lauantai 28. joulukuuta 2024

Mukava pieni olutravintola Sienassa

 Sindie



Sienassa meille kävi niin, että vaikka tiesimme kaupungin suurista korkeuseroista, emme ihan täysin niitä hahmottaneet. Oikein lämpimänä päivänä ja vähän polvikipuisena löydettyämme todella mukavan baarin, eli Sindien, jäi meillä muut käymättä.


Täällä pääsin vihdoin maistelemaan Italialle (ja ilmeisesti etenkin Pohjois-Italialle) tyypillisiä grape aleja. Olivat kyllä oikein hyviä oikeastaan kaikki mitä reissun aikana maistoin. Täällä maistoin myös chardonney-tynnyrissä kypsytettyä saisonia. Oli oikein maukasta.


Hanassakin oli kohtalainen valikoima, eikä ihan pelkkää IPAa siinäkään, kuten monessa paikassa. Myös J löysi mielenkiintoisia oluita. 



Henkilökunta oli ystävällisitä ja hauskaa meistä oli se, että kun paikalliset ostivat lähinnä mitä hanassa oli (eli aika edullisia tuoppeja) ja me kympin pulloja (vastaavat Suomessa olisivat voineet olla tuplahinnan, etenkin kun kalleimmat olivat 0,375l) saimme aina vain ystävällisempää palvelua. Viimeisiä maksaessamme tarjoilija halusi lahjoittaa meille kangaskassin todettuaan että ansaitsemme sen koska meillä on niin hyvä olutmaku! 😁 Ilmeisesti nuo "kalliimmat" liikkuvat heillä vähemmän.


Ravintolan terassi oli aika pieni ja täynnä kun menimme. Yläkerrasta saimme paikat, joskin vihaamiltani baarijakkaroilta (kenen mielestä ne ovat mukavia istua??). Alakerrassa oli lisää tilaa, mutta alakerta oli hieman kolkko ja siellä ei ollut "elämää". Vaikkemme ole supersosiaalisia lomalla, niin on kuitenkin kiva että ympärillä on mukava puheensorina.




Muut olutravintolat joissa meidän piti käydä:


Birra Baderin terassi.


Birra Bader: Täällä itse asiassa käytiin, mutta paikan nimi ja infot olivat enemmän kuin harhaanjohtavat. Oluita ei ollut edes monen normaaliravintolan verran, vaan ehkä 4 tai korkeintaan 5. Olisimme silti voineet syödä täällä (ruoat kuulostivat hyviltä), mutta olimme liian aikaisin liikkeellä ja keittiö oli kiinni. Tapa joka Italiassa (ja Ranskassa) ihmetyttää. Miksi ei voida selkeästi jossain kertoa koska keittiö on auki, jos se kerran ei ole silloin kun ravintola on auki? 

Vineria Tirabuscio: Kyllä, kuten nimi sanoo on kyseessä oikeastaan viiniravintola. Mutta sain joltain foorumilta vinkin että täällä löytyy hyvä olutvalikoima myös ja "melkein paikallisen" panimon oluita.  Täällä olisi lisäksi ollut ihan kehutut ruoat, eli tämäkin oli ehdolla ruokapaikaksi. Mutta keittiö aukesi sen verran myöhään, ettemme jaksaneet odottaa, koska emme olleet syöneet päivällä kunnolla mitään. Tämä oli huomattavasti kauempana Sindiestä kuin Birra Bader, joten sekin vaikutti näillä korkeuseroilla.

Cantina Errante: Tämä panimo ei oikeastaan ollut Sienassa, vaan matkalla sinne Firenzestä. Se on erikoistunut villihiivaoluisiin ja kuulosti erittäin mielenkiintoiselta (J ei ollut ihan niin innostunut kuin minä ;) ). Ikävä kyllä se oli avoinna ma-pe ja me ajoimme sen ohi la ja su, eli juuri ne päivät kun paikka oli suljettuna.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti