Tallinnan nähtävyyksiä

Kerran vuodessa (ainakin)

 Pari vuotta meni niin, ettei päästy lomien (ja rahan) puutteen takia  käymään "ulkomailla", mutta käytiin silloin 2-3 kertaa vuodessa Tallinnassa. Ei vaan mielletty että sekin oli ulkomailla. Tallinnaan mennään usein "vähän kuin Helsinkiin". Eli ei varsinaisesti katsomaan nähtävyyksiä, vaan ottamaan vain pieni irtiotto kotiympyröistä.

Ensin mietinkin ollaankos minkä verran käyty siellä museoissa tai vastaavissa, mutta ollaan sentään muutamassa käyty. Tallinnan matkoilta on myös todella vähän valokuvia itsellä. Huomasin sen vasta nyt. Suurin osa vain kännykkäräpsyjä.

 

Tallinnan ulkoilmamuseo

Ehkä oma suosikkini Tallinnan museoista on Viron Ulkomuseo . Kävimme siellä vanhempieni 50-vuotishääpäivänä. Sattui todella kaunis ilma ja myös yllätysmatkalle päätyneet vanhempani tuntuivat viihtyvän täällä. Olimme uskotelleet heille, että vietämme hääpäivää kotimaassa, mutta napanneet salaa heidän passinsa ja veimmekin heidät Tallinnaan. Mukava onnistunut yllätys ja aurinkoinen ilma kruunasivat tämän museoretken. Menimme perille raitiovaunulla, joka jätti meidän Rocca al Maren ostoskeskuksen eteen. Kännykän navigaattorin kanssa kävelimme lopun matkaa. Kävely oli pidempi kuin netissä oli annettu ymmärtää, mutta mikäs siinä oli kävellessä. Ilmeisesti bussi olisi tullut lähemmäksi. Nykyään nettisivuilla mainitaankin pelkkä bussi.

 Pienessä kirkossa saimme erikoisluvan käydä köyden takana alttarilla poseeraamassa, kun isä kertoi kuina heidät vihittiin 50v sitten samana päivänä. Yksityisyyden takia jätän hääparin poseerauksen pois kuvista.

 Entiset kauppiaat (vanhempani) kävivät kaupassa katsomassa vanhan virolaiskaupan valikoimia.

 

 

Piritan luostarin rauniot

Pääsiäisretkellä yhtenä toisena niistä "lomattomista" vuosista poikkesimme Piritan luostarin raunioillle. Menimme bussilla paikalle. Pyysimme kuskia kertomaan koska jäämme pois, ja pysäkki olikin hyvin lähellä. raunioita.   Perille pääsi esimerkiksi busseilla 34A, 1A ja 8. Pois pitää jäädä  Pirita-nimisellä pysäkillä. Bussit lähtevät Viru-keskuksesta ja niitä menee aika usein alueella olevan kylpylän takia (näin siis oletamme syyksi).

Jostain syystä me aina tykkäämme koluta raunioita. Mielikuvitus saa lentää, kun miettii millaista elämää siellä on aiemmin eletty.

Tässä luostarissa ainakin oli ollut sekä munkkeja että nunnia, ja se oli nimetty Pyhän Birgitan mukaan. Luostaria alettiin rakentaa 1417 ja se avattiin 1436. Vuonna 1557 Ivana Julman joukot hyökkäsivät luostariin ja tuhosivat sen ja polttivat vielä mitä pystyivät.

Nykyinen luostari kuulemma sijaitsee lähistöllä. Tätä uudempaa emme edes etsineet. 

 

Viru-hotellin KGB-museo

Viimeisimpänä museona Tallinnassa meillä  on ollut keväällä 2017 vihdoin poikettu KGB-museo. Olimme usein ajatelleet poiketa, mutta olemme vähän huonoja varaamaan mitään, ja tänne on ennakkoon varattava kierros. Kierroksia on eri kielillä. Varasimme englanninkielisen, mutta saimme vaihdettua suomenkieliseen, kun huomasimme olevamme ihan liian aikaisin paikalla ja suomenkielinen kierros oli alkamassa. Yllättävän täynnä kierrokset olivat, juuri mahduimme mukaan.

Museo sijaitsee 23. kerroksessa, jonne ei mene hissiä, koska kerrosta ei virallisesti ollut olemassakaan. Suomalaiset rakennusmiehet jotka hotellin rakensivat eivät viimeistelleet viimeistä kerrosta, vaan  heidät päästettiin lähtemään kun 22. kerros oli sisältä valmis. Suomalaiset otettiin kuulemma rakentamaan hotellia, koska virolaiset rakennusmiehet joivat työaikaan, tai olivat krapulassa ja pitivät taukoja enemmän kuin tekivät töitä. Kansalle tosin syyksi sanottiin Suomen surkeat olot, jonka takia autettiin Suomen työläisiä antamalle heille töitä. Moni virolainen nainen halusi tavata suomalaisen miehen, jotta pääsisi maasta. Esimerkiksi Sofi Oksasen äiti tapasi Sofin isän työmaalla.

 Viru-hotellin johtajan huone oli lavastettu jälkikäteen ylimpään kerrokseen. Oikeasti se oli ollut paljon alempana. Puhelinlinjat olivat tarkkaan varjellut. Punainen puhelin yhdisti suoraan KGB:lle.

 Viron tulotasoa ja hintatasoa 1987 ja 2007. Ladan hinta oli aivan liian korkea suurimmalle osalle kansalaisia neuvostoaikaan, ja jos rahaa olisi onnistunut säästämään, niin olisi pitänyt vielä anoa lupa ostaa auto. Viru-hotelli oli haluttu työpaikka, josta saaduilla eduilla ja asiakkaiden lahjoilla (kuten sukkahousuilla ja huulipunilla) saattoi hankkia vaihtokaupalla ruokaa pöytään tai jotain pientä extraa elämään. Työntekijäitä oli yli 1000, nyt niitä on 200. Työtehtäviä oli kerrosvalvojasta ruuanpunnitsijaan ja kaikkea mitä on vaikea nyt käsittää.

 KGB:n valvontahuone oli jätetty siihen asuun mihin se jäi 1991, kun KGB:n upseerit hylkäsivät sen. Lähtiessään he löivät vasaralla laitteet rikki. Useissa huoneissa oli ollut kuuntelulaitteet, ja nämä huoneet annettiin etenkin ulkomaalaisille vieraille. Tarkimpaan vahdittujen huoneiden välissä oli kuunteluhuoneet ihan vieressä.

 KGB:n upseerit jopa yöpyivät hotellissa. Radion välityksellä kuunneltiin jopa Helsingissä olleita kokouksia. Henkilökunta tiesi yleensä upseereista, mutta esitti tyhmää oman turvallisuutensa takia.

 Kuuntelulaitteita oli jopa langattomia (joka ihmetytti meitä, tässä oltiin aika edistyneitä). Langattomat mikit olivat vaikkapa leipälautasen tai tuhkakupin sisällä, paksussa pohjassa.

 Rikki lyöty puhelin ja kaasunaamari tulipalon tai muun uhkan varalle.

Ihan mielenkiintoinen visiitti. Olisi ollut mukava jos yksi hotellihuone ja kuunteluhuone sen vieressä olisi huomattu myös säästää. Viru-hotelli oli täyttänyt 40v juuri samalla viikolla toukokuun alussa 2017 kun kävimme paikalla.

 

Olemme käyneet myös Miehitysmuseossa aivan 2000-luvun alussa, mutta muistikuvat ovat hieman haalistuneet, ja kuvia en löytänyt. Lisäksi kävimme Tallinnan kaupunginmuseossa jokunen vuosi sitten, mutta sekin oli aika perinteinen kaupunginmuseo. Mitään ihmeellistä ei jäänyt mieleen. Koska kamerakin oli vielä filmi-ajassa, ei kuviakaan oikein ole koneella.