perjantai 9. helmikuuta 2018

New York New York


Matka epätodelliseen 2014



Suurin osa New Yorkissa käyneistä tutuistamme on kehunut sitä ylitse kaiken. Itse emme koskaan ole olleet innostuneita lähtemään sinne. Kunnes kohtalo puuttui peliin. Voitin 2013 syksyllä lennot New Yorkiin. Heti sovimme, että vaihdamme ne johonkin Euroopan kohteeseen, jolloin saisimme myös hotellit ilmaiseksi tai ainakin melkein. Kun kerroin kavereille voitosta (ja oikeasti, minä en ikinä voita mitään, luulin tätäkin pilaksi!) saimme heti vastustusta: Nyt menette sinne, kun kerran voititte matkan! Jonkun aikaa mietittyämme aloimme etsiä netistä mihin hintaan majoituksia saisi. Pilvenpiirtäjiä vieroksuvana aloimme heti katsella majoitusta Brooklynin tai Williamsburgin alueelta. Jälkimmäinen houkutti vielä enemmän, mutta hinnoista päätellen emme olleet ainoita. Harmiksemme emme uskaltaneet ottaa asuntoa, koska kuulimme että New Yorkissa asunnon vuokraus on kiellettyä alle 1kk (vai peräti 2kk?) ajalle. En tiedä onko tuo nyt muuttunut, mutta silloin ainakin oli muutamille käynyt niin, että oli ollut pakko kirjoittaa vuokrasopimus pidemmälle aikaa, ja sopia sitten vuokranantajan kanssa että tämä "irtisanoo" sinut matkan päätteeksi. Kansainvälisiltä foorumeilta kuitenkin luin, että joillekin oli vuokranantaja tehnyt oharit ja väittänyt ettei mitään tällaista ole sovittu. Päätimme siis pelata varman päälle ja otimme hotellin. 


Maaliskuu osottautui halvemmaksi kuin kesä, ja silloin oli ihan sopiva aika pitää pieni loma. Toki emme päässeet kesäkeleistä nauttimaan, mutta kesän hinnat kyllä olivat meidän budjetille liikaa. Lähdimme siis maaliskuun alkupuolella ja majoituimme Best Western Prospect Parkiin Brooklyniin. Sijainti oli meille ihan ok. Kävelymatka kuitenkin alueelle josta varsinaisesti etsimme majapaikkaa.
Lennot olivat suorat lennot Finnairilla ja matka meni ihmeen kivuttomasti vaikka edeltä päin sitä jännitimme. Tilavat penkit ja jalkatilat auttoivat ja oma näyttö josta sai valita haluamansa elokuvan katseltavaksi. Lisäpiristyksenä Finnairilla työskentelevä serkkuni oli järjestänyt meille hilattain olleen syntymäpäiväni kunniaksi shampanjaa matkalle. Kun saavuimme perille alkuillasta, oli Suomessa jo yö. Meikäläinen yökukkuja oli elementissään, kun ei tarvinnut mennä nukkumaan. (Ikävä kyllä, paluumatkalla sitten iskikin shokki!)

Tyypillisiä taloja Brooklynissä. Tulee mieleen jotain tv-sarjoja, vaikka en nyt muista mitä..

Brooklynissä asuinalueella kirjasto, josta saa lainata ja johon saa tuoda kirjoja. Miten minä jotenkin epäilen ettei tämä toimisi Suomessa? Varmaan tulisi ilkivaltaa. Ikävä kyllä.

Brooklyn osoittautui meille oikein sopivaksi sijainniksi. Eräänä iltana olimme myöhään (23 maissa, jolloin jo metrot vähenivät) Manhattanilla ja vaikka se olikin mielenkiintoista, niin oli jotenkin mukava päästä sieltä pois.

Seinämaalaus Brooklynissä.


Elokuvastudiolla



Ensimmäisenä aamuna lähdimme tutustumaan lähiseutuihin ja aloitimme päivän Brooklynin panimolla. Kirjoitan tästä erikseen. Panimolta lähdettyämme jatkoimme elokuvamuseoon, joka oli Kaufman Astoria -studioilla. Etenkin elokuvafani J tykkäsi paikasta ja pääsi näkemään enemmänkin elokuvista tuttuja juttuja. Ihan mielenkiintoista noita lavaste- ja erikosiefektijuttuja oli katsella tällaisen huonomman elokuvankatselijankin. Jotain sentään minäkin tunnistin ja aika taidokkaasti oli tehty moni vahanukke ym joita oli käytetty joissain kohtauksissa esim kauhuelokuvissa. 


 Sain moitteet kun äsken huusin ja kysyin kuka tämä heppu olikaan. Olisi pitänyt kuulemma tietää. No, te taidatte tietää muut että Yoda on herran nimi. Tämä ilahdutti J:tä erityisesti.

 Painajainen Elm Streetillä -elokuvan rekvisiittaa.

 Mustasta joutsenesta kasvokuva. Itselle jäi epäselväksi mihin siinä on tällaista tarvittu.

Manaajasta tyttö Tässä oli kai joku moottori sisällä, on liikkunut. Ei taideta nykypäivän trikkikuvausaikaan enää näitä pahemmin tehdä.

 Maskeeraustarpeita.


Miami Vicen alkuperäiset puvut. Nostagista. =)

Studiolla oli paljon nähtävänä myös kuvauskalustoa, aikansa hienoa televisioita ja eräänlaisia "kotiteattereita" jo 60-luvulta lähtien sekä kuvasarjoja kuinka näyttelijä muutetaan hahmoksi. Valaistus vain oli mukaan tulleelle pikkupokkarille liian haastava (emme olleet alunperin ajatelleet käydä tällä tänään.) Mutta ihan mielenkiintoinen paikka, etenkin J:lle joka oikeasti katsoo paljon elokuvia.

Williamsburgin suosittu kirpputori Brooklyn Flea





Sisäänkäynti kirpparille.

Meillä on aina tapana poiketa kirpputorille. Williamsburgin kirpputori oli sopivasti reitillä, joten sinnepä siis. Kirpputori on talvella sisätiloissa hallissa jonka sisänkäyntiä ei heti meinannut löytääkään, mutta keväällä se siirtyy aina ulkotiloihin. Torilla oli paljon kaikenlaista tavaraa, mutta hinnatkin olivat kyllä aika korkeita. Ilmeisesti tämä ei ollut muutenkaan halvimmasta päästä kirpputoreja, suuren suosionsa takai. Maaliskuussa kuitenkin isot ulkoilmakirpputorit olivat kiinni, joten valinnanvaraa ei niin paljon ollut. Paikassa oli myös ruokamyyjiä kivasti ja maistoimme elämämme ensimmäiset Mac´n cheeset. Olivat kyllä itse asiassa parhaat tähänkin mennessä, vaikka nautimme ne pahvimukista muovihaarukalla keikkuvan pöydän ääressä. Vai oliko vain nälkä ja ensimmäinen lomapäivä hyvä mauste?

 Meillä ei tarttunut mukaan kuin pullo tulista chilikastiketta. Niiden tekijä möi niitä itse paikan päällä.

Manhattan

Vapaudenpatsas ja Ellis Island




Seuraavana päivänä hurautimme Manhattanille ja ensi töiksemme satamaan Battery Parkiin.  Olimme yrittäneet varata netistä valmiiksi lippuja Vapaudenpatsaalla  käynnille, mutta olimme liian myöhään liikkeellä. Luin kuitenkin netistä että paikan päältä saattaa saada lippuja, ja niinpä menimme satamaan. Lippuja sai kyllä, mutta ongelmaksi muodostui oikean lipun saaminen. Yritimme ostaa lipun jolla pääsee saarelle ja saarella olevaan museoon, mutta jotenkin päädyimme saamaan lipun vain saarelle, emmekä koko museota sieltä edes löytäneetkään. Mysteeriksi jäi, oliko se suljettu kokonaan vai eikö sinne enää päässyt kuin sillä lipulla jolla pääsee kruunuunkin. Niin tai näin, niin saarelle päädyimme ja ihmettelmään patsaan kokoa läheltä. Yleensä kaikki patsaat näyttää kuvissa isommilta kuin paikan päällä. Tämän osalta oli päin vastoin. Patsas on aivan valtava! Sen korkeus on 93 metriä ja vyötärönympärys 10 metriä, sen kruunussa on 25 ikkunaa. Terrori-iskujen jälkeen patsas oli pitkään suljettu yleisöltä.
Itseäni vaivaavan porraskammon takia emme edes harminneet kiipeämistä kruunuun, ahdistus olisi varmasti iskenyt matkan varrella. Barcelonan Sagrada Familiastakin jouduin peruuttamaan alas, kun tuntui että juuri kohta putoan. Mutta olihan tuo mielnkiintoinen nähdä juureltakin. 
Vuosittain saarella käy noin 4 miljoonaa turistia!



Patsas on lahja Ranskalta vuodelta 1886 ja esittää vapauden jumalatarta Libertyä. Kasvojen sanotaan muistuttavan veistäjän äitiä. Rakenteita on ollut mukana suunnittelemassa mm. Gustave Eiffel. Eiffel suunnitteli rautapylonin ja patsaan tukirakenteen.
Patsas lähetettiin (Pariisista) New Yorkiin toukokuussa 1885 ranskalaisen Isère-fregatin kyydissä, ja se saapui perille kesäkuussa. Patsas oli 350 kappaleena 214 kontissa, ja se koottiin perillä neljässä kuukaudessa. (Wikipedia).
Patsaan soihtu oli uusittu 1986, ja museossa johon emme päässeet olisi ollut alkuperäinen soihtu nähtävillä. Sen olisin ainakin halunnut nähdä, mutta näkemättä jäi.

Manhattan laivalta kuvattuna.



Ihmteltyämme aikamme patsasta ja Manhattanin silhuettia, hyppäsimme seuraavaan laivaan ja jatkoimme Ellis Islandille. Sen historia kiinnosti minua paljon. Olimme ostaneet yhteislipun, joka sisältää käynnin sinne ja patsaalle.

Onkohan isäni setä Väinö joskus katsellut näistä ikkunoista?
Mietin onko isäni setäkin saapunut aikoinaan sitä kautta Ameriikkaan. Lapsuudesta muistan "Ameriikan Väinön" joka kerran kävi meillä kun olin ihan pieni. En tiedä kävikö hän Suomessa kuin sen kerran. Enkä tiedä hänestä muutakaan. Suurin osa maahanmuuttajista tuli kuitenkin Amerikkaan saaren kautta. Vuosina 1892-1954 miljoonat maahanmuuttajat kulkivat tätä kautta. Saaren alkuperäinen puinen vastaanottokeskus paloi maan tasalle 1897 ja tilalle rakennettiin kivestä nykyinen rakennus, joka valmistui loppuvuodesta 1900.

Miksi muuten aasialaiset näyttää aina kuvissa voitonmerkkiä? Elleivät hyppää ilmaan!

 Vuonna 1954 se jätettiin tyhjilleen, kunnes 1990 sinne avattiin museo. Museo kertoo maahanmuuttajien elämästä valokuvin ja jonkin verran myös esinein. Itseäni kiinnosti eniten talon yli kerros, jossa oli esim. lääkäreiden vastaanottotiloja ym jotka oli lukemani mukaan säilytetty alkuperäisessä asussaan. Mutta  kuten moni muukin turisti, myös mekin petyimme etsiessämme sisäänkäyntiä yläkertaan. Yläkerta oli yhä suljettu, hurrikaani Sandyn aiheuttamien tuhojen vuoksi. Visiittimme aikaan Sandystä oli kulunut 1,5v. Luulisin että yläkerta nyt on auki.





Saarella oli pieni kahvila/kioski, mutta hinnat olivat pilvissä. Aioimme käydä syömässä lounasta, mutta hennoimme ostaa vain limsapullon ja pienen sipsipussin. Lähdimme laivaan ja ostimme satamasta isot herkulliset pretzelit.


Olimme olleet niin aikaisin liikkeellä, että ehdimme jatkaa Manhattanin tutkimista. Kun kävelimme satamasta seuraavaan kohteeseemme, ohi vilahti kyltti jossa luki Wall street ja valtavat pilvenpiirtäjät vihdoin näin läheltä saivat tuntemaan olonsa niin pieneksi. Ihailla en niitä osaa, mutta mielenkiintoistahan nuokin oli nähdä! Olo oli hyvin epätodellinen, kuin kävelisi keskellä elokuvaa.

 Patsaat tupakkatauolla Battery parkissa.

 Näiden poliisien päätyö näytti olevan toimia selfietähtinä turistien kuvissa. Me tyydyttiin ottamaan kuva kauempaa.







One world Trade Center ei ollut vielä avoinna, mutta nyt se on ollut jo pitkään. Sinne pääsee myös käymään. Joillain seinillä asenneltiin vielä ikkunoita toisella puolella.


9/11 memorial



Me emme kovin paljon olleet katsoneet elokuvia tai sarjoja jotka sijoittuvat New Yorkiin, joten monien harrastama kuvauspaikkojen bongailu jäi automaattisesti väliin. Sen sijaan halusimme nähdä 9/11 memorialin. Muutama ihminen on sanonut, että eipä ollut kummoinen.

Vesi virtaa tauotta.

Mutta meidän mielestä paikka oli todella vaikuttava. Sinne mentiin 3  (vai 4?) turvatarkastuksen lävitse. Viimeisellä oli jopa läpivalaisu, kengät piti riisua ja laittaa liukuhihnalle kuin lentokentällä ja tietenkin myös käsilaukku. Jotenkin turvatarkastus tuntui hieman liioitellulta, mutta maassa maan tavalla. Pääsymaksu oli vapaaehtoinen. Äsken kun kävin paikan sivuilla, huomasin pääsymaksun muuttuneen pakolliseksi ja sen olevan 24-39$. Aika hintava nykyään, kun 4v sitten me annoimme muistaakseni vapaaehtoisen 5$ per nenä.


Kun seisoi aukiolla ja katsoi altaita joissa vesi virtasi jatkuvalla syötöllä alaspäin, meni kylmät väreet kun ajatteli mitä paikalla on vielä niinkin lähimenneisyydessä tapahtunut. Kun ylitsemme vielä lensi lentokone ollessamme paikalla kaikki tuntui niin todelliselta, eikä vain kauhuelokuvalta jota oli tv:stä seurannut. Ihmetytti myös altaiden koko. Ne kun olivat saman kokoiset kuin paikalla olleiden kaksoistornien jalustat. Paikalla seistessä ne näyttivät niin pienille, että oli vaikea ymmärtää kuinka siinä on voinut olla niin korkeat rakennukset. Altaiden reunoille oli kaiverrettu jokaisen kuolleen nimet. Nimet olivat niin syvät, että niihin saattoi upottaa kukan. Yhtäkkiä näimme kun viereemme käveli mies joka oli selkeästi aivan omissa ajatuksissaan eikä turisti. Hän käveli päättäväisin askelin kohti tiettyä nimeä. Pysähtyi ja siveli jokaista kirjainta sormellaan alusta loppuun, piirtäen sormellaan läheisensä nimen. Mies oli meitä ehkä jonkin verran nuorempi. Mietimme kenet hän oli menettänyt. Hän seisoi hetken paikallaan liikuttuneena ja käveli sitten pois. Tullakseen varmaankin taas jonkin ajan kuluttua takaisin. Aika koskettava hetki. Jos minulta kysytään, tämä on ehdottomasti tärkeä vierailukohde!


Century 21 tavaratalo

Mietimme pitäisikö meidänkin käydä jossain "shoppailemassa", niin vierasta kuin se meille onkin. Serkkuni vinkkasi että käykää Century 21:ssä, jossa saattaa tehdä löytöjä edullisesti, vaikka se sijaitseekin ihan Manhattanilla. Sinneppä sitten poikkesimme. Tarjolla oli paljon vaatteita tosi isoilla alennusprosenteilla, vaikkakin monissa lähtöhinta oli jo niin korkea ettei tuo alennus paljon auttanut. Olemme huonosti merkkitietoisia, mutta jopa minulle "akkainlehdistä" tuttuja merkkejä näkyi tarjolla mahtavilla alennusprosenteilla. Yhden hameen päätin sovittaa. Sekin kai oli jotain "merkkiä" ja alennuksessa 70%:lla jolloin hennoin sen sitten ostaakin. Taisi olla 30$ luokkaa. Hankaluutta lisää shoppailuun se, että hintoihin pitää arvioida ne verot. Onkohan paikalliset loistavia prosenttilaskuissa? Kyllähän ne laskimella laskee hetkessä, mutta aina piti kaivaa luuria esiin. Kuten myös ravintoloissa.
Mutta tosiaan jos kaipaa paljon vaatteita saman katon alla ja ehkä jopa merkkivaatteita niin kannattaahan tuolla poiketa. Talossa on myös kahvio, jossa oli ihan hyvät valikoimat päiväkahvin kanssa purtavaa.
New Yorkissa on myös ketju nimeltä Allways 21. Omasta mielestä nimi oli niin luotaantyötävä, etten halunnut edes sisään. Miksi aikuiset ihmiset haluaisivat näyttää ikuisesti 21 vuotiailata? Etenkään pukeutumisen osalta? Ei kiitos!

Times Squere



Tämän valtavan shoppailu-urakan uuvuttamina lopetimme nähtävyydet poikkemalla Times Squerelle, joka oli sopivasti matkan varrella. Täällä jos missä iski se epätodellinen olo, joka iski monta kertaa reissun aikana. Jotenkin oli koko ajan kuin ei olisi itse paikalla.Onhan tämä ihan jotain toista kuin meidän normaalit matkakohteemme.


Times squeresta tulee itsellä myös mieleen nuorempana seuraamamme tv-sarja, jossa kaikki kokoontuivat tähän aukiolle uutena vuotena odottamaan että iso pallo putoaa tolpan nokasta ja vaihtaa siihen pudotessaan seuraavan vuoden vuosiluvun. Taisi olla vielä paperisilppua ilma täynnä. Siinähän joku "onnellinen" sitten siivoaa niitä. Pallo oli paikoillaan, mutta ilta alkoi jo hämärtyä, enkä saanut siitä kunnon kuvaa.
Nimensä aukio on saanut sen laidalla aiemmin sijainneen New York Times -lehden pääkonttorin mukaan. Aukio alkoi muodostua jo 1880-luvulla, sen korkein (ja aikanaan koko kaupungin korkein Times tower rakennettiin 1900-luvun alussa. 1920-luvulla alueelle alkoi kuitenkin ilmestyä ensin elokuvateattereita jotka esittivät eroottisia elokuvia, ja pian perässä halpoja ravintoloita, eräänlaisia bordelleja, strippi-baareja ja niiden myötä myös prostituoituja, ja alueen maine alkoi olla huono. Sota-aikaan sotilaat poikkesivat sinne etsimään viihdykettä ennen sotaan lähtöä. Sota-aikaan jopa kuuluisa uutistorni pimennettiin, jottei se näkyisi niin hyvin vihollisille. 1970-luvulla aukio oli rikostilastoiltaan kaupungin synkin. Myös huumekauppa kukoisti, ja osaltaan lisäsi prostituutiota, koska sitä pidettiin helppona tapana tienata huumerahat. Vielä 1989 tilanne oli huono, mutta hiljalleen tilalle alkoi tulla parempia teattereita ja 2008 vihdoin avattiin remontin jälkeen uusi ja jalankulkijaystävällinen aukio joka oli vihdoin saanut loistonsa takaisin. Yllättävää että nuo pahamaineiset vuodet kestivät niinkin kauan!




NYPD:n rakennus aukiolla näytti olevan myös suosittu nähtävyys. Tästähän on tv-sarjakin, joskin meille taas vieras.

Lähellä aukiota oli myös kuuluisa Paramount Building, hieno vanha 33 kerroksinen pilvenpiirtäjä. Se valmistui 1920-luvulla ja siellä oli vuoteen 1964 asti Paramount Picturesin 3664 paikkainen elokuvateatteri! Nyt siellä on toimistoja ja muun muassa iso Hard Rock Cafe. Vähän turhan hieno paikka moiselle ketjuravintolalle, jos minulta kysytään. 

Prostituoitujen sijaan alueella päivysti nyt kaiken maailman supersankareita ja vastaavia, joille piti maksaa jos halusi ottaa kuvan. Nappasin vain takaapäin huonon kuvan Batmanista.


Illaksi palasimme Brooklyniin ja poikkesimme syömään lähibaariimme Black Horseen. Matkalla nähtiin komeita autoja. Vanhanaikaisia koulubusseja ja kromikylkinen komea Cadillac

.



Lähipubissamme Black Horsessa ei ollut kovin ihmeellinen olutvalikoima ja meidän kannalta miinuksena urheilua suoltavat isot tv:t, mutta onneksi tv:t olivat yleensä äänettömällä (paitsi kun Brooklynin joukkue pelasi koripalloa joitain muita vastaan eräänä iltana) ja henkilökunta oli mukavaa, paikka viihtyisä ja edullista hyvää ruokaa. Söimme siellä 2 tai 3 kertaa.


Mac´n cheese oli todella tuhti annos, eikä maksanut paljon, 10e kieppeillä.


 Ei kanaleivätkään nälkäiseksi jättäneet. Isot mehevät leivät oli täytetty kanafileellä, tuoremozzarellalla ja taisi olla muutakin lisäksi. Näitä olen yrittänyt kotona matkia, mutta joku taika niissä siellä oli.

Seuraavana aamuna matkasimme aikaisin aamulla Washingtoniin. Lähdimme junalla kukonlaulun aikaan ja palasimme pimeällä. Laitan Washingtonin kuitenkin erilliseen juttuun, jos joku haluaa lukea vain sen.

Washingtonista palattuamme palasimme aamulla taas Manhattanille.

Central Park


Manhattanin pakollisiin nähtävyyksiin kuuluu tietysti Central Park. Toki hieman näin suomalaiselle ihmettely isosta puistosta kärsii, kun meillä luontoa on aina lähellä ja paljon isompia alueita. Tämän kohdalla itselleni ehkä tuli pieni pettymys, odotin että puisto olisi ollut jotenkin erikoisempi ja se ei tuntunut niin isolle kuin luulin. Mutta toki onhan se erikoista ja alueella asuville hienoa, että pilvenpiirtäjien keskellä pääsee näinkin luonnon keskelle. Yhtäkkiä mieliin tuli seurusteluaikanamme tv:ssä pyörinyt komediasarja "Mad about you", jonka pääpari asui koiransa kanssa puiston reunalla. He kävivät ulkoiluttamassa koiraansa puistossa ja olivat jopa tavanneet siellä. Sarjassa näimme meille odouon ammatin "koiranulkoiluttajan" joka kävi hakemassa pariskunnan koiran kotoa, ja kulki sitten sen ja lukuisien muiden koirien kanssa puistossa. Ihmettelimme tätä jos silloin. Olisimmeko me uskaltaneet antaa koiramme vieraan käsiin? Olisiko koirat oikeasti tulleet niin hyvin toimeen keskenään. Mutta kuinka ollakaan, näimme useita ammatin harjoittajia puistossa! Se oli ehkä hauskin kokemus puistosta itselleni.


J on jostain syystä lapsena rakastanut "Liisa ihmemaassa" -satua (olenkohan minä outo, minä en muista minulla olleen mitään lempisatuja) ja tykkää jopa Tim Burtonin uusista versioista elokuvina. Niinpä hän halusi ehdottomasti nähdä Liisan tai siis Alicen patsaat.  Muita turisteja emme siellä nähneet. Kesällä niitä varmaan olisi ollutkin.


Nämä olivat tosiaan sitä luokkaa, että olit itse  pienikokoinen tässä vieressä. Ei nyt sattunut ohikulkijoita ja kun nyt pääasiassa vältellään poseeraamista näissä kuvissa, niin tämä vain mittasuhteista tiedoksi.



Monessa paikassa sanottiin että New Yorkissa voi kevät olla jo hyvinkin pitkällä maaliskuussa. Ei ollut meidän visiittimme aikaan.  Lammet olivat jäässä ja aika vähän oli puistossa kulkijoita. Joku nuori pari meni puun muodostamaan "majaan" kuiskuttelemaan.

Taustalla siintää pilvenpiirtäjät.


 Nämä lammet on varmaan kesällä kivoja.

Puistossa olisi päässyt romanttiselle hevosajalulle kuin elokuvissa. Mutta emme edes  viitsineet selvittää hintaa.

Kun ylitimme puiston, oli väkeä enemmän päätyessämme John Lennonin muistopaikan kohdalle. Lennon oli palaamassa kotiinsa tämän muistopaikan viereiseen taloon, kun häiriintynyt fani tappoi tähden ampumalla. Muistopaikalla oli paljon turisteja, jokainen halusi kuvan itsestään ison "Imagine"-tekstin päällä ja trubaduuri lauleli Lennonin kappaleita.


Muistomerkin ympäristössä oli penkkejä, joihin oli kiinnitety muistolaattoja esim. puiston suunnittelijalle ja ihan tavallisille ihmisille. Luultavasti niitä on saanut ainakin joskus ostaa itselleen haluamallaan tekstillä. Nämä olivat jotenkin sympaattisia.




Luulen että kesäihmisenä olisin saanut puistosta paljon enemmän irti kesällä. Jotkut paikat New Yorkissa olisi tavallaan hauska nähdä uudelleen kesällä, mutta en usko että tulemme koskaan käymään kaupungissa uudelleen.


Talo jossa Lennon asui, ja jonka eteen hänet ammuttiin.

Yllättävän vähän näkyi paljon puhuttuja "ruokarekkoja", mutta ehkä ne ovat enemmän isojen työpaikkojen lähellä  kuin turistien suosimissa paikoissa. Pari oli Central parkin kulmilla. Ruuat jäi testaamatta, kun ostimme vain juotavaa.

American Museum of Natural History 


Yksi maailman suurimpia luonnonhistorian museoita sijaitsee puiston laidalla. Se oli seuraava etappimme. Museo on niin iso, että kannattaa joko varata koko päivä, tai sitten valita mitä haluaa nähdä. Me jätimme osan osastoista pois. Keskityimme eläimiin, jätimme pois planetaarion ja ihmisten aisteista kertovan osaston.  Myös perhosnäyttelyn jätimme väliin.


 1400 -vuotias Punapuu on näin paksu. Näiden läpihän tehdään jopa tunneleita.


Hyttyset alkaa kummasti näyttää hurjemmilta kun niiden mittasuhteet laitetaan uusiksi, kuten tässä metrin korkuisessa kaverissa! Museo tilasi tämän hyttysen jo 1917 kertoakseen ihmisille malariasta ja keltakuumeesta.


Museon kuuluisimpia asukkeja on  tämä  28,5 metriä pitkä ja 9525kg painava sinivalas. Tämä sentään on lasikuitua, eikä aito. Näkyy kuulemma hyvin elokuvassa "Yö museossa" ja etenkin lapsperheitä saattaa kiinnostaa myös täällä tarjolla oleva mahdollisuus vierailla yöaikaan. Katso infot museon sivuilta.


Galapagos-saarten jättikilpikonna. Näitä harvoin pääsee näkemään luonnossa, saarellakin niiden luo tehtäviä visiittejä  rajoitetaan.


Joku saurus, en nyt valitettavasti muista "kuka". Tyranosaurus Rex oli tuolla takana, mutta kuva on epäterävä. Yksi näistä oli koko hallin pituinen, mutta siitä oli mahdoton saada kuvaa, kun seinä tuli vastaan kun peruutti.


Tämä muinainen kilpikonnalaji jättää kyllä Galapgoksen konnankin toiseksi! Aika hurja oli.


Useamman metrin pitkä kalakin löytyi.
Kuviahan täältä on minulla paljon, mutta eipä nyt kaikkia tungeta tähän.


Soho


Seuraava päivä oli meillä vähän juhlapäivä, ja varattu erityistä ohjlemaa päiväksi.  Aamulla oli kuitenkin aikaa piipahtaa Sohossa kävelyllä. Olikin muuten kivan näköinen alue. Jos oltaisiin majoituttu Manhattanilla, niin tämä olisi ollut eniten omaan makuun.



Tämä rakennus on kaupungin ensimmäinen teräsrakenteinen rakennus ja siitä opitulla tekniikalla alettiin tehdä myös pilvenpiirtäjiä. Eli kyseessä vähän kuin pilvenpiirtäjien esi-isä.


Ihmettelen aina tv:ssäkin näitä paloportaita jotka menee asunnosta toisen parvekkeelle. Eikö New Yorkin kokoisessa suurkaupungissa yhtään pelätä että naapurin on suht helppoa murtautua asuntoosi? Toki kiinnijäämisriski on isompi, mutta siitä huolimatta en itse innostuisi tällaisesta ratkaisusta.


Kaunis vanha lyhtypylväs

Lisää porrastaloja. Ihan hauskan näköisiä nämä toki ovat.


Toisen kerran shoppailemassa! Nähtiin tämä hauskan näköinen Yellow Rat Bastard -kauppa ja poikettiin sisälle. J osti Batman-Converset ja kaupan omalla rotalla kuviodun paidan ja minä löysin työmatkoille tukevan puuvillarepun. Siinäkin pieni rotta-logo matkamuistona. Jos poikkeatte tänne, niin huomatkaa kellari, siellä on paljon poistokokoja tuotteista. J:n Conversetkin olivat muistaakseni noin 25€.



Tämä teksti jaksoi huvittaa aina kun sen näki. Jos näät "jotakin"!

Empire State Building


Kaksi entistä korkeanpaikankammoista odotti kovasti käyntiä Empire State Buildingissa. Vähän kyllä hirvitti, mutta tutu vakuutteli että se on niin korkea, ettei siellä tajua olevansa korkealla. Korkeuduen tajuaminen katoaa jo paljon alempana. Ihme ja kumma, näin siinä kävi. Erittäin pahasti korkeanpaikankammoinen äitinikin tämän vihdoin uskoi ja uskaltautui tänne isäni kanssa pari kuukautta meidän reissumme jälkeen.


Pidämme molemmat Art Deco -tyylistä, ja tämän paikan tyyli oli säilynyt mukavan vanhanaikaisena. Olisi voinut kuvitella olevansa rakennuksen alkuvuosikymmenillä 1930 -luvulla tai pian sen jälkeen. Tämä 381m korkuinen rakennus (antennin kanssa 449m) on New Yorkin toiseksi korkein rakennus, heti  One World Trade Centerin jälkeen.
Ensimmäiset 85 kerrosta ovat pääasiassa toimistotiloja, ja sen jälkeen alkaa varsinainen tornin osuus. Toimistotiloista osa oli tyhjillään 1950-luvulle asti, vaikka rakennus valmistui jo 1931.


Olimme lukeneet että jonottaminen kestää joka vuodenaikaan kauan, joten lippu kannattaa ostaa ennakkoon.  Niinpä ostimme, etenkin kun halusimme nousta sinne vuosipäivänämme. Päivä sattui olemaan sumuinen ja tihkusateinen, mutta emme muuttaneet suunnitelmiamme. Mutta sen verran ilma vaikutti, että jonoja ei ollut nimeksikään. Kävelimme suoraa tietä läpi mutkittelevien aitojen niin vauhdikkaasti, että ajoituksemme meni hieman pieleen. Olimme varautuneet käyttämään jonotuksiin aikaa reilusti toista tuntia, ja näin ollen näkemään myös auringonlaskun huipulta.. Mutta olimmekin ylhäällä varmaankin alle puolen tunnin! Ainoa jono joka hieman seisoi, oli viimeisen pienemmän hissin jono ylinnä.
Tämä rakennus on muuten Yhdysvaltain toiseksi suurin toimistorakennus heti Pentagonin jälkeen.


Sumuinen sää rokotti kävijämäärää, muttei isommin häirinnyt meitä. Sumu on oikeastaan aika kaunista. Sadekin oli niin pientä tihkua, ettei viitsinyt kaivaa kertakäyttösadetakkia esiin.


Kuvassa vasemmassa reunassa näkyvä vielä perinteisemmin Art Deco -tyylinen Chrysler Building on ulospäin paljon komeampi. Olisin halunnut nähdä senkin sisältä, mutta olimme kaupungissa 6 päivää, ja aika ei riittänyt kaikkeen. Chrysler Building valmistui vuotta ennen Empire State Buildingiä ja on 318m korkea, eli n. 60m matalampi. Rakennuksen rakennutti Walter P Chrysler, autotehtailija kuten varmaan arvasittekin Mutta tiesitkös että sen katto on tehty suomalaisesta Outokummun teräksestä. Sitä vietiin jo 1920-luvulla Amerikkaan! Katto on yhä alkuperäinen, eikä sitä ole jouduttu pesemäänkään kuin kahdesti. Myös One World Trade Centerin teräs on Outokummun.


Vaikka oltiin näin korkealla, ei todella tuntunut pahalle, korkeanpaikankammo ei iskenyt edes minuun. Se joka muuten yllätti oli ettei täällä ylhäällä ollut mitään ravintolaa, kioskia tms. Olimme kuvitelleet kilistävämme kuohujuomalla ylhäällä. Se jäi kuitenkin tekemättä.


Vuonna 1945 pommikone törmäsi sumussa rakennukseen, ja sen sisällä ollut hissi irtosi. Hissi putosi 75 alaspäin, mutta kyydissä ollut työntekijä Betty Lou Oliver säilyi hengissä. Tämä on pisin matka mitä ihminen on selvinnyt hissin pudotessa.


J kurkkii huppu korvilla ulos ristikon takaa. Verkot rakennukseen laitetiin 1947, kun 30 ihmistä oli tehnyt itsemurhan hyppäämällä tornista! Matka on jo niin pitkä, että luulisi tuossa olevan jo liikaa kauhun hetkiä odottaessa loppua. Huh.



Manhattanin eteläkärki peittyi enemmän sumuun, muuten näkyvyys riitti meille.
Vuodesta 1978 täällä on järjestetty porrasjuoksukilpailuja, joissa kilpailijat juoksevat 86. kerrokseen asti 1576 porrasta!  Ennätys on 9min 33 sek!

Heartland Breweryn brewhouse



Koska kuohuvat jäi kilistämättä, menimme Empire State buildingin alakerrassa olevaan panimoravintolaan kilistämään. Juu, siellä todellakin on panimoravintola. Näkyvillä oli jopa kuparisia keittokattiloita, ja ilmeisesti olutta todella tehdään paikan päällä. Otimme maistelulautasen, jotta saimme kokeilla usemapaa eri talon olutta.


Kuten yleensäkin, tummat maistui meille parhaiten. Vehnäoluet oli kyllä New Yorkissa todella outoja. Kerran kysyimme baarimikolta antoiko hän varmasti meille olutta, kun luulimme saaneemme appelsiinilimsaa! Hieman tuli kammo jenkkiläisiin vehnäoluisiin tällä reissulla. Ilmeisesti appelsiinia laitetaan mukaan reippaalla kädellä.



Näitä panimoravintoloita (saman ketjun) on kaupungissa useampi. Eräänä päivänä söimmekin siellä. Minä taas kanaleipää ja J vihdoin perinteisen hampurilaisen. Oikein maittavia olivat.




Otimme myös jälkiruuaksi New York Cheese Cake. Tämä saman ketjun paikka jossa söimme, oli lähellä Times Squerea, mutta samat oluet ja samat ruuat molemmissa. Ja hintataso yllättävän edullinen etenkin kun ottaa sijainnit huomioon. Pääruuat (jota olivat hyvinkin täyttäviä) olivat 15e luokkaa per annos. Kurkkasin että hintataso on lähes sama nyt 4v myöhemmin. Suosittelemme!

Jäimme vielä hetkeksi katselemaan Mahattanin hämärtyvää iltaa. Hulinaa on. Kyllä tämä on (jo liiankin) iso kaupunki.



Postikortteja oli muuten yllättävän vaikea löytää New Yorkista. Tai sitten olivat ikivanhoja ja nuhjuisia. Jos tulee vastaan, niin kannattaa ostaa heti jos aikoo (nimerkillä: En sitten ostanut ekana päivänä..) Niinpä Paavo -postilaatikkokin jäi ruokkimatta.



Maailman suurin tavaratalokin Macy´s tuli nähtyä. Ulkopuolelta tosin, ei uskaltauduttu sisään.

Matkasimme Brooklyniin ja tähtäsimme muutaman opaskirjan mukaan kaupungin parhaaseen pizzeriaan juhlapäivän kunniaksi.

Grimaldi´s Pizzeria



Yksi kaupungin tunnetuimpia pizzerioita Brooklynin puolella on Grimaldi´s . Se sijaitsee lähes Brooklynin sillan alla.  Ravintola on perustettu 1905 ja se on yksi ensimmäisiä puu-uunipizzeriota USA:ssa. Paikkaa suosivat monet julkisuuden henkilötkin ja seinillä olikin kuvia näyttelijöistä ja poliitikoista Ronald Reaganista Marilyn Monroeen syömässä paikassa. Mekin onnistuimme bongaamaan näyttelijän. Seurasimme tuohon aikaan erikoisempaa lakisarjaa yhdistetystä kenkäkaupasta ja lakitoimistosta, ja jonka yksi lakimies istui baaritiskillä kun tulimme. En ensin uskonut että kyseessä on sama heppu, joten "tein asiaa" vessaan jotta näin lähempää. Ja olihan se. Kuulemma esiintyi myös Teho-osastossa, kertoi google kun tutkimme asiaa. Enpäs muista enää nimeä.



Yritimme tilata olutta pizzan kanssa, mutta saimme vastaukseksi ettei heillä ole alkoholilupia! He neuvoivat menemään läheiseen kauppaan hakemaan oluet ja tulemaan sitten takaisin. Päätimme kuitenkin tyytyä cokikseen pizzan kanssa, mutta erikoista että omat juomat olisi saanut tuoda! Pizzat olivat oikein maukkaat, vaikka en tiedä olivatko kaupungin parhaat sentään. Eivät ne Italiassa syötyjä hakanneet, mutta hyvät ja isot olivat. Moni pöytä näytti jakavan pizzoja keskenään, me otimme normaalisti omat molemmille.

Yökuvausta pizzerian nurkan takana 


Lähdettyämme ravintolasta sanoin että kurkataan vähän näkyykö Manhattan yövaloissaan nurkan takaa. Kävelimme hetken rantaan ja suu loksahti auki. Aika vaikuttava näky oli nuo yövalot tänne vastarannalle! Harmikseni en ollut ottanut jalustaa mukaan, sillä en ollut varautunut kuvaamaan pimeässä. Hotelliin oli sen verran matkaa, että päätin vain kuvata ilman, sen mitä pystyn.




Täältä kävelimme hotellille. Yhdestä kioskista nappasimme mukaan iltaoluet, jotka pakattiin molemmat ruskeaa paperipussiin kuin elokuvissa. Jos ei olisi ollut koko reissun kylmin ilta, olisi pitänyt avata pullot kadulla ja ottaa kuvat kuinka juodaan ruskeasta "huomaamattomasta pussista". Hassu tapa. Veimme nämä kuitenkin hotellihuoneeseen.


New York Tenement Museum

eli reissun ensimmäinen pahasti tuhlattu aika


Museioista ja entisajan elämäntavoista kiinnostuneina etenkin minä odotin paljon vierailua kerrostalomuseossa, Tenement Museumissa. Lukemani perusteella odotimme pääsevämme katsomaan millaista paikallisten ja juuri maahan muuttaneiden elämä oli ollut 1900-luvun alussa.  Erilaisista kieroksista (kaikkia ei saanut samalla hintaa) valitsimme (minä kauppiaan tyttärenä) kauppiaan kodin. 



Kokoontuminen oli museon kaupassa, jossa odotimme opasta ja katsoimme alkuun filmin. Oppaan saapuessa meillä alkoi jo hieman varoituskellot soida.
Seurueeseemme kuului meidän lisäksi pari amerikkalaista perhettä, yksi ranskalainen pariskunta ja olikohan englantilainen pariskunta. Mukana oli yksi amerikkalinen pikkupoika, muuten olimme aikuisia. Mietin hetken jäikö oppaaltamme tajuamatta tämä seikka, kun hän puhui meille koko ajan kuin lapsille. Valkaistut hammasrivit välkkyen hän kyseli mistä olemme ja huokailu ihastuneena kuin lastentarhan täti pikkulasten puheille. Hän hypähteli kävellessään kuin pikkutyttö ja huudahteli kuinka "mahtavaa" kaikki on. Itselle yksi iso pettymys oli myös kuvauskielto. Vain talojen sisäänkäynnit sai kuvata.


Kun pääsimme sisälle "kauppiaan huoneistoon" oli vastassa yksi iso huone täynnä tuoleja. Istuimme alas, ja tarhatäti.. ei kun siis opas alkoi jutella meille tuon ajan elämästä. Hän kysyi meiltä muun muassa: "montako vessaa teillä nykyään on kotona?" Amerikkalainen pikkupoika vastasi että jokaiselle makuuhuoneelle oma (!!) Täti kysyi muiltakin (meiltä ei tainnut uskaltaa, kun olimme kyllästyneen näköisiä) ja näin näytti olevan jokaisella amerikkalaisella. Sitten hän sanoi: "Ajatelkaa, tuohon aikaan talojen pihoilla oli yhteiset vessat kaikille!" Ja sitten kauhisteltiin ja päiviteltiin asiaa. Tämän jälkeen meille jaettiin laput, koska meidän piti "leikkiä" asuvamme tuossa talossa. Lapuissa luki nimi ja ammatti ja sitten meidän olisi pitänyt keskustella keskenämme. Amerikkaliset olivat innoissaan leikissä mukana, me eurooppalaiset vilkuilimme toisiamme ihmeissämme. Vihdoin sitten pääsimme kauppiaan keittiöön ja makuuhuoneeseen. Jos Euroopassa menet tällaiseen museoon, siellä on oikeasti sen ajan tarvikkeita, huonekaluja ja kulunutta pintaa. Mutta ei täällä, näimme kuvia millainen asunto oli ollut kun museon väki löysi sen ja he ylpeinä kertoivat kuinka kaikki purettiin ja rakennettiin uudelleen. Kaikki oli siis upouutta. Vanhaa tavaraa ei missään, vaan aivan kuin olisit ollut tv-sarjan lavasteissa. Taas ihmeteltiin ankeita oloja (ja mietin suomalaisia kesämökkejä, olisivatpa moni näille kauhistus).


Sitten poikkesimme tilaan jossa on ollut pubi. Amerikkalainen pikkupoika (ikää kuitenkin taisi olla 10v kieppeillä) kysyi miksi olut (beer) on kirjoitettu väärin (bier). Ja sitten pojalle selitettiin kuinka saksalaiset sanat on erilaisia kuin englantilaiset (missä iässä nämä opettelevat kieliä, kun koko asia oli niin outo?). Tässäkin tilassa kaikki oli uutta.
Lopuksi menimme toiseen isoon saliin, jossa oli ollut kauppa. Nyt se oli purettu ja tilalla oli iso pöytä, jonka lasilokeroihin oli laitettu esineitä, joita koskettamalla kuuli mitä ne olivat ja mihin niitä oli käytetty. Taidettiinpa jopa nähdä kuva kaupasta, joka tässä oli ollut. Oli kyllä surkein museo ikinä! Ja kuitenkin aika kallis. Ja kaiken kruunasi tuo opas joka oli kuin ostos-tv:n myyjä ja joka huokaili ihmisten kommentteihin "Ihanko totta!, Voi kun mielenkiintoista!" ym ja jos joku arvasi/tiesi jonkun tavaran käyttötarkoituksen, hän hehkutti: "Hyvä sinä, sinä olet fiksu, sinä tiesit!!" ja taputti käsiään. 
Apua, äkkiä pois täältä! Ja kaiken lisäksi tähän tuhlaantui paljon aikaa siihen nähden mitä meillä oli käytettävissä. Tätä museota on vaikea suositella kellekään. Tai ainakaan kellekään suomalaiselle, ehkä amerikkalaislapsille.



Lähdimme kävelemään ympäristöön. Yritimme käydä myös China Townin puolella, mutta kaikki liikkeet olivat kiinni. En tiedä pitivätkö he "siestaa", vai  ovatko ravintolat ja kaupat vain illalla auki.



Päätimme lähteä katsomaan miltä Empire State Building näyttää päivänvalossa ja bongaamaan Flat Iron Buildingia


Ja kas, aurinkokin tuli esiin ja kylmä päivä lämpeni heti.

Flat Iron Building



Kiehtovan näköinen Flat iron Building valmistui jo 1902 ja oli silloin  kaupungin korkeimpia rakennuksia.  Sitä pidetään jopa vanhinpana pilvenpiirtäjänä Manhattanilla.  Ilmasta katsottuna rakennus on kolmion mallinen,  mistä se on saanut lempinimensäkin. Kapeimmalta kohdalta se on vain 2m leveä.  Kuulemma tätä on pidetty myös Hämähäkkimies -elokuvien sanomalehden pääkonttorina.
Rakennuksen muoto saa kuulemma tuulen voimistumaan sen lähellä, etenkin maanrajassa. Hameesta kannattaa pitää kiinni!

Myös rakennuksen edustalla oleva kello on varsin komea.

Madame Tussauds New York


Kaikki suunnittelemamme nähtävyydet tuntuivat olevan liian kaukana, ja niinpä tartuimme mainostenjakajan syöttiin ja menimme alennushintaan Madame Tussaudin vahakabinettiin. Jos paikka kiinnostaa, kannattaa bongata sen ympäristöltä lehtistenjakajia ja ottaa alennuslipuke.
Olimme käyneet Lontoossa Madame Tussaudilla, mutta jostain syystä täällä oli aidomman näköisiä hahmoja (no ei kaikki) ja ehkä myös enemmän tuttuja. Ehkä Lontoossa oli enemmän paikallisia julkkiksia, jotka ei niin kansainvälisiä.


Nämä hemmot tunnisti kyllä heti.


Ja vaikken paljon katso elokuvia, niin johan tämänkin tunnisti.


J:n suosikki-Bondkin löytyi.


USAn presidenttejä oli oikein urakalla, mutta tuttuja naamojahan ne. Tosin pari oli vähän epäonnistunutta.


En tiedä olisiko tätä herraa tunnistanut ilman tuota syntymämerkkiä, jota aina lapsena uutisissa ihmetteli.  Nuoremmille tiedoksi että Neuvostoliiton aikainen tunnettu poliitikko Mihail Gorbatsov se tässä.


Valkoisen talon pöydän takana silloin vielä vallassa ollut Obama vaimoineen.


Janis Joplin.


Itselle ehkä mielenkiintosin oli Ozzy. Joskus olivat ottaneet nuken pois, ja oikea Ozzy oli istunut sohvalla kun väki kävi poseeraamassa (kuten mekin käytiin vuoroin) ja yhtäkkiä Ozzy oli "herännyt henkiin". Tästä pyöri video paikan päällä. Oli siinä muutama yllättynyt!


Nelson Mandelakin paikalla.


Englannin kuninkaalliset oli pääasiassa ihan tunnistamattomia, niin huonosti tehtyjä, mutta nuorempi polvi taisi olla jenkeille tutumpaa. William ja Kate oli aidon näköiset.


Julkkisten ihmettelyn jälkeen oli vielä kauppa, jossa myytiin kaikkea mahdollista krääsää mitä vaan voi keksiä. Olisi voinut ostaa vaikka 1,5l limsapullon kokoisen nallekarkin! Jätimme kuitenkin ostamatta...

Old Richmond Town

eli reissun toinen vielä pahemmin hukkaan heitetty aika


Viimeinen kokonainen päivä oli perjantai ja taas historian ystävä oli suunnittelut loppuhuipennuksen viimeiseen päivään ja retken Old Richmond towniin Staten Islandille. Tutkin moneen kertaan netistä reitit ja aukioloajat ja kaiken mahdollisen tärkeän ja niinpä lähdimme matkaan. Ensin metrolla parin vaihdon kautta satamaan, sitten ilmaisella laivalla Battery parkista Staten Islandille (jos muuten ei halua käydä Vapaudenpatsaan juurellakaan, niin tässä hyvä vaihtoehto mennä ilmaisella lautalla lähemmäs sitä kuvaamaan laivalta). No, me siis pääsimme Staten Islandille ja kuvittelimme bussin nopsaan hujauttavan siitä museoon. Bussi tuli täyteen koululaisia, vaikka oli aamupäivä. Olikohan heillä joku erikoinen päivä, kun niin aikaisin olivat liikkeellä. 
Bussi siis pysähtyi vähän väliä jättämään lapsia pois. Kuljimme pienten "kylien" lävitse ja matka kesti ja kesti ja kesti. Lopulta olimme perillä, yli 2h siitä kun lähdimme hotellilta. Kävelimme museokylän keskustaan ja ihmettelimme suljettuja ovia matkan varrella. Kun pääsimme vihdoin rakennukseen jossa lipunmyynti oli, kuulimme että paikka on talvella suljettu! Ja juuri olin netistä katsonut että se on auki, luki aivan selvästi. Päärakennuksen näyttelyä kuulemma saisi katsoa. Kun kävelimme pettyneinä näyttelyyn, näimme muutamia muita turisteja ihmettelemässä.



Kun katselimme näyttelyä (jossa tuntui pääosassa olevan esim lasten syöttötuolit ja muut vastaavat) kuulimme kun työntekijä puhui puhelimessa.  "Täällä on taas lisää turisteja, jotka ihmettelee kun emme ole avoinna!" Jonkun aikaa keskusteltuaan näyttelyn opas tuli kysymään meiltä ja muutamilta muilta turisteilta, haluammeko käydä edes yhdessä talossa sisällä? Totta kai halusimme.


Pääsimme sisään kauppaan, ja vaikka rakennusten ulkopuolet oli taas jenkkiläiseen tyyliin maalattu ja puunattu uuden näköiseksi, täällä oli oikeasti sisällä vanhaa tavaraa.



Kauppa oli myös yhdistetty postitoimisto ja toiminut oikeasti sillä paikalla. Täällä oli paljon katseltavaa ja opas  (joka muuten oli nyt fiksi ja puhui meille kuin aikuisille 😃 ) kertoikin meille paljon ja vastaili seurueemme kysymyksiin. Minäkin rohkenin sanoa että sekä isäni että vaarini ovat olleet kauppiaita, kun opas kyseli meiltä hieman siitä ovatko tavarat tuttuja. Jotain tuttua siellä olikin.



Olenpas autuaasti unohtanut mikä laite tämä oli?? Hieno kuitenkin.



Opas kysyi haluammeko nähdä myös kauppiaan kodin ja kaikki halusivat. Niinpä pääsimme sinnekin. Näimme oikeasti vanhan amerikkalaisen kodin.





Paikka oli mielenkiintoinen ja rakennukset hienoja, mutta kyllähän tuo sapetti että vain kahteen päästiin sisälle, kun olimme niin kauan tänne matkustaneet. Ja samaa sanoivat muutkin. Kävimme sitten nenä lasissa kurkkimassa muihin taloihin ennen kuin lähdimme pois, köröttämään taas pitkää bussimatkaa satamaan.



Sepän verstaaseen kurkin ikkunan lävitse.



Kun odotimme bussia, tuli taas lisää turisteja bussista museoalueelle. Jos vähänkin kylämuseot kiinnostaa, niin ehdottomasti suosittelemme, mutta melkein kehotan soittamaan ja kysymään kuinka paikka on auki. Vaikka se vähä mitä näimmekin oli hienompaa paljon kuin keskustan kerrostalomuseon "kulissitilat" niin matka tänne oli yllättävän pitkä (älä anna kartan huijata, bussi on hidas!) emmekä olisi lähteneet jos olisimme tämän tienneet.

Staten Island Ferry

Vapaudenpatsas näytti hypänneen laivan kyytiin.

Lautta itsessäänhän on osalle jo nähtävyys ja maisemien katselu sieltä. Myös Manhattanista sai hyvin kuvia lautalta. Lauttojen tyyli on mukavan retro ulkoasultaan, vaikka varmasti tekniikka on kyllä ihan modernia. Ja tosiaan tällä lautalla saa matkustaa ilmaiseksi. joko poiketa maissa tai palata saman tien takaisin. 



Meidän ollessa paluumatkalla rannikkovartioston tai vastaavan vene alkoi kierrellä meitä. Veneessä oli ihan jykevän näköiset aseetkin. Lopulta vene ankkuroitui lauttaan kiinni ja vartija kiipesi sisään. Hän kiersi koko laivan ja poistui sitten. En tiedä yhtään mistä oli kyse, mutta hetken jo mietimme onko laivalla jotain epäilyttävää. Loppumatkalla napsin vielä muutaman kuvan Manhattanin siluetista.



East Villagen iltaelämää perjantaina



Seikkailumme kesti niin kauan, että kun olimme Manhattanilla, oli jo ilta. Päätimme silti lähteä etsimään rokkareiden suosimaan vaatekauppaa Trash and Vaudevilleä. Sitä etsiessämme näimme monia muitakin hauskoja kauppoja ja J pääsi käymään oikein kunnon sarjakuvakaupassa, jossa hyllyt notkui vanhoja sarjakuvia, monet muoviin käärittyinä ja aika hulppean hintaisiakin. Mitään ei mukaan sattunut, mutta kuulemma oli silti kiva käydä penkomassa. Jos rahaa olisi ollut reippaammin mukana, niin olisi varmaan tarttunut jotain mukaankin.





Lopulta löysimme etsimämme kaupan. Seinillä oli kuvia rock-tähdistä joita siellä oli käynyt. Löytyipä sieltä Hanoi Rocksin jätkät, Ville Valo ja Jyrki 69:kin kuvista omistajan kanssa. Liikkeessä oli paljon rock- ja goottihenkistä tavaraa ja itse asiassa mukaan tarttui minulle kaksi käsilaukkua! Toinen maksoi 7e kieppeissä ja toinen vajaan 30e. Hienompiakin olisi ollut, mutta budjetti ei kestänyt.

New Yorkin vanhin pubi?


Sisällä ei saanut kuvata.
Tästä ilmeisesti jonkin verran väännetään kättä, mutta enemmistön mielestä McSorley's Old Ale House on kaupungin vanhin yhä auki oleva pubi. Perustettu 1854! Suosittu se myös tuntui olevan. Ahtaanpaikankammoisen mielessä kävi hetken kääntyä pois, kun näimme kuinka täynnä se oli, portsari suurin piirtein työnsi meidät sekaan. Paikan erikoista ulkonäköäkin oli hieman hankala ihmetellä tungoksessa. Lattiat olivat vanhaa lankkua, yhdessä kohdin oli kamina ja lattioilla oli vanhan amerikkalaisen tavan mukaan sahanpuruja. (Ei niin paljon kun kuvittelin ennakkoon lukemani perusteella.)
Istumapaikasta oli turha haaveilla.
Paikka kehuu heillä käyneen kuuluisuuksia Abraham Lincolnista John Lennoniin. Erikoinen ajatus, paikka todella on vanha! Paikalla on myös kaksi omaa olutta. Tilasimme molempia lasilliset. Yllättäen taas tumma oli parempaa. Mitään mullistavia löytöjä ne ei olleet, paikan ilmapiiri on isompi syy tulla paikalle. Tässä vaiheessa harmitti että olimme tulleet paikalle vasta perjantai-iltana, muina päivinä ja ehkä päivemmällä olisimme päässeet varmaankin istumaan ja nähneet paikan seinillä riippuvaa vanhaa tavaraa paremmin. Yksien lasillisten (tai no kaksien, molempaa laatua) lähdimme. Poikkesimme myös lähellä ihan tavallisessa pubissa yksillä, mutta pakenimme taas urheiluselostuksia ja lähdimme Brooklyniin.

Brooklyn pub





Hotellimme lähellä oli Brooklyn pub, jossain väitetty Brooklynin vanhimmaksi. Täällä ikä ei kuitenkaan näkynyt, vaan paikka oli aika peruspaikka. Mutta siellä oli erityisen mukava henkilökunta ja jotain syötävääkin.  Kun monessa paikassa kysyttiin "Miten päivä on mennyt?" kuten täällä on tapana, ja odotettiin että vastaat "kiitos hyvin", niin täällä tarjoilija oikeasti pysähtyi kysyvän näköisenä pöytämme viereen ja kyseli mitä olemme tehneet. Kävimme täällä kolmena iltana. Viimeisenä iltana "tuttu" tarjoilija kysyi mistä keksimme heidän baarinsa? Kerroin kirjoittaneeni googleen "craft beer" ja Prospect park.  Tämä löytyi sillä tavoin. Tarjoilja kyseli miksi meitä kiinnostaa käsityöläisoluet ja kun hän kuuli meidän tekevän osa-aikahommia käsityöläisoluiden parissa, hän innostui ja kyseli lisää. Sitten hän viittoi pöytäämme miehen, joka osottautui yhdeksi Brooklynin panimon omistajista. Heillä oli tap takeover käynnissä. Hän innostui juttelemaan pitkään kanssamme ja ennen kuin poistuimme paikalta, saimme lahjaksi pikee-paidan, kasan pinssejä ja erikoisimpana Brooklyn breweryn 25v -juhlaoluen (viinipullon kokoisena), jota oli tehty rajattu numeroitu erä! Aika hauska lopetus lomalle. Harmitti ettei meillä ollut antaa mitään vaihdossa. 

Yhteenvetona


Koska kerran lennot voitettiin, niin ilman muuta mielenkiintoinen paikka nähdä. Meille ehkä ei ihan ykköspaikka kuitenkaan. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisimme ehkä löytäneet enemmän sitä vanhaa Amerikkaa, mikä kiinnosti enemmän. Suurimmaksi osaksi tuntui että ihmiset on todella pinnallisia täällä. Jo pelkästään paikallislehden sivut olivat täynnä palstiikkakirurgien, hampaanvalkaisujen ja kaiken maailman ulkonäön muokkaajien mainoksia. Itselle jäi myös tuntuu, että monien kehuma amerikkalaisten ystävällisyys on aika näyteltyä. Onneksi oli poikkeuksia, mutta paljon oli asiakaspalvelussa sellaista tekohymyä että huvitti. Jännää oli kuinka iso ero oli New Yorkilla ja Washingtonilla. Ihmiset Washingtonissa olivat rennomman ja aidomman oloisia. Olisimme voineet hyvin olla siellä pidenpäänkin, mutta aika oli niin rajallinen, kun J ei saanut enempää lomaa töistä. Ensin ajattelimme ettemme enää ikinä halua USA:han, mutta kun paria kuukautta myöhemmin vanhempani kävit läpi mantereen mennellä kiertomatkalla, näyttivät kuvia ja kertoivat matkasta, niin jäikin tunne että olisi kiva nähdä muuta kuin New York. Etenkin kun vanhempani sanoivat sen olleen 3 viikon reissun ainoa kaupunki, mistä he eivät pitäneet.

Metroasemien epäsiisteys oli asia johon sekä minä, että myöhemmin käyneet vanhempani kiinnitimme huomiota.

Minun on kuitenkin helppo ymmärtää miksi jotkut kaupungista pitävät. Onhan se aivan omanlaisensa. Kerta kuitenkin riitti, mutta ehkä me vielä joskus käydään vaikka San Fransiciscossa tai jossain. Aika näyttää. Toki iso miinus on nuo pitkät lennot. Siinä meinaa jo alkaa ahdistaa ennen kuin on perillä. Onneksi nyt oli komea iso Finnairin kone, jossa hyvä elokuvatarjonta ja juhlavat jalkatilat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti