Visby, Gotlands Bryggeri

Vierailu Gotlands Bryggerillä

 

Gotlands Bryggeri on pitkään ollut yksi J:n suosikkipanimoita. Ensikosketus panimoon oli se, kun heidän nyttemmin jo lopetettu Black IPA:nsa kiinnitti huomion baarissa, koska siinä oli koiran kuva. Meille alkoi joskus tulla hassu tapa ostaa kaikki oluet joissa on koiran kuva. Sittemmin tapa on jäänyt, kun näitä on tullut jo "liikaa". Ravintolassa saatamme silti vielä tähän vanhaan tapaan sortua. Gotlandsin pulloissa on suurimmassa osassa tunnettu bulldoggi. Panimolla oli myös bulldoggi-patsas, mutta jotenkin jäi kysymättä miksi juuri bulldoggi.

Panimolla on oma hieno maisteluhuone.

Pari vuotta sitten Helsingin Olut Expossa J meni juttelemaan paikalla olleelle Gotlandsin työntekijälle ja totesi ettei ole koskaan maistanut huonoa olutta heiltä (lopulta sekin on tullut vastaan, mutta mitäpä siitä). He juttelivat hyvän tovin, ja saimme kutsun käymään panimolla. Silloin vielä ajattelimme että tuskinpa koskaan menemme. Nyt kun tätä meidän Euroopan kierrosta suunnittelimme, palasi tuo kutsu mieleen ja laitoimme sähköpostia panimolle. Ja kyllä, kutsu oli voimassa. Itse asiassa vierailupäiväksi valikoitui meidän 20v-hääpäivämme. Romanttista? No, kyllä me illemmalla avattiin myös pieni shampanjapullo ja käytiin ulkona syömässä. Ja onhan käsityöläisoluet yhteinen mielenkiinnon kohde. 

 

Panimon työntekijä Truls Nanneson otti meidät vastaan panimolla ja muutama turisti yritti pyrkiä samalla sisään. Itse asiassa panimo järjestää kierroksia jo 7 hengen seurueillekin, kannattaa ottaa yhteyttä. Me saimme ihan oman kierroksen ja sovimme ettei koko oluentekoprosessia tarvitse kertoa vaan enemmän heistä panimona. Kierros alkoi kellarista, jossa saimme maistella muutamia oluita. Suurin osa tosin oli jo ennestään tuttuja, koska näitähän tuodaan jo hyvin Suomeenkin. Ensimmäiseksi saimme panimon vanhinta olutta Klosteröliä, josta kaikki alkoi. meille kerrottiin. Kuulemma alkuun kun suodattamattomat oluet olivat vuonna 1995 vielä niin vieraita paikallisille, yrittivät monet asiakkaat palauttaa oluet panimolle, koska ne näyttivät heidän mielestään pilaantuneilta. Joutuivat opettamaan että kyllä niiden kuuluu olla tällaisia. No, itse asiassa joskus kuulee kuluttajilta näitä kommentteja vielä nykyäänkin, mutta onneksi tosi harvoin. Eikä tietenkään ravintoloilta!

Nykyään panimo tekee niin paljon olutta, etteivät heidän pienet tilansa riitä ja osa oluista tehdään tosilla panimoilla. Yksi ongelma on myös viime vuosina ollut vesi, koska sen saantia on jopa säännöstelty. Saarella sataa niin vähän, ettei vettä ole tarpeeksi. Meidän hotelillammekin oli huomautus seinällä, että säästäisimme vettä. Ei oikeastaan ollut tullut edes mieleen että saarella voi vesi olla vähissä. Mutta meriveden puhdistaminenkaan ei ole ihan edullista.

Panimo on voittanut useita palkintoja, ja tehnyt muun muassa parhaana palkittua Easy rider -alkoholitonta olutta. Olut onkin uskomattoman hyvää ollakseen alkoholitonta. Esittelijä itsekin kehui että tämän voi ottaa huoletta, vaikka tulisi autolla töihin kauempaa. Suomalaisilta ei vielä ole hyvää alkoholitonta tullut. Tai ainakaan en ole tietoinen. He tekevätkin oluen eri menetelmällä kuin muut panimot yleensä tekevät, ja saimme kuulla tästä mielenkiintoisesta menetelmästä. Tähän tarvittava laitteisto on kuitenkin niin kallis, että he lainaavat laitteistoa toiselta yritykseltä.

Maistelun loppuun säästettiin Barley wine, joka olikin ehdottomasti paras talon oluista. Tilasimme tätä pullon molempina iltoina saarella ollessamme. Jakaaksemme sen taas kahteen lasiin. Se oli yllättävän kuivaa ollakseen barley wine. Heillä oli myös tuoreessa tammitynnyrissä kypsytetty portteri, mutta omaan suuhun siinä maistui liikaa se tuore puu. Käytetty tynnyri osuu meidän makuun paremmin. En tiedä miten maku sitten muuttuu ajan kanssa, yhdessä ravintolassa olisi ollut vuoden vanhempaa versiota, mutta se jäi kokeilematta.
 

Panimo perustettiin kiireellä alle vuodessa. Ensimmäinen olut valmistui rakennustelineiden keskellä. Olut oli Wisby Klosteröl. Siitä lähti panimon tarina, ja nykyään se on jo hyvin tunnettu ja vie paljon oluita maailmalle.

Tilat yllättivät pienuudellaan, mutta rakennus on jotenkin niin herttainen ettei siitä toivottavasti luovutakaan vaikka kapasiteetti ei yksin riitäkään ja osa oluista tehdään muualla.

Panimon vieressä ovat kahden vanhan (1300-luvulta) kirkon rauniot, joiden ikkuna-aukon muodosta tuli panimon logolle muoto.

Oluiden tekoon käytetään pääasiassa paikallisia maltaita ja jopa alueen kalkkipitoisella vedellä on kuulemma iso vaikutus oluen makuun.

Panimon yksi erikoisuus oli avonaiset käymisastiat, joita harva panimo käyttää (ellei kyse ole lambiceista ja vastaavista). Oltiin toki nähty pari viikkoa aiemmin Belgiassa Cantillonin astiat, mutta kyseessä hyvin erilaiset oluet.

Oli taas mukava visiitti, vaikka ollaan jo niin monia panimoita käyty, mutta etenkin kiinnostaa panimon omat tarinat ja historia. Ihastusta täällä herätti upeat kuparikattilat (jotka näkyvät ulos asti ikkunoista) ja mahtava maisteluhuone/taproom hanarivistöineen!

Brygghuset Bar & Kitchen

 

Lähellä vanhan kaupungin toria, tai oikeastaan sen nurkassa on Brygghuset, jonka netti- eikä edes Facebook-sivuja löydy mistään. Erikoista nykyaikana. Kaupungissa on lähes saman niminen toinen paikka, jonka kanssa osa arvosteluista vaikuttaa menneen ristiin. Paikassa on komea hanarivi Gotlands Bryggeriltä, joka onkin kivenheiton päässä baarista. Stout tosin oli itselle ainoa uutuus tästä sarjasta. Muuten ei ollut kovin paljon ruotsalaisia oluita, ja meille tumman oluen ystäville ei oikeastaan mitään muuta tummaa kuin tämä stout. Kuulemma Ruotsissa tummat eivät myy hyvin (tämä tuli huomattua myös Systembolagetissa, jossa oli tosi vaikea sielläkin löytää tummia, ja lagereita oli hyllytolkulla. Oli ihan pakko ottaa kuva, niin hullua oli lagereiden määrä. Suomessa kun tummat myy ympäri vuoden, niin yllätti ero naapurimaahan.

Komea rivi oluita todella läheltä, ehkä 100m päästä.

Kuohuaa ne tummat täälläkin, kuten usein festareilla tullut tuskailtua. Mutta täällä kukaan ei hermostunut odottaessaan. Onko suomalaiset hätäisempiä?

Täällä testattiin se tuoreessa tammitynnyrissä kypsytetty portteri, mikä meidän suussa maistui liikaa tuoreelle puulle. Ainakin näin tuore vuosikerta.

Tämä barley wine ihastutti todella ja etsimme sitä kolmesta Systembolagetista. Tätä piti olla ainakin paikallisessa, mutta eipä ollut.

Systembolagetista  tarttui sentään pari paikallista olutta mukaan. Tämä keskiaikaolut ja portteri Barlingbo-panimolta. Ihan ok molemmat. Olisi voinut kokeilla tuollakin vierailla, jos olisimme tienneet olemassaolosta.

Black Sheep Arms

 

Seuraavana iltana ajattelimme kokeilla netistä bongaamaani brittipubiksi itseään kutsuvaa Black Sheep Armsia. Ennakkoluulomme oli että paikasta saisi vain klassisia brittioluita, mutta olipas mukava olla väärässä.

Paikassa löytyi paljon kattavampi valikoima paikallisia oluita ja meille paljastui että saarellakin toimii useampikin panimo! Ei ollut oikeastaan tullut mieleenkään, että näin pienellä alueella olisi. Nyt meni vähän ennakkotutkimus pieleen!

Yksi uusi tuttavuus, joka myös oli ihan saarelta suoraan oli Lost Island brewery. Oikein mielenkiintoisia oluita ne ainakin mitä maistoimme tämän baarin viihtyisällä takapihan terassilla.

Ilmeisesti kaksi puoliksi juotua pulloa ei vielä riittänyt näkemään etiketissä luvattuja maagisia hahmoja?

Mutta ei tässä vielä kaikki, löytyi jo neljäs saarella toimiva panimo! Hop Shed Brewery. Saarellahan olisi näköjään voinut vaikka tehdä isommankin panimokierros-kierroksen! Pitääkös tänne tulla uudelleen joskus? Tännehän pääsee Suomesta myös lentäen, mutta silloin varmaankin joutuisi vuokraamaan auton? Meillä kun jäi kahdessa yössä ja päivässä myös saaren eteläpään raukit ja jokunen raunio katsastamatta. Saari oli isompi kuin kuvittelimme.

Ilta alkoi viilentyä, ja kun vielä ravintolan työntekijä toi haisevat isot roskasäiliöt lähelle pöytäämme, katsoimme parhaaksi... siirtyä sisälle vielä yksille. Oli matkamme viimeinen ilta ja mieli haikea. 3,5 viikkoa ympäri Eurooppaa ja nyt pitäisi palata kotiin. Mitä ne höpisee, jotka sanoo että parasta matkassa on kotiinpaluu?? Miksi he sitten lähtevät matkalle?  Meillä meinaa itku päästä viimeisenä iltana. Olimme niin aikaisin liikkeellä, että saatoimme  vielä tämän jälkeen ottaa yömyssyn (juu, Gotlands bryggerin barley winen) ennen kuin lähdimme hotellille suremaan loman loppumista. Toivottavasti vielä saadaan tehdä tällaisia kiertomatkoja!

Ihan hyviä oli tämänkin panimon oluet, vaikka aika tavallisia. Ehkä ruotsalaisissa olutravintoloissa (ja Systembolagetin perusvalikoimassa etenkin) suositaan kuitenkin aika "turvallisia" makuja. Suomessa on tottunut jo niin paljon laajempaan makuskaalaan. Ja kyllähän Ruotsissakin niitä tehdään, kuten nyt Tukholman olutfestivaaleilla sai huomata. ja oikeastaan Göteborgissakin. Onko näissä sitten alueellisia eroja, tiedä häntä?

Göteborg

Hintataso alkaa olla kotoista!

 

Beerista

 

Saavuimme Göteborgiin aika myöhään ja heitimme vain äkkiä kamat hotelliin ja lähdimme kokeilemaan saammeko kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli onko kehutussa Beerista -pubissa vielä keittiö auki.

 

 

 Lista oli hieman rajattu jo niin myöhään illalla ja tilasimme pekoni-cheddar-jalopeno-perunat. Ei ehkä niin "oikeaa ruokaa", mutta ihan ok pubi-ruokaa, ja koska kaupungin hintataso oli aika kotoinen (tai oikeastaan jopa  kotimaata kalliimpi, ainakin näin Helsingin ulkopuolella asuvalle), niin ihan hyvin kelpasi. Emme edes katsoneet mitä ruoka maksoi "oikeissa" ruokaravintoloissa.

 

 

Olutlistaa löytyi hyvin ja enimmäkseen ihan vieraitakin, mutta hanatuotteita lukuunottamatta hinnat olivat kyllä aika hulppeita. Iso osa oluita oli yli 10e pullolta.

 

Tämä oli hyvää, mutta aika tuhtia. Ihan hyvä jaettavaksi kahteen lasiin.

Firestone rantautuu Suomeen lokakuun lopulla 2017.

 

 

 

Flying Barrel

 

Päätimme kokeilla vielä millainen lähistöllä oleva Flying Barrel mahtaa olla. Terassi oli jo suljettu (meni kellonajan mukaan, ilmiö johon törmää usein Suomen ulkopuolella). Sisällä oli vielä väkeä vaikka oli maanantai (osa paikoista oli kokonaan kiinni) ja niinpä istuimme alas.

 

 

 

Ocean onkin jo tuttu panimo Tukholman olutfestivaaleilta.

 

 

Vadelmastoutista oli vähän vadelmat hukassa.

 

Poppelsia näkyi paljon eri laatuja. Ihan hyviä oluita olivat.

 

 

Paikka osoittautui enemmän meidän tyyliseksi. Tunnelma oli rennompi ja sisustus toi mieleen belgialaiset olutravintolat. Joskin tarjonta oli pääasiassa aika paikallista tai ainakin ruotsalaista. Tästä aina plussaa! Baarimikko ehti vähän jutellakin ja kysellä suomalaisista oluista. Annoimme hyviä tärppejä ja kerroimme mistä niitä saisi Ruotsin päässä.

Hinnat täällä olivat muutaman euron halvempia per pullo. Jaoimme kolme olutta ja sitten sopivasti tulikin valomerkki, jottei ilta venyisi liikaa. Aamulla kuitenkin piti vielä tutustua kaupunkiin ennen pitkää ajoa maan halki, kohti matkan viimeistä kohdetta Gotlantia.

Raukkeja ja raunioita, eli Gotlanti osa 2

Viimeisen varsinaisen lomapäivän vietimme myös Gotlannissa. Saarella olisi oikeastaan niin paljon nähtävää, ettei olisi haitannut vaikka olisi ollut kolmaskin päivä käytettävissä. Ensimmäisenä suuntasimme ihan pohjoiseen katsomaan raukkeja. Raukithan ovat syntyneet vesimassojen hioessa kivistä pehmeämmät kohdat pois. Komeita erilaisia kivipatsaita on useampia Gotlannissa, mutta koska aikaa oli rajallisesti, menimme katsomaan niitä kuuluisimpia suoraan. Ajoimme n. 50km matkan Visbystä Färön lossille. Aiemmissa tiedoissa luki että lossi menee tasalta ja puolelta, mutta näköjään se kulkee kesällä non stop. Ainakin näin heinäkuussa. 

Kuuluisimmat raukit sijaitsevat Langhammarsissa. Opasteet paikalle olivat hieman puutteelliset ja meillekin kävi klassinen moka. Kun ensimmäinen opaste tuli ja näimme kolmen auton kääntyvän opasteen suuntaan, lähdimme seuraamaan heitä. Jonkun ajan kuluttua tuli ensimmäinen risteys jossa ei lukenut mitään. No, koska muut kääntyivät vasempaan, mekin käännyimme. Tiellä oli välillä lampaita ja kylttejä joissa käskettiin ajamaan hyvin hiljaa ja varomaan lampaita.

Tajusimme tulleemme pieneen kalastajakylään. Siinä ihmetellessä unohdin ottaa kuvia paikasta, kun aloimme etsiä oikeaa reittiä netistä. Onneksi nettilaskut roaming-tilassa ovat laskeneet, muuten olisimme olleet aika hukassa. Olimme loppujen lopuksi vain pari kilometriä harhassa ja löysimme pian perille. Gotlannissa oli kyllä todella vaikea välillä löytää kohteita ilman nettiä. Kannattaa tallettaa osoitteet ennalta navigaattoriin, sillä offline-tilassa navigaattorikaan ei löytänyt moniakaan paikkoja.

Lopulta siis pääsimme perille, ja olivathan nuo aika hieno näky. Kaikkeen sitä vesi pystyy!

Turisteja oli paikalla pilvin pimein. Oli turha haaveilla kuvista joissa ei näy muita ihmisiä. Mutta näinhän se on aina kuuluisissa paikoissa. Toisaalta näkee näissäkin mittasuhteet paremmin, kun ihmisiä on kuvissa.

Raukit katsastettuamme ajattelimme mennä katsomaan Färön kylän keskustaa, josko löytäisimme jotain lounaantynkää. Avasin lossilla jaetun mainoslehtisen ajatuksenani syöttää navigaattoriin jonkun siinä mainostavan ravintolan osoite. Yhdessäkään mainoksessa ei ollut osoitetta!! Niissä luki vain "huoltoaseman vieressä", "sen ja sen kaupan vieressä" jne. Kuvittelimme että pakkohan edes Färön kylään on löytää ihan kartalla. Ei löydetty. Katsoin navigaattorilla  kadunnimiä, joita oli olettamani keskustan ympärillä. Kohta huomasin että saman nimisiä katuja saattoi olla 5-6! Laitoin silti navigaattoriin yhden kadun nimen, mutta navigaattori ilmoitti meidän olevan perillä "keskellä ei mitään". Luovutimme ja ajoimme pois, takaisin lossille. Färön saarella olisi vielä ollut iso kahvipannuksi nimetty raukki, mutta koska aikamme oli rajallinen, lähdimme etsimään muuta nähtävää.

Pian lossin jälkeen pääsaaren puolella oli Gotlannin ulkoilmamuseo, Bunge museet joka esitteli eri aikakausien elämää saarella. Päätimme tutustua siihen.

Alue olikin yllättävän laaja, ja meillä hujahti siellä aika pitkä aika. Esillä oli tuulimyllyjä, olkikattoisia taloja, kalastajan asumukset, sauna, sepän paja (jossa seppä takoi oikeasti. Melkein teki mieli tarttua pajavasaran varteen, sillä olen nuorena opiskellut artesaani-metallisepäksi. ) Tyydyin kuitenkin vain katsomaan hetken hänen työtään.

Eräässä kohdassa poltettiin tervaa. En muista ennen nähneeni tätä luonnossa, vaikka tv:ssä olenkin nähnyt.

Lisäksi löytyi sirkkeli, joka sekin toimi tuulimyllyllä, vesivoimalla toimiva saha ja kolme rakennusta joissa on toiminut panimo! Juu, ihan oikeasti, meitäkin tämä hämmensi. Kahdessa oli jotain keittovälineitä esillä, kolmannesta oli tehty pesutupa.

Erikoinen oli myös kammari jota oli käytetty sekä ruumiinvalvojaisissa että morsiushuoneena. Toivottavasti nyt ei sentään yhtä aikaa...

Eräässä rakennuksessa kerrottiin ovella siellä asuneen "vanhuksia jotka eivät voi enää toimia tilan töissä". Ilmeisesti vanhusten kanssa oli asustanut myös nuorempi nainen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. Hänen puinen tekojalkansa oli esillä, ja samoin eräänlainen pyörätuoli. Tuolissa oli sisällä laatikko, johon nainen saattoi kerätä kerjäämällä saamiaan tavaroita.

Tämän jälkeen söimme patongit museon kahvilassa, joka oli toisella puolella tietä, parkkipaikan kupeessa vanhassa rakennuksessa ja sen puutarhassa.  Sitten jatkoimme matkaa etsimään kirkon raunioita, jotka oli kuvattu ja merkitty satamasta saamaamme lehteen. Emme meinanneet millään löytää näitä, ja emme varmaan olisikaan löytäneet ellen olisi avannut google mapsia ja katsonut sijaintia sillä. Opin myös reissussa, että google mapsilla voi suunnistaa näkyvissä olevan ruudun verran offline-tilassakin. Eli voin etsiä osoitteen, ja pallukka ruudulla näyttää missä minä olen. Silloin voin sulkea mobiilidatan ja jatkaa suunnistusta. Pallukka ruudussa liikkuu mukanani, vaikka olen offline-tilassa. Ehkä tämä liittyy uuteen Googlen offline-karttapalveluun minkä he alkuvuodesta lanseerasivat. Isommalta matkalta pitäisi kuitenkin ladata valmiiksi kartat ennen reissua, kuten Here mapsissakin. Eli tosiaan tuon google mapsin ansiosta näin meidän ajaneen raunioiden ohitse 50m sitten. Ajoimme takaisin ja taas ohitse. Sitten yhtäkkiä näimme metsän keskeltä nousevan silhuetin. Mitään opasteita paikalle ei ollut, saati parkkipaikkaa. 

Kirkko oli todella pieni ja aika vaatimaton, mutta kaunis. Siellä oli nykyaikaiset penkit kuulijoille. Paikassa varmaankin järjestetään häitä ja muita juhlia. Ihmettelimme vaan, että jos kirkkoon mahtuu ehkä 50-60 henkeä (karkea arvio), niin miten toimitaan, kun keskellä ei mitään on tien sivussa tilaa max kolmelle autolle. Kirkko löytyy suoraan Elinghem-kyltin kohdalta. Netistä löytyy jotain infoa haulla Elinghems ödekyrka.

Kirkon raunioilta lähtiessämme hämmästyimme ajan kulua ja päätimme palata jo Visbyyn. Näimme taas ihanaa leipää myyneen auton ja haimme lisää herkkuleipää. Vähän kallistahan tuo oli, mutta itselläni on erikoisempi ruisallergia, ja aina kun löytyy hapanta juureen leivottua leipää ilman ruista, niin pakko on saada. Leipä maksoi n. 5e, mutta oli hintansa väärti. Olen vähän vastaavasta maksanut jopa 8e Suomessa.

Kävimme viemässä auton hotellille ja kävelimme kaupunkiin. Nyt päätimme mennä syömään italialaiseen ravintolaan jota olin jo aiemmin katsonut netistä. Netissä suositeltiin varausta, mutta kokeilimme onneamme. Terassille ei ollut mitään toivoa päästä, mutta hetken tutkinnan jälkeen hovimestari löysi meille kahden hengen pöydän sisältä. Toki ulkona olisi ollut kiva syödä, mutta onneksi otimme pöydän vastaan! 24 päivää tien päällä ja ruoka meni kyllä ihan kärkeen syömistämme! Silti lasku ei ollut paha. Annokset olivat reilun 15e/kpl ja Gotlands bryggerin 0,5l vehnäoluetkaan eivät olleet kuin 5,50e. Ruotsin hintatasoon nähden siis hyvin edullista. Ihan harmitti että olimme syöneet lounaalla patonkia, ja alku- ja jälkiruuat jäivät testaamatta. Jos tulemme vielä Visbyyn, niin toivottavasti ihana Isola Bella on yhä pystyssä!

Ruuan jälkeen ehdotin ruuan sulatteluun kävelyä katsomaan yksiä raunioita kaupunginmuurin sisäpuolella. Äitini joskus huolehti onko J yhtä innostunut "niistä kivikasoista" kuin minä. Kyllä tuo aina on valmis katselemaan "kivikasoja". Nämä St. Nikolain rauniot olivat isommat kuin päivällä näkemämme, mutta ihmeeksemme niiden pihaan oli perustettu ravintola. Eli emme ihan sisäpuolelle päässeet, koska emme olleet ravintolapalveluita vailla. Ulkopuolelta näki kuitenkin myös hyvin, joskin kirkas ilta-aurinko hankaloitti kuvaamista.

Lähellä oli myös toiset rauniot, joista emme löytäneet mitään tietoa. Oiva kohde tämä Gotlanti "kivikasojen" ystävälle. Vasta samana iltana tajusimme että kaupungin tunnetuimman raunion St Katarinan sisällekin olisi päiväsaikaan päässyt! Emme olleet tajunneetkaan. Nythän on pakko tulla takaisin joku päivä!

Poikkesimme vielä (parille) yömyssylle terassille ja mietimme onko tässä nyt viimeinen päivä koko kesänä, kun tarkenee istua illalla ulkona myöhään. Ja kävimme läpi kuluneita viikkoja. J kiitti hyvin suunniteltua matkaa ja ilmoitti että saan pitää paikkani. Vaimona ja matkanjärjestäjänä! Hän kun nauttii siitä että minä varaan lennot/laivaliput ja majoitukset ja selvittelen mihin mennä ja koska. Kuulemma on aina ollut tyytyväinen. Hyvä niin, sillä itse rakastan suunnittelua.

Seuraavana aamuna heräsimme niin ajoissa, että päätimme poiketa vielä yksillä raunioilla. (Juu, vielä löytyy lisää!). St Göransin luostarin raunioiden piti aueta 9.30 ja jo meidän visiittimme aikaan moni kävi nykimässä ovia. Rutiinilla tyydyimme taas ihailemaan ja kuvaamaan vain päältä päin. Sen jälkeen ajoimmekin jo satamaan, pysähtyen vielä kuvaamaan kaupunginmuureja. Tällä kertaa olimme ajoissa satamassa.

Lauttamatka oli taas puuduttava, vaikka isompaan satamaan lähelle Tukholmaa menikin isompi laiva. Se jo muistutti Tallinnaan meneviä pienempiä laivoja. Tosin kauppoja ei ollut mutta jokunen ruokapaikka. Matka kesti 3,45min ja netti olisi maksanut 7e. Aika meinasi tulla pitkäksi, mutta lopulta olimme perillä ja Tukholmaan ajoi alle tunnissa, joten pysähdyimme vielä matkalla välipalalle ja piipahdimme kaupassa. Silti olimme 3h etuajassa Tukholmassa Vikingin terminaalissa, vaikka navigaattorikin temppuili. Olin ajatellut pelata sataman suhteen varman päälle ja jätin kartan kotiin, kun navigaattori on muka varmempi. Se kuitenkin sanoi yhtäkkiä sopimksem irti (ei ollut ensimmäinen kerta offline-tilassa), ja emme tienneet yhtään mihin ajaa. Onneksi aloin epäillä meidän ajaneen ohitse ja käskin kääntyä takaisin. Kohta tulikin sataman kylttejä ja samalla navigaattorikin heräili taas. Seuraavan kerran pyrin kyllä saamaan taas kaupunkikartat mukaan!

Todella haikein mielin ajoimme laivan portille. Teki mieli kääntyä ja paeta takaisin. Emme todellakaan ole niitä ihmisiä, joiden mielestä kotiinpaluu on matkoissa parasta. (Silloinhan ei kannattaisi kovin kauas lähteäkään ja viipyä vaikka vain yö?). Siinä auton peräkonttia tyhjäksi raivatessamme (jotta koirat mahtuvat kyytiin) alkoi onneksi iskeä kova ikävä koiriin. Osaamme yleensä sulkea ikävän pois matkalla, mutta paluun lähestyessä se iskee.

Palasimme Turkuun Vikin Amorellalla. Laiva on vanha, mutta riitti hyvin tähän tarkoitukseen. Ravintolassa sai ruokaa, baarissa yömyssyksi hyvän oluen ja laivan kaupasta löytyi lapsuuden herkkua; Pandan laivasuklaata, jota en ole nähnyt vuosikausiin. Vielä on avaamatta, en tiedä onko samaa tavaraa kuin ennen. Tai onko aika kullannut muistot.

Laivamatkat ovat meille aina tylsiä, miten ne teininä olivatkin niin hauskoja? Silläpä oli helppo mennä nukkumaan.

Aamulla saavuimme satamaan jo klo 7.30, joten vielä kellonsiirron kanssa herätys oli tosi aikainen. Poikkesimme huoltoasemalle aamiaiselle, ja jonkun aikaa ajettuamme huonosti laivalla nukkunut kuski ajoi tien sivuun ja otti unet. Silti olimme jo ennen puolta päivää hakemassa "karvaisia lapsia" kotiin. Jälleennäkeminen oli riemukas.