Vuosien haave toteutuu
Olimme vuosikausia puhuneet Skotlannista ja kuinka haluamme käydä siellä. Aikoinaan kun Ryanair lensi sinne, meillä ei ollut oikein mahdollisuutta lähteä. Sitten sinne lensi joku tanskalainen halpalentoyhtiö, mutta olimme jo suunnitelleet muuta sille kesälle. Lisäksi näin vilukissana sitä aina mietti kuinka kurjat ilmat siellä mahtaa olla. Nyt kun kevään Rooman reissu meni enemmän kuin nappiin säiden osalta, päätimme "ottaa riskin" ja varata syksylle matkan Skotlantiin, jopa siitä huolimatta ettei mikään halpalentoyhtiö sinne lennä (suoraan). Pitkän tutkailun jälkeen päätimmekin ottaa Finnairin suorat lennot, vaikka ne olivat kalliimmat kuin olemme tottuneet maksamaan, mutta ensinnäkään ero ei nyt niin suuri ollut ja toiseksi saimme lennot lauantaista lauantaihin, joka oli kyllä aika ihanteellinen ajankohta. Samoin kuten kellonajat, ei tarvinnut lentää keskellä yötä kumpaankaan suuntaan.
Yöksi Hotelli Pilottiin
Aluksi J meinasi että ajamme yöllä Pirkanmaalta kentälle, kun lento lähtee klo 8.10. Olimme kuitenkin varanneet auto heti kentältä, joten puhuin lopulta J:n ympäri että menemme jo illalla kentän lähelle. Sitä paitsi Bookingin kanta-asiakkaana saimme Hotelli Pilotin 79e yöltä, ja hintaan sisältyi viikon parkki. Nykyään suosimamme Jumbon parkki olisi maksanut kuitenkin sekin 29e, niin hotellin hinnaksi jäi näin ollen enää 50e. Kun ajoimme illalla Pilottiin, meinasi usko loppua parkin suhteen, kun piha oli kuin ammuttu täyteen autoja. Lopulta löysimme sopivan raon lähestulkoon ojasta. En tiedä miten täällä normaalisti toimitaan jos tilaa ei ole, mutta paluumatkalla lentokentältä kuulin ainakin yhden vanhemman pariskunnan puhuvan siitä, että mihinkähän väliin se heidän auto on mahdettu viedä. Eli en tiedä olisiko henkilökunta etsinyt paikan jos sitä ei olisi löytynyt. Hotelli oli positiivinen yllätys. Huoneet olivat fiksut ja siistit.
Aiemmin olemme majoittuneet Bonus Innissä vastaavissa tilanteissa, mutta nyt sen hinnat olivat reilusti yli 100e. Lisäksi Pilotin plussaksi on sanottava jo klo 3.30 alkaen tarjolla oleva aamiainen! Joka oli ihan riittävän monipuolinen, kun sinne klo 5.30 hipsimme. Ehdottomasti iso plussa verrattuna Bonus Inniin. Tämä tuli huomattua isoksi eduksi ajellessamme ensimmäistä päivää Skotlannissa. Hotellilta oli lyhyt (n. 10min) kävelymatka Jumboon, jossa kävimmekin syömässä Hangon makaronitehtaalla.
Paikka oli ihan mukavan näköinen, vaikka sijainti olikin ostoskeskuksessa.
Alkuun tilasimme nälissämme focacciaa. Se tuotiin oliiviöljyn kanssa dipattavaksi.
Varsinaisena ruokana söimme molemmat intialaistyylistä pastaa (juu..) ja ihan hyvää oli. Ehkä olisin itse vähän säästellyt tuoreen korianterin määrässä ja kastike oli niin "liemimäistä" että ruokaa oli vaikea syödä sotkematta itseään. Kookosmaidon olisi voinut korvata kookoskermalla,jos vaikka kastike olisi tarttunut paremmin pastaan, nyt sitä jäi aimo annos lautasen pohjalle. Muuten ihan hyvää.
"Jälkiruuan" nautimme Sir. Einossa kuten Roomaan lähtiessäkin. Tuleeko tästä nyt uusi reissuperinne? Nyt sattui Chimay olemaan vähän turhan tuoretta tällä kertaa, ei yhtä pehmeä maku kuin yleensä.
Luostareita ja Glasgow
Seuraavana aamuna laskeuduimme Edinburghin kentälle klo 8.50 paikallista aikaa. Ensi töiksemme aloimme etsiä Green Motions -autovuokraamoa josta olimme varanneet auton. Vuokraamoa ei löytynyt mistään, vaikka kaikki muut vuokraamot olivat samassa "rental centerissä". Lopulta selvisi että meidän pitää matkata bussilla tähän vuokraamoon. Kun pääsimme perille, vuokraamo oli kontissa. Vähän vielä nauratti tässä kohtaa. Puoli tuntia myöhemmin ei enää naurattanut. Odottelin ulkona ja kuuntelin 6 naisen jenkkiseurueen kiihtyvää ääntä tiskillä. En vielä osannut epäillä mitään, mutta kohta J tuli sanomaan ettei me saada autoa. Olin varannut auton omalla nimellä ja omalla luottokortin numerollani, mutta merkannut J:n kuljettajaksi. Tämä ei käynyt sitten millään. No, lyhyestä virsi kaunis: Lähdimme takaisin kentälle samalla bussilla jenkkien kanssa. Ihan emme ymmärtäneet mikä heillä oli ollut ongelma, mutta 4 nuorta tyttöä ohjaamassa olleista naisista se kuskiksi aikonut käytti kyllä aika kovaa tekstiä kertoessaan ettei heillekään autoa annettu.
Päästyämme vuokraamojen rakennukseen, katsoimme kauhulla jonoja. Laitoin "tutun tutulle" paikalliselle viestiä, että myöhästymme treffeiltä, sillä joudumme etsimään uuden vuokraamon. Hän (ihminen jota emme olleet edes tavanneet vielä!) tarjosi meille oman autonsa käyttöön! Hetken mietinnän jälkeen J kuitenkin sanoi ettei uskalla ottaa hänen autoaan, ja aloimme etsiä kellä vuokraamoilla on lyhin jono sillä hetkellä. Europcarilla ihmettelivät meidän tapaustamme, kunnes kuulivat mikä firma kyseessä. "Ai, no sitten en ihmettele! Valitettavasti meillä ei ole niin pieniä autoja vapaana. ". Sitten yritimme Sixtille. ja siellä tärppäsi. Kerroimme saman syyn, miksi meillä ei ole ennakkovarausta. Virkailijan ilme oli paljon puhuva mainittuamme vuokraamon nimen. Joten ihan vain varoituksena: Ei kannata koskaan vuokrata (ainakaan Brittien) Green motionsilta. Itse asiassa oli onni että sopimus purettiin, sillä Facebookista luin myöhemmin kuinka kyseinen firma myös laskuttaa asiakkailta autossa jo valmiina olleista kolhuista ja naarmuista huimia summia. Lakijuttujakin oli vireillä heitä vastaan.
Mutta nyt tie kutsui ja aurinko paistoi. Enää harmitti vain J:n puolesta se että automaattivaihteiset autot olivat loppu, sillä aiemmalla vasemmalla ajelulla Kyproksella todettiin automaattivaihteiden helpottavan ajamista, kun kaikki on vähän autossa väärin päin.
Melrose Abbey
Ensimmäinen osoitteemme oli Tempestin panimo, jossa kävimme pyörähtämässä ja moikkaamassa ystävällistä skottia joka olisi antanut oman autonsa käyttöömme! Tästä visiitistä kerron toisessa kirjoituksessani myöhemmin. Seuraavaksi suuntasimme Melrosen luostarin raunoille.
Tällaiselle raunoiden ihailijalle paikka oli upea. Ja itse asiassa aika hyvin säilynyt. Siellä oli kiehtovaa kuljeskella ja ihmetellä mahtavia seiniä jotka kohosivat yhä korkeuksiin.
Luostari perustettiin 1131, ja hyljättiin 1609. Tämän jälkeen siitä tuli kristillinen kirkko, jona se toimi aina vuoteen 1810 asti. Tarinan mukaan Skotlannin kuninkaan Robert I:n sydän on haudattu kirkkoon. Sieltä on löytynyt lyijyarkku, jossa oli sydän, mutta ei ole saatu todistettua että se olisi kuninkaan sydän.
Haudoilla näkyi huomattavan paljon pääkallokuvia, kallon alle ristittyine luineen. Näin suomalaisen silmään tämä oli hämmentävää.
Dryburgh Abbey
Olin monesta paikkaa lukenut, että Dryburgh Abbey olisi luostareiden raunioista kaunein, joten sinnepä sitten. Odotukset oli korkealla, mutta täytyy sanoa että kyllä oma silmä lepäsi enemmän Melrosen Abbeyn raunioilla. Mutta nämä on näitä makuasioita nämäkin. Huomattavasti huonommin nämä olivat myös säilyneet. Jos minulta kysytään kumpi on nähtävä, jos toisen valitsee, niin valitsisin Melrosen Abbeyn.
Romantikon iloksi joku hääpari oli valinnut paikan hääkuvien ottoa varten. Aurinko muuten paitsoi niin kirkkaasti, että näitä kuvia oli vaikea ottaa! Ja me kun pelkäsimme Skotlannin säitä.
Luostari on perustettu 1150, se kärsi suurista rahavaikeuksista 1200-luvulla. Englantilaiset sotilaat sytyttivät sen tulee 1322 sodan aikana pyrkiessään kohti Edinburghia. Luostaria kuitenkin kunnostettiin, kuningaskin majaili siellä ja lopulta sen taru jatkui vuoteen 1604 , jolloin kaikki varat olivat loppu ja luostari lakkautettiin lopullisesti.
Ihan hieno paikka tämäkin, vaikken yli Melrosen olisi itse nostanut kauneudessa.
Ajatuksemme oli seuraavaksi suunnata Traquair houseen. Huomasimme kuitenkin että aikataulumme ei ihan pitänyt. Syy tähän selvisi kun aloimme katsella tarkemmin nopeusrajoituksia. Teillä joilla suomalainen on tottunut 60km nopeusrajoituksiin ilmoitti auton navigaattori rajoituksen olevan 95km! (Joku oli asettanut navigaattoriin kilometrit, emmekä yrittäneet vaihtaa niitä maileiksi). Ajoimme siis koko ajan selvää alinopeutta. Itse asiassa ei edes J:lle olisi tullut mieleenkään ajaa 95km tunnissa teillä, jotka parhaimmillaan näyttivät tältä. Mutkia mutkan perään, ja tämä tässä on leveimmästä päästä teitä. Välillä joku tuli keskellä tietä vastaan kapealla tiellä. Niinpä netistä katsomani ajoajat olivat aivan metsässä tämän päivän osalta.
Meitä ei onneksi niin paljon haitannut, olimme lähinnä ajatelleet käydä katsomassa tuota Skotlannin vanhinta yhä asuttua taloa ulkopuolelta, poiketa sen kahvilaan lounaalle ja koettaa kurkata pienen panimon puolelle. Nyt siis jatkoimme matkaamme nälän kurniessa. Tässä vaiheessa olimme kiitollisia hotellin tarjoamasta aamupalasta, josta alkoi olla 10h. Huomasin että J:llä etenkin alkoi jo hieman tehdä huonoa kun olimme olleet syömättä yli 10h, eikä silloin ennen kuutta aamullakaan nyt kovin isoa satsia pystynyt tankkaamaan. Uskomattoman huonosti oli tarjolla pikkuteiden varsilla mitään syötävää. Pikkukylissä kaupat oli lauantaina jo kiinni ja jos näki avoimen paikan, parkkipaikkaa ei ollut missään. Löysimme vasta 50km ennen Glasgowta huoltoaseman jolta haimme kolmioleivät.
Glasgow
Saavuimme Glasgowhin alkuillasta. Onneksi Suomen tapaan Skotlannissakaan ei tule pimeä kovin aikaisin vielä syyskuussakaan, joten oli kivempi ajella. Vähän kun jännitti maan suurimpaan kaupunkiin ajo vasemmalla puolella ajaen. Täytyy tunnustaa että vannoutuneen karttaihmisenkin on hyväksyttävä navigaattorin hienous kun ollaan vieraassa maassa ja isossa kaupungissa. Isoilla teillä kaupunkien välillä yhä suosin karttaa, mutta nyt meillä oli vain kartta 1980-luvulta, josta puuttui osa teistäkin.
Glasgow on erityisen suosittu "biletyskaupunki" ja satuimme valitettavasti paikalle lauantaina, joten hotellien hinnat olivat suosion mukaiset. Niinpä päädyimme tapojemme vastaisesti hostelliin. Euro Hostel Glasgow oli todella positiivinen yllätys!
Huoneet olivat oikein siistit ja asialliset. Kuvittelin ottaneeni useamman kuvan, mutta enpäs sitten löydäkään lisää. Kahden hengen huoneet lähentelivät hotellitasoa, eikä ne edes ihan niin pieniä olleet kuin kuvassa näyttää. Isot nukkumasalit olivat ilmeisesti ylimmissä kerroksissa, ja meidän kerroksessamme oli vain näitä "ensuite"-huoneita. Ainoa miinus oikeastaan tuli suihkusta, jota ei saanut käteen, vaan se oli perinteiseen brittiläiseen tapaan katon rajassa. Vaati pientä aamujumppaa käydä aamulla suihkussa, kun suihkumyssyjäkään ei ollut tarjolla eikä tukkaa halunnut kastella. Mutta ehdottomasti voisimme yöpyä täällä uudelleen. Hinta yölle oli kuitenkin 50 puntaa, punnan ollessa 1,20 euroa. Lisäksi maksoimme 10e parkista läheisessä parkkihallissa, ihan kulman takana. Hotellista sai alennuslipukkeen, muuten parkki olisi ollut 17 puntaa.
Aamianen oli 5 puntaa. Päätimme ottaa sen, vaikka se aika suppea olikin (ainakin näin ihmisille jotka eivät välitä pekonista saati sitten haggisksesta).
Charles Rennie Mackintosh on Glasgown ylpeys, kuin Gaudi Barcelonassa. Joskin tämäkin taiteilija sai suurimman arvostuksen kotimaassaan vasta kuoltuaan. Tarkoituksemme oli käydä hänen suunnittelemiaan taloja tai näyttelyitä, mutta kaikki olivat kiinni sunnuntaina. Poikkesimme herran suunnittelemaan "teehuoneeseen", mutta emme sitten jääneet teelle, katselimme vain.
Kaupungilla oli muitakin herran tyyliin (ainakin oman silmän mukaan) sopivia rakennelmia, mutta en löytänyt tietoa näistä. Kuuluisan suklaapuodinkin valtava talo oli tyyllin sopiva, mutta suunnittelijasta en löytänyt tietoa. Jopa yleinen wc oli kovinkin pramea!
Hotel Chocolat. Hienon ulkoasu vei meidän huomion, eikä ymmärretty käydä herkuttelemassa! Vasta jälkikäteen selvisi että talossa on kuuluisa suklaakahvila ja -kauppa.
Yleinen wc:kin oli ainakin ulos päin todella hieno.
Tämä Bier halle jäi mysteeriksi! =)
Stirling
Koska lähes joka paikka oli kiinni, lähdimme taas tien päälle. Tänään pääsimme ajelemaan isompia teitä ja pysyimme aikataulussa oikeinkin hyvin. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Striling, joka näyttikin jo selvästi enemmän turistien suosimalta paikalta. Turistin näköistä kansaa tuli vastaan joka puolella karttoineen ja kameroineen. Erikoinen yksityiskohta Stirlingistä pisti muuten koiraihmisen silmään. Näimme lyhyen visiittimme aikana 3 (!) kolmijalkaista koiraa! Ne eivät olleet samalla omistajalla, eikä samaa rotua. Kaikki hyvinkin iloisia ja vaihdikkaita tapauksia. Mutta en muista ennen nähneeni yhtään "luonnossa" ja nyt yhtäkkiä näitä oli 3 samassa kaupungissa. Kuvia en kehdannut ottaa.
Stirlingin linnalle johtavan tien varressa on erikoiset rauniot. Osa uskoo ettei tätä rakennusta koskaan edes saatu valmiiksi, mutta tämä tuskin pitää paikkaansa. Rakennuksen nimi on Mar´s Wark. Kartanoa rakennutti John Erskine Marin jaarli, joka oli Stirlingin linnan vartija 1560- tai 1570-luvulla. Sitä käytetiin myös parakkina 1745-1746 sodan aikana.
Kuuluisin nähtävyys on linna. Sillä on oma parkkipaikka, mutta näin sesongin ulkopuolellakin sinne oli vaikea saada autoaan parkkiin. Toisaalta löysimme lyhyen kävelymatkan päästä ilmaisen parkkipaikan. Tai sitten meillä kävi tuuri, eikä "Parkki-Pirkkoja" näkynyt.
Skotlantilaisissa linnoissa pisti silmään se, että linnan omaan lumoon ei oikein luotettu. Jotenkin vielä ymmärsin sen että keittiöön on laitettu esille ruokalajeja ja mukamas ihmisiä työn touhussa.
Mutta kun vanhan linnan sisäseiniä oli maalattu aika huolimattoman oloisesti, maalissa näkyi jopa valumajälkiä huonekalut ja tekstiilit olivat silminnähden uusia, olisin itse mieluummin katsellut karuja kiviseiniä kuin tällaista kömpelöä entistämistä. Mietin oliko nämä tehty lapsia varten? Jotta lapset jaksaisivat katsella paremmin. Mukana oli jopa näyttelijöitä joilta sai kysellä linnan elämästä. No kukin tyylillään.
Kuvasta ei näy kuinka uusilta tekstiilit näyttivät. Oikeastaan mitään oikeasti vanhaa täällä ei ollut.
Ulos päin rakennukset sentään näyttivät aidoille vanhoille. Nähtävänä oli myös Kruunun jalokiviä, mutta niitä ei saanut kuvata.
Maisemia ylhäältä linnalta oli kiva katsella.
Monty Python -fanin olisi pitänyt poiketa Stirlingistä lähtiessä Dounen linnaan, mutta me voimme siis jatkaa matkaa ja tyytyä yhteen linnaan tälle päivälle. Ilmeisesti linnassa audioguidessa puhuu joku Monty Pythonin hahmo. Linnassa on kuvattu elokuvaa Holy Grail. Itselle tuo ehkä oli melkein karkoite, vaikka linna olisi kuvissa näyttänyt hyvälle. Ehkä oletimme sen olevan liian "Monty Python" -kohde, voi olla että olimme väärässä. Mutta luulisin että tulemme uudelleen vielä Skotlantiin, ehkä poikkeamme tänne silloin?
Perth
Jatkoimme matkaa. Autoillessamme ihmettelimme lampaiden määrää! Ei ihme että täällä järjestetään kuulemma jopa villalankafestivaalit tai jotain sen suuntaista. Villaa ainakin riittää!
Perthiin poikkesimme oikeastaan siksi, että meillä alkoi olla nälkä. Samalla kun etsimme kahvilaa josta saa jotain suolaista, katselimme hieman ympärillemme. Ihan kivan näköinen paikka, mutta varsinaisia nähtävyyksiä ei ihan kaupungilla ole. Ellei lasketa näitä paria hassua patsasta.
Istuva täti (en tiedä patsaan oikeaa nimeä) oli saanut kaverikseen sähkötupakkaa polttelevan nuoren miehen, joten ihan naamakuvaa ei viitsinyt mennä ottamaan.
Perthin kävelykatua.
Dundee
Dundee valikoitui yöpaikaksi lähinnä sijaintinsa puolesta. Sieltä löytyi myös hyvin edullisesti (64 puntaa) Hilton-ketjuun kuuluva Hamilton by Hilton -hotelli. Harvoinpa ollaan näin hienossa oltu. Lattiatkin oli kuin memory foamilla olisit kävellyt. Joskin nämä kokolattiamatot eivät oikein tunnu hygieenisiltä näin suomalisesta näkökulmasta.
Huoneeseen sisältyi myös upea aamiainen ja parkki maksoi vaivaiset 6 puntaa!
Kuten kuvista näkyy, olimme perillä jo ajoissa. Lähdimme poikkeamaan paikallisella panimolla (kerron tästä toisessa kirjoituksessa) ja sieltä tultuamme panimon henkilökunnan suosittelemaan hampurilaisravintolaan.
Ravintola Tonic oli ihan kivan näköinen paikka. Hampurilaisia oli valittavana vaikka kuinka paljon ja kaikki sai joko jauhelihalla, kanalla tai sienillä. Minä otin "Mac n´cheese"-hampuriliasen kanalla (juu, siellä oli makaronia välissä!). J söi jonkinlaiset taco-hampurilaisen tulisella jauhelihapaistoksella ja nachoilla.
Ruoka oli hyvää, mutta sen tulo kesti melkein tunnin ja pinna meinasi jo alkaa kiristyä nälän kuristessa suonissa. Meinasimme jopa häipyä kesken kaiken.
Mutta niinhän ne sanoo että hyvää kannattaa odottaa?
Dunnottar Castle
Automatkamme odotetuin kohde jäi viimeiselle autoilupäivälle. Dunnottar Castle oli kiehtonut minua jo pitkään ja siinä yhdistyi kaksi asiaa joita Skotlannissa odotimme näkevämme: historialliset rauniot ja upeat jylhät kalliot. Paikka ehkä jopa ylitti odotukset. Jouduimme ajamaan sinne eestaas lähtiessämme Dundeesta, sillä se oli eri suunnassa kuin Edinburgh, lähellä Stonehavenia. Mutta matka ehdottomasti kannatti! Menomatkan teimme moottoritietä pitkin säästääksemme aikaa, takaisin tulimme pikkuteitä.
Paikalla on ilmeisesti sijainnut linnoitus jo 1100-luvulla, mutta nykyinen linna on 1300-luvulta, osin jopa 1600-luvulta. Vaikka linna on pahasti raunioitunut, sinne ei pääse koska vaan. Kannattaa tarkistaa aukioloajat netistä, ne vaihtelevat vuodenaikojenkin mukaan. Ilmeisesti oikein pahalla myrskyllä linna voi jopa olla kiinni. Meille sattui loman upein päivä. Lämmintä oli +19c ja auringossa se tuntui jopa enemmältä.
Linnaan päästäkseen pitää kävellä ensin alas jyrkänteeltä polkua ja portaita pitkin ja sen jälkeen kiivetä uudelleen ylös saarekkeelle jossa linna on. Reitti ei silti ole mitenkään rankka, tällainen ei niin sporttinen parikin pärjäsi ihan hyvin.
Paikalla on ollut jo 500-luvulla jonkinlainen palvontapaikka. Alkuperäisestä kappelista ei ole mitään jäljellä. 1200-luvun lopulla paikalla käytiin itsenäisyystaisteluja ja William Walencen (skottilainen ritari, josta tuli yksi suurimpia taistelijoita Skotlannin itsenäisyyden puolesta) sanotaan polttaneen 4000 sotilasta paikalla elävältä. Huh. Ei ihme että täälläkin väitetään kummittelevan. 1581 jaarli George Keith kunnosti linnan palatsikseen mittavilla kunnostustöillä. Viimeisiä taisteluja siellä käytiin kuitenkin vielä 1700-luvulla kun jakobiitit yrittivät saada skottilaista Stuartien sukua Brittannian oikeiksi kuninkaallisiksi. He kuitenkin hävisivät taistelun.
Linnassa sijaitsi aikoinaan myös panimo. Vesi ei ollut juomakelpoista, joten siitä tehtiin juotavaa panemalla se olueksi. Tässä sijaitsi panimon keittotila.
Scotlands Secred Bunker
Ajelimme tämän jälkeen kohti Edinburghia. Molemmat totesimme Dunnottarin olleen matkan kohokohta (melkein voisin sanoa näin olevan vielä koko matkan päätyttyäkin) ja nauroimme Google mapsiin jonkun kirjoittamallae arvostelulle, jonka mukaan linnalla ei kannata käydä, koska "se on ihan raunioina".
Seuraava kohteemme oli jotain ihan muuta. Maanalainen tukikohta jonka hallitus oli rakentanut (ja salannut kansalta) turvatakseen sotilaallisen ja poliittisen johdon selviämisen ydinhyökkäyksen aikana. Bunkkeri rakennettiin 1950-luvulla kylmän sodan varalle. Se on kahden jalkapallokentän kokoinen alue 30 metrin syvyydessä pienen maatalon alla.
Valvomo. Karttaan merkattiin vihollisen sijaintia ja olisi merkattu pommien putoamispaikat.
Kartalla löytyi myös tutun näköisiä maita.
Bunkkerissa on makuutilat 300 hengen henkilökunnalle. Se oli käytössä 1951-1980 ja siellä oikeasti seurattiin koko ajan kylmän sodan uhkaa. Viimeiset työntekijät poistuivat Neuvostoliiton romahdettua. Hyvin erikoinen paikka.
Bunkkerissa oli oma radioasema, joka voitiin myös yhdistää mihin tahansa BBC:n lähteykseen tarvittaessa.
Ja jopa kappeli. Jossa oli vihitty useampikin pari. Epäselväksi jäi olivatko he henkilökuntaa, mutta eiköhän.
Cleo ei halunnut poseerata kameralle.
St.Andrews
St. Andrewsissa (jossa bunkkerikin oli) sijaitsee myös Skotlannin suurimman katedraalin rauniot. Katedraalia alettiin rakentaa 1158 ja sen rakentaminen kesti lähes vuosisadan. Se oli keskiajalla Skotlannin katolisen kirkon keskus. Se suurin koskaan rakennettu kirkko Skotlannissa 119m pituudellaan.
1559 protestantit halusivat eroon katolisesta kirkosta ja tuhosivat katedraalin. Siitä on jäljellä vain pitkät seinät ja päädyn tornit. Parissa vuodessa se hylättiin ja sen kiviä käytettiin uusien rakennusten materiaalina.
Vuodesta 1826 se on ollut suojeltu, ja siitä (mitä on jäljellä) on pidetty hyvää huolta.
Tälläkin hautausmaalla oli aika erikoisiakin hautoja.
Ja hyvin kauniisti koristeltuja kiviä ja ristejä.
Yksi erikoisista oli myös yksinkertainen Tottien hauta, jossa ei edes sukunimeä mainittu, mutta häntäkin selvästi jäätiin kaipaamaan.
Matkaa Edinburghiin oli vielä sen verran, ettemme näin sesongin ulkopuolella ehtineet enää mihinkään nähtävyyksiin ajon aikana. Mutta nähtiinhän me kolmeen päivään aika paljon. Jano nähdä vielä enemmän jäi. Toivottavasti päästään joskus uudelleen ja ajellaan pidemmälle pohjoiseen. Nyt palautimme auton lentokentälle ja lähdimme Edinburghiin. Siitä kerron kakkososassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti