maanantai 21. elokuuta 2017

Onnistuneet festarit kamalista tapahtumista huolimatta eli SOPP Turku 17.-19.8.2017


Matkasimme Turkuun jo keskiviikkoiltana pystyttämään festareita. Onneksi sateet ehtivät väistyä, ja saimme oman paikan illalla kuntoon, joskin valmista oli vasta lähes klo 23. Olimme varanneet taas Airbnb:n kautta majoituksen, joka sattuvasti olikin samassa talossa kuin paikallisen Radbrewn baari! Sovimme avaintenluovutuksen baarin kautta. Avaimia noutaessa kysyimme mistä saa lähistöllä ruokaa niin myöhällä. Ihmeeksemme vastaus oli että sieltäpä juuri, eli itse baarista. Ensimmäisellä visiitillä siellä ei vielä ruokaa tarjoiltu.
Tilasimme pastaa pippurisella kermakastikkeella ja ylikypsällä possunkyljellä. Aika vähän sianlihaa syövänä vähän epäröin, mutta uskalsin tilata. Ja ihan hyvää oli, ei ollut paksuja "läskisiivuja" kuten pelkäsin. Listalla oli myös pari hampurilaista, pari muuta pastaa ja esim. uuniranskalaisia.

Tarjoiluastiakin oli tyylille uskollinen!
Paikka itsessään on todella hauska (jos nyt tätä termiä voi käyttää), ja mikäli tuntee yhtään Radbrew-panimoa ja heidän tyyliään, niin voi helposti sanoa että Radbar on aivan panimonsa näköinen! Ovat löytäneet hyvin teemaan sopivaa rekvisiittaa ja seinillä löytyy myös etikettitaiteilijan maalauksia. Myynnissä tietysti pääasiassa panimon omia oluita, mutta hieman vaihtuvaa valikoimaa muilta panimolta.




Edessä oli pitkä viikonloppu ja pitkät työvuorot, joten juteltuamme hetken paikan väen kanssa lähdimme nukkumaan.
 

Torstaina tapahtuma aukesi lomasesongin päättymisestä huolimatta  jo klo 12. Aluksi oli hyvinkin rauhallista, mutta ihmeesti väkeä alkoi saapua paikalle. Sijainti Vanhalla Suurtorilla oli muuten oivallinen, mutta hieman hassulle tuntui kun terassialue oli piilossa myyntipisteiden takana, eikä niin että myyntiteltat aukeaisivat terassin (joka muuten oli pitkälle nurmikenttää) suuntaan. Tästä monikin sanoi ja kuulemma ensi vuonna otetaan palautteesta opiksi. Väkeä riitti yllättävän hyvin ihan valomerkkiin asti, vaikka olimme epäilleet ettei näin olisi, mutta kaupungissa ollut Tapahtumien yö taisi olla meille apuna. ilmakaan ei ihan huono ollut, ainakaan tähän kesään nähden.

Perjantai alkoi samaan tyyliin, alkuiltapäivällä alkoi väkeä saapua. 15 jälkeen väkeä oli jo aika hyvin, kun tuntia myöhemmin ihmettelimme mitä on tapahtunut. Hälytysajoneuvoja meni jatkuvasti ohitse pillit huutaen ja aloimme selvittää netistä mitä on tapahtunut. Pian selvisi että Kauppatorilla naista on puukotettu. No tiedätte kaikki jo mitä tapahtui. Luulimme ensin kyseessä olleen joku huumehörhö tai mustasukkaisuusdraama.  Pian alkoi kuulua mitä hurjempia juttua jopa kadulla juoksevista miekkamiehistä (jotka sitten eivät olleetkaan miekkamiehiä). Puhelimet kävivät kuumina kun perhe ja ystävät selvittelivät mitä tapahtuman henkilökunnalle kuuluu. Itse aitojen sisällä asia tuntui jotenkin epätodelliselle. Muutama asiakas näytti järkyttyneen näköisiltä ja poistuivat alueelta. Suurin osa tuntui kuitenkin kokevansa olevansa paremmassa turvassa festareilla kuin niiden ulkopuolella. Joskin myynti selvästi romahti. Ihmiset halusivat ehkä olla skarppeina tarvittaessa. Portit tukittiin autoilla ja vartijoita tuli paljon lisää. 2,5h ajan kaupungilla liikkumista ei suositeltu, minkä takia uutta väkeä ei oikein tullut sisään. ihmeeksemme poliisin tiedotustilanteen jälkeen väkeä alkoi heti virrata sisään, kun ulkonaliikkumiskielto kumottiin. Tuli jopa olo että ihmiset eivät halua olla nyt yksin. Tapahtumat puhuttivat kaikkia ja ilman muuta osa kertoi pelänneensä. Vähän itselläkin hermostutti, mutta en missään nimessä olisi halunnut alueelta pois. Päin vastoin, mietimme jo välillä miten sieltä lähtee pois jos tilanne ei muutu. Aitojen sisällä tuntui niin paljon turvallisemmalta. Asiakkailta kuuli paljon silminnäkijätarinoita, joista osa kuultiin myöhemmin uutisissa, osa osoittautui vääräksi tiedoksi. Osa jäi ilman selityksiä, mutta tuskin olivatkaan niin olennaisia. Tunnelma sisäpuolella oli ihmeen normaali. Lopulta jopa bändi nousi lavalle ja alkoi soittaa eivätkä ihmiset  antaneet pelon voittaa. Aitojen ulkopuolella sen sijaan kaupat ja ravintolat pysyivät enimmäkseen koko illan suljettuina ja vartijat monien ovilla. Myös tapahtuma-alueella oli koko ajan lisämiehitys ja tiukennetut turvatoimet. Kun portit sulkeutuivat ja asiakkaat olivat lähteneet, pidimme pienen hiljaisen hetken ja puhuimme tilanteesta Järjestäjä oli saanut kiitosta siitä kuinka tilanne hoidettiin ja kuinka moni koki olevansa hyvin turvassa alueella korkeiden aitojen ja turvamiesten ansiosta. Toki tämä kaikki vaikutti tapahtumaan, mutta siitä huolimatta ihmeen hyvin pärjättiin.
 
Alkupäivästä oli rauhallista.

Lauantai alkoi sateisena ja edellisen päivän tapahtumien myötä emme odottaneet paljoakaan lauantain väkimäärältä. Mutta yllättäen hulinaa oli kuin Tampereen ja Helsingin SOPPeissa. Hienoa jotenkin ettei väki vetäydy neljän seinän sisään ja kieltäydy tulemasta ulos. Päivästä tuli ihan normaali festaripäivä, vaikka puheenaiheet yhä usein lipsuivat eilisen tapahtumiin.

Paikalla oli pari uuttakin panimoa.

Yön tunteina SOPP taas pistettiin kasaan.

Mietin kävisinkö muistopaikalla, mutta päätin etten halua. Mietin tätä vielä uudelleen sunnuntaina, mutta luettuani joitakin kommentteja mitä ihmiset jakelivat tapahtumaa koskien, minua alkoi lähes ällöttää ihmisten suhtautuminen asiaan. Paikalle oli jopa suunniteltu eri tahojen mielenilmauksia. Näin pian sattuneen jälkeen! Kaiken tämän keskellä unohdin lähes kokonaan kuvaamisen, joten valokuvapuoli jäi tästä tapahtumasta vähemmälle. Laitoin silti kaikki kännykkäräpsyt mitä tuli napsittua.
Ensi vuonna varmasti SOPP järjestetään uudelleen Turussa, ja toivotaan että silloin säästytään ikävyyksiltä. Toivottavasti olemme silloinkin mukana, sillä turkulaiset todella arvostivat tapahtuman paluuta vuosien tauon jälkeen ja olivat hyvin innostuneita ja kiinnostuneita tapahtuman panimoista ja juomista. Väittäisin että jopa innostuneempia kuin muissa kaupungeissa. Ehkä se johtuukin siitä, ettei Turussa pahemmin ole vastaavia nähty viime vuosina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti