Katsastamaan modernin taiteen museon Les Abattoirsin. Alun perin ideamme oli lähteä käymään katsomassa avaruusaluksia ja muuta aiheeseen liittyvää avaruuskeskukseen, mutta rehellisesti sanottuna molemmissa päkiöissäni oli jo sen luokan rakot että kävely oli vaikeaa ja sairaanhoitaja-ystäväni ehdotti että kävisin näyttämässä niitä jossain. Tuolla avaruuskeskuksessa olisi ollut googletuksen perusteella aika paljon kävelyä ja kaiken lisäksi matka sinne julkisilla oli todella pitkä. Totesimme että reissuun menisi koko päivä, viimeinen täysi lomapäivämme. Niinpä tyydyimme lähempänä olevaan museoon.

Rakoista huolimatta en suostunut käyttämään bussia, joten kävelimme. En ole bussikammoinen, mutta jopa kivun kanssa nautin kävelystä enemmän. Kävelimme Pont Neufia pitkin vastarannalle ja taas oli edessä uudenlainen kaupunginosa. Rakennukset olivat matalampia, vähän kuin olisi pienemmässä kaupungissa. Aurinko porotti ihanasti, viimeisen lomapäivän kunniaksi saimme hellesään.

Taideteokset alkoivat jo museon pihalta. 

En ole kovin hyvä (etenkään) modernin taiteen tuntija, mutta monet työt pihalla toivat mielees Espanjalaiset taitelijat, kuten Joan Miron.

Missasimme ikävästi juuri suljetun Niki de Saint Phallen näyttelyn jota oli kovasti kehuttu. Osuimme isojen näyttelyiden väliin.

Aulassa oli esillä Iranin naistenoikeuksia puolustavia taidejulisteita.

Yllättävä taideteos, jonka aiheena oli sodan uhka.. Ja yhdessä taulussa kovin tuttu kartta...

Aikoinaan kun on tullut opiskeltua artesaani-metallisepäksi, niin tällaiset saa aina ihailuni.

Kaikenlaista merestä löytynyttä taideteokseksi muutettuna. Pahoittelut etten pistänyt taiteilijoiden nimiä talteen. Tämä oli mielestäni taideopiskelijoiden työ.

Hauskan näköisiä metalliteoksia. Vähän toivat mieleen joitain kuviointeja Itä-Suomessa, esim Bomban talolla.

Muraali matkalla takaisin "meidän puolelle" jokea.

Sopivasti juuri kun lähestyimme majapaikkaa meni hellepäivän päätteeksi taivas aivan mustaksi. Ehdimme sisään pakoon kovaa ukonilmaa. Käytimme ajan hyväksemme ja pakkasimme laukkumme aamuista kotimatkaa varten.  Sitten vielä jälleen yksi rakkolaastareiden vaihto ja jäimme odottamaan sateen loppumista. Arvatkaa lähteekö seuraavaan reissuun a) useammat kuin yhdet kengät b) rakkolaastareita ja ehkä jopa c) vaihtopohjalliset kenkiin. Sen siitä sai, kun jätti hyviksi havaitut kaupunkikengät kotiin ja valitsi pelkät "ne nätimmät". 

Brasserie les Arcades

Sään rauhoituttua kävelimme taas Capitole-aukiolle. Päätimme ettemme katsele nettiarvosteluja (nyt katsoin ja valitsemallamme ravintolalla oli Google-tähtiä 3,5. Ei tämä toki ollut niin hieno kuin puitteet antoivat olettaa, mutta ruoka oli ihan ok ja palvelu ystävällistä.

Otimme molemmat "päivän kanan". Kana oli ihan mureaa, perunat olivat aika huvittavat paikan tyyliin nähden. Tämä olisi varmaan sopinut hyvin riisin kanssa. Otimme ruoan kanssa puolen litran viinikarahvin. Talon viiniä, sillä Ranskassa eikä Italiassa ole onnistunut vielä huonoa talon viiniä meille osumaan. Joskin viinin suhteen emme olekaan ollenkaan asiantuntijoita. Ja ihan hyvä niin. Oluen valintaan kun uppoaa yleensä tovi jos toinenkin...

J söi jälkkäriksi jonkinlaisen omenapaistoksen jäätelöllä.

Itse päädyin sitruunamarenkitorttuun. Hyviä olivat molemmat.

Mieltä lämmitti myös lasku siihen nähden että kyseessä kaksi pääruokaa, karahvi viiniä ja kaksi jälkiruokaa. Jos ihmettelet miksen laittanut linkkiä ravintolan nettisivuille, niin en löydä heille nettisivua. Paikka taisi olla aika kauan paikoillaan ollut perinteinen paikka valkoisine liinoineen ja tyylikkäine tarjoilijoineen. Ehkä kaikki sellaiset eivät kaipaa nettisivuja? Ravintola kuitenkin oli Capitolen aukiolla ja kaarikäytävässä. Nimi jo tuossa yllä tulikin, Brasserie les Arcades.
Vatsat täytettyinä lähdimme vielä tutustumaan pariin olutravintolaan joihin emme olleet aiemmin ehtineet. Teen taas niistä uuden postauksen. Aamulla kuitenkin kello soi jo kukonlaulun aikaan, joten emme kovin myöhään viimeistä iltaa viettäneet. 
Toulouse oli ihan mukava tuttavuus. Voisi jopa poiketa joskus uudelleen. Ehkei kuitenkaan enää neljäksi saati useammaksi yöksi. 
Ranskalla on yhä paikka sydämessä. Ranskaan ainakin palaamme. Ei vielä ihan joka kolkkaa olla koluttu. ;)

Viimeinen autoilupäivä

Vielä kerran autoilua ja pari hieman pieleen mennyttä nähtävyyttä

4.päivä Pääkohde Sarlat-la-Canéda

Saint-Jean-de-Côle

Kierreltyämme Sarlatissa aikamme aamupäivällä (kuvat postattu edelliseen päivään) jatkoimme matkaamme. Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli herttaisen oloinen Saint-Jean-de-Côlen kylä.

Kylässä on alle 500 asukasta, joidenkin lähteiden mukaan jopa reilusti alle 400. Se on syntynyt Marthonien linnan ympärille 1100-luvulla. Kaupunkia ja linnaa on pommitettu eri sotien aikana, mutta se on aina korjattu ennalleen. Linnaa näkyy kuvan taustalla. Se on avoinna yleisölle heinä-syyskuussa.

Tarkoituksemme oli taas kerran käydä kylässä päiväkahvilla, mutta eipäs sitten ollut mikään paikka auki. Nämä turismilla elävät kylät ovat aika monet kai lähes suljettuja sesongin ulkopuolella. Näimme yhden ihmisen ja kaksi koiraa.

Kylä oli kyllä kaunis. Tuntui lähes oudolta ajatella että joku asuu tällaisessa idyllissä. Mutta varmasti osa viehätyksestä katoaa kun kylä kuhisee turisteja.

Johannes Kastajan kirkko on aikoinaan toiminut myös luostarina. Se on rakennettu 1100-luvulla, mutta ilmeisesti luostariaka jäi lyhyeksi. Kirkkoa pommitettiin sotien aikana ja sitä ja etenkin sen kupolia on korjattu moneen kertaan. Nykyinen kupoli on 1800-luvulta. Kirkko on kuulemma erikoinen sisältäkin, kaarikäytävät kiertävät puoliympyrän muodossa. Tännekään emme päässeet sisälle. Mutta saatiinpa helposti kuvia ilman turistilaumoja! 

Lähtiessämme pois (automme oli parkkipaikalla kylän ulkopuolella) kurkkasimme vielä parkkipaikan viereiseen ravintolaan jonka katumainos oli pihalla. Toivoimme että se olisi ollut auki tai edes olisimme päässeet vessaan, mutta ei, kiinni sekin. Kun nousimme autoon, iäkkäämpi pariskunta ajoi parkkiin ja lähti kävelemään kylään. Emme olleet ihan ainoat turistit!

Sarlat-la-Canéda

Saavuimme Sarlatiin iltapäivällä ja käytimme tovin aikaa etsiessämme parkkipaikkaa hotellin läheiseltä parkkipaikalta. Majoitus oli reissun hienoin, tässä pikkukaupungissa ei edes tainnut olla mitään halpahotelleja, joita yleensä Ranskassa on helppoa löytää.

Hotel Montaigne oli tosiaan reissun kallein majoitus, mutta oli se hienoinkin. Ja toisaalta se maksoi silti 78e. Aamiainen oli 11e lisää per naama. Itse asiassa se oli jopa ehkä hieman vaatimattomampi kuin  jossain halvemmissa, mutta ei toki vikaakaan. Katsoin muiden kehuja aamiaisen monipuolisuudesta ja kävi mielessä olisiko talviseongin aikaan hieman suppeampi valikoima. Mutta kyllä tuo hintansa veroinen toki oli.

Vaikka itse hotelli oli vanha ja "arvokas", olivat huoneet moderneja mutta hyvällä maulla. Yövyimme ylimmän kerroksen comfort-huoneessa, jossa oli aivan mahtava sänky. Iso ja mukava, olisinpa saanut sen mukaan kotiin! Yläkerroksiin asti meni hissi.

Kun mainitsin miten monesta paikasta Ranskassa saa Croque Monsieur-leipiä, niin tässä todiste! Nämä haettiin Lidlistä alkuhätään. Muistimme aiemmilta Ranskanreissuiltamme että kuuluvat Lidlin vakiovalikoimaan. Tällä kertaa olivat pohjasta jo hieman kuivahtaneet, mutta kyllä ne ensiavusta välipalaksi kävivät, kun nappasimme ne mukaan kymien maitokahvijuomien kera.

Itse kaupunki oli jälleen kerran lähes epätodellisen kaunis. Tällaiset kaupungit ovat yksi syy miksi rakastan Ranskaa. Toki myös mukavat ja ystävälliset, joskin hieman ujot (etenkin puhumaan englantia) ihmiset ovat myös iso syy. Töykeisiin ihmisiin täällä törmää harvoin. Keksin useammankin maan missä niihin törmää paljon helpommin, mutta ei siitä sen enempää.

Kuin postikorttien näkymiä. Mutta yksi asia yllätti. Tässä kaupungissa päin vastoin kuin olemme Ranskassa tottuneet menivät ravintoloiden keittiöt aika aikaisin kiinni. Olimme hieman tappaneet aikaa hotellilla ja eräässä olutravintolassa (siitä erikseen taas juttu) odottaen että kaikki ravintolat ovat varmasti auenneet, mutta kun aloimme etsiä ruokaa. olikin moni paikka jo sulkenut keittiön! Oletan että tämä liittyi taas sesongin ulkopuoliseen aikaan, mutta kannattaa varmistaa jos Sarlatiin majoittuu.

Plaza Madeleine

Tosiaan ruoan etsiminen otti hieman koville, kun oletimme ravintoloiden aukeavan kuten muissa kaupungeissa ja 19 jälkeen moni ei enää ottanutaakn uusia asiakkaita. Uskoisin että tämä johtui jälleen siitä että olimme sesongin ulkopuolella. Sarlat kuitenkin elää paljon turismista. Päädyimme siten Madeleine hotellin ravintolaan (emme oman hotellimme). Plussaa heti ainakin juomavalikoimasta.

    

Ruokalistalla löytyi kanafileellä hampurilainen. Lista oli lyhyehkö, mutta tämä kelpasi molemmille. Joka paikassa mainostettiin taas hanhenmaksaa ja hanhenrasvaa.  Ranskalaiset taisivat olla sillä paistetut. Olisimme saattaneet tilatessa säikähtää, mutta emme tienneet ja hyvin upposi. Kaiken lisäksi nälkähän on aina hyvä mauste! Mutta oikeastihan nämä olivat ihan hyvät ruoka-annokset.

"Jälkiruoaksi"  J otti rommin ja minä toisen panimon triplen. Alkusäikähdyksen jälkeen ruokailu meni sitten ihan nappiin. Mitä nyt J söi jo kolmannen kerran hampurilaista, mutta ei kuulemma haittaa.  ;)

Aamulla lähdimme uudelleen kaupungille. Muista kaupungeista poiketen täällä oli päivällä enemmän elämää. Jopa liikkeitä oli auki paljon. Tyydyimme ikkunaostoksiin ja ihailemaan hekeäsalpaavan kaunista kaupunkia. Kaupunki on keskiaikaisessa asussaan suurilta osin. Monia rakennuksia 1200-1500-luvuilta. 1600-luvulla kulttuuriministerinä toiminut André Malraux päätti suojella kaupungin keskustan, kun kuuli sitä uhkaavan purkutoimien. Malraux pelasti upean kaupungin jälkipolville teollaan.

Kauppahallin lähellä oli pronssinen mies katselemassa kaupungin elämää. Ilmeisesti patsas ei ainakaan suoraan esitä ketään.

Torikauppiaita lähellä kauppahallia. Oikein ei itselle ostettavaa, mutta sympaattisia tällaiset tapahtumat. Paikalliset hakijat täältä kaikkea vihanneksista mattoihin.

Kauppahalli oli varmaankin entinen kirkko. Ovet sen sisään olivat jättiläismäiset

Paljon erilaista syötävää oli myynnissä. Aamupalasta oli liian vähän aikaa, jätimme maistelut sikseen.

Kaupungin kesksuta on lähes kokonaan autoton, mikä lisäsi tunnelmaa. Näitä katuja olisi voinut vain ihailla, ilman mitään ohjelmaa. Ja niinhän me oikeastaan tehtiinkin. Kaupungissa oli myös vanhan kellotornin näköalahissi lasiseinineen. Meinasimme mennä, mutta olisimme joutuneet odottamaan niin kauan voroa että jätimme väliin.

Hanhituotteita tosiaan myytiin joka puodissa. Olivatpa hanhet saaneet oman patsaankin!

Katsokaa nyt näitä kujia, näissä silmä lepää.

Luulen että Sarlatiin pitää tulla joskus kesäaikaan uudelleen. Tai jos nyt ylipäätään joskus. Kesällä voisi olla enemmän elämää, ellei sitten jo liikaakin.

Grotte des Combarelles

Kunkahan monta kertaa olemme yrittäneet mennä katsomaan esihistoriallisia luolamaalauksia, aina eri paikoissa toki. Nyt olimme hyvissä ajoin ottaneet selvää missä olisi oikeasti vanhoja maalauksia, eikä jälkikäteen tehtyjä kopioita luolamaalauksista. En itse asiassa oikein ymmärrä niiden ideaa. Niinpä ajoimme aamupäivällä luolalle jonka aukioloajat tarkistin vielä kerran lähtiessä.

Netissä toki sanottiin että ennakkovarausta suositellaan, mutta monissa arvosteluissa sanottiin että sesongin ulkopuolella pääsee kyllä ilmankin sisään. Yritin varata ennakkoon, mutta ranskankielentaitoni ei riittänyt ja  gppgle kääntäjä ei ollut yhteistyöhaluinen. Ja kun pääsimme vihdoin paikalle (noin 30-40min ajo Sarlatista), totesimme ovien olevan kiinni... Ai kuinka kiva. Lipunmyyntitoimiston ovessa lappu pahoitteli että "olemme tänään suljettuna, pahoittelemme mahdollista harmia". J meinasi jättää tulikivenkatkuiset terveiset ovilapun alle, mutta en antanut. Harmitti kyllä silti. OLisi pitänyt soittaa ennen lähtöä edes. Ja kyllä olisin mielelläni vihdoin nähnyt luolamaalauksia. Lähellä oli muitakin luolia, mutta niissä oli noita "feikkimaalauksia" eli kopioita maalauksista.

Monpazier

Mites se sanonta menikään? Leuka kohti uusi pettymyksiä?
Lähdimme ajamaan keskiaikaiseen Monpazierin kylään. Kun saavuimme, pääportilla oli vastassa  työmaa-aidat ja kielto kulkea läpi... Kuvan nappasin aidan ylitse 

Onneksi muille kuin pääkadulle pääsi kävelemään sentään. Idyllisen näköinen tämäkin noin 250 asukkaan kylä.

Hieman tuosta sai mielikuvaa miltä aukio näyttää, mutta tuli kyllä tunne että tämä olisi kiva nähdä uudeleen remontin jälkeen. Talot ovat todella vanhoja.

Monpazierissa on reilu 500 asukasta ja se on 1200-luvulla perustettu linnoituskylä.

Kylä kuuluu 5 kauneimmaksi ranskalaiskyläksi nimenttyjen kylien joukkoon. Oikein herttaisen kauniilta se näytti nytkin. Yritimme käydä kahvilla, mutta vain yksi kahvila oli auki, ja jonot sen mukaiset. Ehkä vielä palaamme tarkistamaan kylän joku päivä!

Nyt matkamme jatkui yhden panimovisiitin kautta Toulouseen ja palauttamaan auto. Loppumatkan olisimme paikoillaan Toulousessa.