lauantai 22. heinäkuuta 2017

Raukkeja ja raunioita, eli Gotlanti osa 2

Viimeisen varsinaisen lomapäivän vietimme myös Gotlannissa. Saarella olisi oikeastaan niin paljon nähtävää, ettei olisi haitannut vaikka olisi ollut kolmaskin päivä käytettävissä. Ensimmäisenä suuntasimme ihan pohjoiseen katsomaan raukkeja. Raukithan ovat syntyneet vesimassojen hioessa kivistä pehmeämmät kohdat pois. Komeita erilaisia kivipatsaita on useampia Gotlannissa, mutta koska aikaa oli rajallisesti, menimme katsomaan niitä kuuluisimpia suoraan. Ajoimme n. 50km matkan Visbystä Färön lossille. Aiemmissa tiedoissa luki että lossi menee tasalta ja puolelta, mutta näköjään se kulkee kesällä non stop. Ainakin näin heinäkuussa. 


Kuuluisimmat raukit sijaitsevat Langhammarsissa. Opasteet paikalle olivat hieman puutteelliset ja meillekin kävi klassinen moka. Kun ensimmäinen opaste tuli ja näimme kolmen auton kääntyvän opasteen suuntaan, lähdimme seuraamaan heitä. Jonkun ajan kuluttua tuli ensimmäinen risteys jossa ei lukenut mitään. No, koska muut kääntyivät vasempaan, mekin käännyimme. Tiellä oli välillä lampaita ja kylttejä joissa käskettiin ajamaan hyvin hiljaa ja varomaan lampaita.


Tajusimme tulleemme pieneen kalastajakylään. Siinä ihmetellessä unohdin ottaa kuvia paikasta, kun aloimme etsiä oikeaa reittiä netistä. Onneksi nettilaskut roaming-tilassa ovat laskeneet, muuten olisimme olleet aika hukassa. Olimme loppujen lopuksi vain pari kilometriä harhassa ja löysimme pian perille. Gotlannissa oli kyllä todella vaikea välillä löytää kohteita ilman nettiä. Kannattaa tallettaa osoitteet ennalta navigaattoriin, sillä offline-tilassa navigaattorikaan ei löytänyt moniakaan paikkoja.
Lopulta siis pääsimme perille, ja olivathan nuo aika hieno näky. Kaikkeen sitä vesi pystyy!



Turisteja oli paikalla pilvin pimein. Oli turha haaveilla kuvista joissa ei näy muita ihmisiä. Mutta näinhän se on aina kuuluisissa paikoissa. Toisaalta näkee näissäkin mittasuhteet paremmin, kun ihmisiä on kuvissa.
Raukit katsastettuamme ajattelimme mennä katsomaan Färön kylän keskustaa, josko löytäisimme jotain lounaantynkää. Avasin lossilla jaetun mainoslehtisen ajatuksenani syöttää navigaattoriin jonkun siinä mainostavan ravintolan osoite. Yhdessäkään mainoksessa ei ollut osoitetta!! Niissä luki vain "huoltoaseman vieressä", "sen ja sen kaupan vieressä" jne. Kuvittelimme että pakkohan edes Färön kylään on löytää ihan kartalla. Ei löydetty. Katsoin navigaattorilla  kadunnimiä, joita oli olettamani keskustan ympärillä. Kohta huomasin että saman nimisiä katuja saattoi olla 5-6! Laitoin silti navigaattoriin yhden kadun nimen, mutta navigaattori ilmoitti meidän olevan perillä "keskellä ei mitään". Luovutimme ja ajoimme pois, takaisin lossille. Färön saarella olisi vielä ollut iso kahvipannuksi nimetty raukki, mutta koska aikamme oli rajallinen, lähdimme etsimään muuta nähtävää.


Pian lossin jälkeen pääsaaren puolella oli Gotlannin ulkoilmamuseo, Bunge museet joka esitteli eri aikakausien elämää saarella. Päätimme tutustua siihen.



Alue olikin yllättävän laaja, ja meillä hujahti siellä aika pitkä aika. Esillä oli tuulimyllyjä, olkikattoisia taloja, kalastajan asumukset, sauna, sepän paja (jossa seppä takoi oikeasti. Melkein teki mieli tarttua pajavasaran varteen, sillä olen nuorena opiskellut artesaani-metallisepäksi. ) Tyydyin kuitenkin vain katsomaan hetken hänen työtään.


Eräässä kohdassa poltettiin tervaa. En muista ennen nähneeni tätä luonnossa, vaikka tv:ssä olenkin nähnyt.



Lisäksi löytyi sirkkeli, joka sekin toimi tuulimyllyllä, vesivoimalla toimiva saha ja kolme rakennusta joissa on toiminut panimo! Juu, ihan oikeasti, meitäkin tämä hämmensi. Kahdessa oli jotain keittovälineitä esillä, kolmannesta oli tehty pesutupa.


Erikoinen oli myös kammari jota oli käytetty sekä ruumiinvalvojaisissa että morsiushuoneena. Toivottavasti nyt ei sentään yhtä aikaa...


Eräässä rakennuksessa kerrottiin ovella siellä asuneen "vanhuksia jotka eivät voi enää toimia tilan töissä". Ilmeisesti vanhusten kanssa oli asustanut myös nuorempi nainen, joka oli menettänyt toisen jalkansa. Hänen puinen tekojalkansa oli esillä, ja samoin eräänlainen pyörätuoli. Tuolissa oli sisällä laatikko, johon nainen saattoi kerätä kerjäämällä saamiaan tavaroita.




Tämän jälkeen söimme patongit museon kahvilassa, joka oli toisella puolella tietä, parkkipaikan kupeessa vanhassa rakennuksessa ja sen puutarhassa.  Sitten jatkoimme matkaa etsimään kirkon raunioita, jotka oli kuvattu ja merkitty satamasta saamaamme lehteen. Emme meinanneet millään löytää näitä, ja emme varmaan olisikaan löytäneet ellen olisi avannut google mapsia ja katsonut sijaintia sillä. Opin myös reissussa, että google mapsilla voi suunnistaa näkyvissä olevan ruudun verran offline-tilassakin. Eli voin etsiä osoitteen, ja pallukka ruudulla näyttää missä minä olen. Silloin voin sulkea mobiilidatan ja jatkaa suunnistusta. Pallukka ruudussa liikkuu mukanani, vaikka olen offline-tilassa. Ehkä tämä liittyy uuteen Googlen offline-karttapalveluun minkä he alkuvuodesta lanseerasivat. Isommalta matkalta pitäisi kuitenkin ladata valmiiksi kartat ennen reissua, kuten Here mapsissakin. Eli tosiaan tuon google mapsin ansiosta näin meidän ajaneen raunioiden ohitse 50m sitten. Ajoimme takaisin ja taas ohitse. Sitten yhtäkkiä näimme metsän keskeltä nousevan silhuetin. Mitään opasteita paikalle ei ollut, saati parkkipaikkaa. 


Kirkko oli todella pieni ja aika vaatimaton, mutta kaunis. Siellä oli nykyaikaiset penkit kuulijoille. Paikassa varmaankin järjestetään häitä ja muita juhlia. Ihmettelimme vaan, että jos kirkkoon mahtuu ehkä 50-60 henkeä (karkea arvio), niin miten toimitaan, kun keskellä ei mitään on tien sivussa tilaa max kolmelle autolle. Kirkko löytyy suoraan Elinghem-kyltin kohdalta. Netistä löytyy jotain infoa haulla Elinghems ödekyrka.


Kirkon raunioilta lähtiessämme hämmästyimme ajan kulua ja päätimme palata jo Visbyyn. Näimme taas ihanaa leipää myyneen auton ja haimme lisää herkkuleipää. Vähän kallistahan tuo oli, mutta itselläni on erikoisempi ruisallergia, ja aina kun löytyy hapanta juureen leivottua leipää ilman ruista, niin pakko on saada. Leipä maksoi n. 5e, mutta oli hintansa väärti. Olen vähän vastaavasta maksanut jopa 8e Suomessa.


Kävimme viemässä auton hotellille ja kävelimme kaupunkiin. Nyt päätimme mennä syömään italialaiseen ravintolaan jota olin jo aiemmin katsonut netistä. Netissä suositeltiin varausta, mutta kokeilimme onneamme. Terassille ei ollut mitään toivoa päästä, mutta hetken tutkinnan jälkeen hovimestari löysi meille kahden hengen pöydän sisältä. Toki ulkona olisi ollut kiva syödä, mutta onneksi otimme pöydän vastaan! 24 päivää tien päällä ja ruoka meni kyllä ihan kärkeen syömistämme! Silti lasku ei ollut paha. Annokset olivat reilun 15e/kpl ja Gotlands bryggerin 0,5l vehnäoluetkaan eivät olleet kuin 5,50e. Ruotsin hintatasoon nähden siis hyvin edullista. Ihan harmitti että olimme syöneet lounaalla patonkia, ja alku- ja jälkiruuat jäivät testaamatta. Jos tulemme vielä Visbyyn, niin toivottavasti ihana Isola Bella on yhä pystyssä!





Ruuan jälkeen ehdotin ruuan sulatteluun kävelyä katsomaan yksiä raunioita kaupunginmuurin sisäpuolella. Äitini joskus huolehti onko J yhtä innostunut "niistä kivikasoista" kuin minä. Kyllä tuo aina on valmis katselemaan "kivikasoja". Nämä St. Nikolain rauniot olivat isommat kuin päivällä näkemämme, mutta ihmeeksemme niiden pihaan oli perustettu ravintola. Eli emme ihan sisäpuolelle päässeet, koska emme olleet ravintolapalveluita vailla. Ulkopuolelta näki kuitenkin myös hyvin, joskin kirkas ilta-aurinko hankaloitti kuvaamista.


Lähellä oli myös toiset rauniot, joista emme löytäneet mitään tietoa. Oiva kohde tämä Gotlanti "kivikasojen" ystävälle. Vasta samana iltana tajusimme että kaupungin tunnetuimman raunion St Katarinan sisällekin olisi päiväsaikaan päässyt! Emme olleet tajunneetkaan. Nythän on pakko tulla takaisin joku päivä!


Poikkesimme vielä (parille) yömyssylle terassille ja mietimme onko tässä nyt viimeinen päivä koko kesänä, kun tarkenee istua illalla ulkona myöhään. Ja kävimme läpi kuluneita viikkoja. J kiitti hyvin suunniteltua matkaa ja ilmoitti että saan pitää paikkani. Vaimona ja matkanjärjestäjänä! Hän kun nauttii siitä että minä varaan lennot/laivaliput ja majoitukset ja selvittelen mihin mennä ja koska. Kuulemma on aina ollut tyytyväinen. Hyvä niin, sillä itse rakastan suunnittelua.



Seuraavana aamuna heräsimme niin ajoissa, että päätimme poiketa vielä yksillä raunioilla. (Juu, vielä löytyy lisää!). St Göransin luostarin raunioiden piti aueta 9.30 ja jo meidän visiittimme aikaan moni kävi nykimässä ovia. Rutiinilla tyydyimme taas ihailemaan ja kuvaamaan vain päältä päin. Sen jälkeen ajoimmekin jo satamaan, pysähtyen vielä kuvaamaan kaupunginmuureja. Tällä kertaa olimme ajoissa satamassa.

Lauttamatka oli taas puuduttava, vaikka isompaan satamaan lähelle Tukholmaa menikin isompi laiva. Se jo muistutti Tallinnaan meneviä pienempiä laivoja. Tosin kauppoja ei ollut mutta jokunen ruokapaikka. Matka kesti 3,45min ja netti olisi maksanut 7e. Aika meinasi tulla pitkäksi, mutta lopulta olimme perillä ja Tukholmaan ajoi alle tunnissa, joten pysähdyimme vielä matkalla välipalalle ja piipahdimme kaupassa. Silti olimme 3h etuajassa Tukholmassa Vikingin terminaalissa, vaikka navigaattorikin temppuili. Olin ajatellut pelata sataman suhteen varman päälle ja jätin kartan kotiin, kun navigaattori on muka varmempi. Se kuitenkin sanoi yhtäkkiä sopimksem irti (ei ollut ensimmäinen kerta offline-tilassa), ja emme tienneet yhtään mihin ajaa. Onneksi aloin epäillä meidän ajaneen ohitse ja käskin kääntyä takaisin. Kohta tulikin sataman kylttejä ja samalla navigaattorikin heräili taas. Seuraavan kerran pyrin kyllä saamaan taas kaupunkikartat mukaan!
Todella haikein mielin ajoimme laivan portille. Teki mieli kääntyä ja paeta takaisin. Emme todellakaan ole niitä ihmisiä, joiden mielestä kotiinpaluu on matkoissa parasta. (Silloinhan ei kannattaisi kovin kauas lähteäkään ja viipyä vaikka vain yö?). Siinä auton peräkonttia tyhjäksi raivatessamme (jotta koirat mahtuvat kyytiin) alkoi onneksi iskeä kova ikävä koiriin. Osaamme yleensä sulkea ikävän pois matkalla, mutta paluun lähestyessä se iskee.


Palasimme Turkuun Vikin Amorellalla. Laiva on vanha, mutta riitti hyvin tähän tarkoitukseen. Ravintolassa sai ruokaa, baarissa yömyssyksi hyvän oluen ja laivan kaupasta löytyi lapsuuden herkkua; Pandan laivasuklaata, jota en ole nähnyt vuosikausiin. Vielä on avaamatta, en tiedä onko samaa tavaraa kuin ennen. Tai onko aika kullannut muistot.
Laivamatkat ovat meille aina tylsiä, miten ne teininä olivatkin niin hauskoja? Silläpä oli helppo mennä nukkumaan.

Aamulla saavuimme satamaan jo klo 7.30, joten vielä kellonsiirron kanssa herätys oli tosi aikainen. Poikkesimme huoltoasemalle aamiaiselle, ja jonkun aikaa ajettuamme huonosti laivalla nukkunut kuski ajoi tien sivuun ja otti unet. Silti olimme jo ennen puolta päivää hakemassa "karvaisia lapsia" kotiin. Jälleennäkeminen oli riemukas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti