Vihdoinkin Skotlantiin osa 2 : Edinburgh

Matkan pääkohde: Edinburgh

Saavuimme Edinburghiin illan jo pimennyttyä ja pääsimme varsinaisesti tutustumaan kaupunkiin vasta aamulla. T-paitakelit olivat nyt ohitse, mutta ihan hyvät ilmat vuodenaikaan nähden jatkuivat. 

Kaupunki itsessään on oikeastaan se päänähtävyys. Vanhat talot ja kujat. Kartoista kannattaa valita se, joka kertoo (kun katsot tarkkaan) mikä katu  kulkee ylhäällä, mikä alhaalla. Nähtävyyksissä yleisimmin ilmaiseksi tarjottava kartta on tällainen, toisten katujen ali menevät kadut on varjostettu alituskohdissa.

Hyvästä kartasta huolimatta onnistuimme eksymään. Karttojen luku on lempipuuhiani, mutta välillä sitä luulee painaneensa muutaman käännöksen päähänsä ja siteen jääkin yksi välistä. Mutta ei siinä isoa vahinkoa tullut. Joka tapauksessa oli tarkoitus käydä katsomassa Greyfriars Bobby, kuuluisa koirapatsas. Tarinan mukaan Bobby oli Skyenterrieri (tämänkin takia patsas piti kuvata, olihan meillä aikoinaan ollut perheenjäsenenä 10v ajan skyenterrieri Tomi), joka isäntänsä kuoltua makasi 14v ajan isännän haudalla kuolemaansa saakka. Ruokaa se sai takana olevasta pubista, joka tietenkin on nimetty koiran mukaan. Kävimme pubissa oluella. Hinnat olivat yllättävän maltilliset ja pöytiin kannetut ruokaannokset  näytivät ihan hyviltä, eivätkä olleet ihmeeksemme  ihan turistirysä-hinnoissa.

 Koira kuoli tarinan mukaan 1872 ja on haudattu takana olevalle hautausmaalle. Koiran haudalle oli tuotu keppejä.

Hupaisaa itse asiassa, että myös isännän haudalla oli keppejä! Mutta jokin varjosti hienoa tarinaa. Olin ennen lähtöä kuullut että koko tarina olisi keksitty. Että pubin silloinen omistaja olisi keksinyt tarinan yhdessä hautausmaan valvojan kanssa, jonka selarotuinen koira Bobby oikeasti oli. Tarkoitus oli saada turisteja kaupunkiin, ja asiakkaita pubiin katsomaan Bobbya. Kaupungin viranomaisilla ei ole ollut suurta hinkua kertoa totuutta, koska Bobbyn tarina oli lisännyt turistien määrää. No, niin tai näin. Onhan noita koiraihmisen tullut kuvattua koirapatsaita ilman tarinaakin. Sattui vielä tuttu rotu. Tosin meidän skye oli nykyään ainakin tunnetumpaa pystykorvaista mallia, vaikka luppakorvaisiakin yhä on.

Greyfriarsin hautausmaan haudat olivat jopa hulppeampia kuin aiemmin näkemämme. Joten kiinnosti tarina tai ei, niin kannattaa käydä ihmettelemässä näitä hautoja. 

Vasta reissun jälkeen kuulin että tämä kaunis hautausmaa on kuulemma maailman eniten kummitteleva hautausmaa. 😃 No, päivällä ei hurjia ainakaan tapahtunut. 

The Real Mary Kings Close

Kuva lainattu Wikipediasta sivulta jonka kuvia sai käyttää.

Seuraava kohteemme oli Real Mary Kings Close. Kuvaaminen täällä oli kiellettyä, joten jouduin turvautumaan kuvapankkeihin, joiden kuvia saa vapaasti käyttää. Ylinnä oleva kuva ei ole erityisen tarkka, mutta antaa jotain käsitystä paikasta. Kyseessä on katu joka on jäänyt kaupunkia uudelleenrakennettaessa uusien katujen alle. Se oli säilynyt ihmeen hyvin ja avattiin yleisölle 2003. Uusi kaupunki rakennettiin aikoinaan siksi vanhojen talojen päälle, että vanhat kadut olivat slummiutuneet ja ne haluttiin palauttaa viihtyisiksi. Joskin rikkaimmat muuttivat uuteen kaupunkiin, jota rakennettin vuoren alapuolelle.
Täälläkin vihjattiin kummittelevan, koska legendan mukaan osa ihmisistä ei suostunut poistumaan ja jäi vangiksi maan alle talojen hautautuessa uusien alle,  mutta kierroksen aikana tapaamamme "haamut" eivät kovin hurjia olleet. Varmaan sopii ihan lapsillekin tämä. Hurjempia olivat tositarinat elämästä näillä kaduilla.

Tällä videolla kerrotaan myös hieman paikasta.

Turistikaudella liput kannattaa varata ennakkoon. Syyskuun lopulla saimme liput 2h päästä alkavalle kierrokselle.

Katu suljettiin 1700-luvulla, mutta ihmiset löysivät salareittejä päästä kadulle. Viimeinen asukas oli puuseppä, joka ei meinannut millään suostua lähtemään. Hän asui ja työskenteli maan alla, ja kaupunki joutui moneen kertaan  nostamaan korvausta joka maksettiin hänelle siitä että mies lähti 1902. Hän oli lopulta rikas mies kun hyväksyi (muistaakseni) nykyrahassa 40 000 punnan arvoisen summan ja suostui poistumaan. Hän oli rakentanut asuntoonsa jopa puuceen, josta oli yhteys jätevesiputkiin. Asunnossa oli kuitenkin niin paljon asbestia, ettei sinne päässyt käymään.

Kannattaa muistaa ettei katu ollut oikeasti maan alla aikoinaan, vaan maan pinta oli alempana. Aivan kuten monissa Etelä-Euroopan vastaavissa kohteissa. Talot täällä saattoivat olla jopa 10-kerroksisia ja niihin kuljettiin ulkopuolella olevia tikasportaikkoja myöten. Vähän kuin joillakin New Yorkin kaduilla nähtävät paloportaat. Portaat on sittemmin purettu, joten joutuu käyttämään mielikuvitustaan kun miettii kuinka kapeita kadut olivat. Tämä oli yksi leveimpiä katuja, ja kapea se oli silti. Hygienia oli olematonta. Jonkinlaisen mielikuvan tästä saa, kun ajattelee sitä että jokaisen asunnon nurkassa oleva jäteämpäri (joka toimitti myös wc:n virkaa) tyhjennettiin joka päivä klo 10 aamulla ja klo 22 illalla, muulloin sitä ei saanut tyhjentää. Tällöin kaikki tuhannet ihmiset viskasivat jätökset ikkunoistaan yhtäaikaa, äänimerkin kuultuaan. Katutasosta ja sieltä ylimmistä kerroksista. Samaan kasaan menivät myös esim. teurasjätteet. Kaikki tämä valui pitkin katua kohti kadun alapäätä, jossa asuivat kaikista epäonnisimmat. Ei siis ihme että taudit rehottivat. Pienissä huoneissa saattoi elää jopa 20 henkeä samassa, eikä ulko-ovia ollut (joku verho vain), eikä sen takia peseytymistä etenkään talvella suosittu. Huoneet olivat niin kylmiä.

Lääkäri hurjassa naamiossaan. Naamion luultiin suojaavan rutolta, mutta todellisuudessa se ei sitä tehnyt. Kuva lainattu Wikimedian sivulta jossa oli lupa kuvien käyttöön.

Paikalle nimen antanut Mary King oli aikansa harvinaisuus, liikenainen joka elätti itsensä kangaskauppiaana jäätyään leskeksi. Hän itse asiassa yöpyi kadulla vain kerran, mutta omisti useita rakennuksia kadulla. 

Kadulla asui tuhansia ihmisiä pienellä alueella, mutta suuri osa sen väestöstä kuoli ruttoon. Lopulta myös väkeä auttanut lääkäri, joka luuli monien kollegoidensa tavoin pitkänokkaisen maskin suojaavan häntä. Osa ihmisistä sairastui lievempään tautiin, joka aiheutti "vain" paiseita. Lääkäri rikkoi paiseet tulikuumalla metallipuikolla ja kaivoi sillä mädän ulos. Puudutukseksi potilaalle juotettiin viskiä. Tähän versioon sairastuneista 30% parani. Pahempaan ruttoon, mustaan surmaan sairastuneista hyvin harva parani. Tuhansia asukkaita kuoli. Kylmässä ja tautien keskellä kaikille annettiin päivittäin vahvaa olutta. Myös lapset saivat olutta, mutta "vain" alle 6%:sta.

Erikoisin juttu on asunto jossa on jopa seinäpaperia, eräänlaista tapettia jäljellä. Asunnossa oli aikoinaan käynyt japanilainen meedio (tai joku vastaava) ja sanonut että hän näki siellä pienen tytön haamun, joka etsi nukkeaan. Tyttö oli ilmeisesti muurattu seinän taa yhteen huoneeseen sairastuttuaan ruttoon. Meedio väitti työn sanoneen nimekseen Annie. Huvittavaa oli, että useat vierailijat olivat tuoneet tähän huoneeseen leluja Annieta varten.

Paikasta oli meinattu tehdä sodan aikana pommisuoja, ja sen takia joitakin huoneita oli kunnostettu ei niin alkuperäistä kunnioittaen, mutta lopulta suunnitelmista luovuttiin.

Paikka oli mielenkiintoinen, mutta kun ryhmämme oli aika iso, ei oikeastaan ehtinyt kysellä itseä kiinnostavista jutuista enempää. Ohitimme monia mielenkiintoisen näköisiä huoneita ilman mitään selitystä. Tavallaan mielenkiintoinen paikka, olisimme ehkä halunneet kuulla enemmänkin tarinoita. Ahtaanpaikankammoisia varoiteltiin, mutta harva paikka oli itse asiassa ahdas, minua ahtaanpaikan kammoista ei hirvittänyt. Ilman muuta kuitenkin mielenkiintoinen paikka.

Airbnb jälleen

Kuten jo pitkään aiemmin, niin nytkin majoituimme Airbnb:n kautta Richardin kämpässä.  Asunto oli tarpeeksi hyvin varusteltu, sijainti oli lähes loistava (etenkin hintaan nähden) ja lämmityskin oli onneksi tarjolla. Sen puuttumista pelkäsin eniten. Lattia oli valitettavasti kokolattiamatolla peitetty kuten Briteissä usein. Enpäs muistanut ottaa aamutossuja mukaan. 

Netti toimi kohtalaisesti. Parhaiten olohuoneessa jota emme paljon käyttäneet. Yritimme säästää lämmityskuluja ja pidimme olohuoneen ovea kiinni. En tiedä millaiset kulut lämmityksestä Skotlannissa tulee. Pidimme lämpöä päällä vain öisin. 

Keittiö oli värimaailmaltaan.. no sanotaan vaikka retro. Mutta hyvin varusteltu. Ja meille oli varattu leipää, voita, mehua, maitoa ja kananmunia. Voisimme majoittua uudelleen jos tulemme Edinburghiin.

Piccolino Edinburgh 

Ensimmäisenä iltana söimme ihan asunnon vieressä olevassa italialaisessa Piccolinossa. 

Henkilökunta oli super-ystävällistä ja siitä jäi hyvä mieli. Ruuan suhteen meillä meni vähän kahtiajakoisesti. J sai oikein hyvää Arrabiataa (vaikka tosin alun perin tilasi pestolla pastan, pesto vaan oli loppu).

Spaghetti Aglio Olio e Peperoncino jonka itse (yllätys yllätys!) valitsin oli taas aika pettymys. Öljy oli hieman hukassa (vaikka on kuitenkin tässä ruuassa aika isossa roolissa) ja valkosipulitkin hiekan piilossa. Keitinvettä taas oli niin paljon, että oli kuin olisin syönyt keittoa. Kuvassa se liemi vielä piilottelee spagetin alla.

Ystävällinen palvelu antoi kuitenkin anteeksi oudolle pastalle ja jätin ihmettelemättä ääneen.  Annosten koot olivat enemmän alkuruoka-tasoa, mutta emme kuitenkaan tilanneet muuta tällä kertaa.

The Royal Yacht Britannia

Seuraavana päivänä lähdimme katsomaan kuninkaallista alusta, jolla kuninkaallinen perhe on tehnyt valtiovierailut, lomamatkat ja häämatkat yli 40 vuoden ajan, aina vuoteen 1997 asti. Tämä kohde ehkä kiinnosti enemmän minua, mutta mukisematta J kulki mukana. Ja olihan alus sinäänsä mielenkiintoinen joka tapauksessa.

Vuonna 1976 Elisabeth vieraili Helsingissäkin aluksellaan. 

Pieni huone aluksen keulassa oli kuningattaren ja hänen puolisonsa lempihuone. Kotoisampi kuin isot hienot salit. Huoneessa oli lautapelejä, aluksen pienoismalli, hyvin varusteltu baarikaappi ja näkymä isolle kannelle jossa oli tapana ottaa aurinkoa tai pelata ulkopelejä. Kuulemma täällä kuninkaalliset viettivät usein tavallisempaa elämää kuin linnoissaan.

Toki nämäkin linnoja "vaatimattomammat" tilat olivat aika hienoja tavallisen kansalaisen asuntoihin verrattuna. Tässä yllä kuningattaren makuuhuone. Josta suoraan yhteys puolison huoneeseen. Vastapäätä oli Prinssi Charlesin ja Dianan käyttämä makuuhuone parisänkyineen, joka sai vain ajattelemaan heidän onnetonta liittoaan.

Tässä salissa otettiin vastaan vieraita toisten maitten kuninkaallisista valtionpäämiehiin ja politikoista uskonnollisiin johtajiin. Ikkunasyvennyksissä oli lahjoja joita vieraat olivat tuoneet.

Tätä salia voi nykyään myös vuokrata yksityistilaisuuksiin. Häiden pitopaikkana laiva onkin suosittu.

Julkinen olohuone, jossa järjestettiin juhliakin. Elisabeth olisi halunnut sinne oikean takan, mutta paloturvallisuuden takia jouduttiin tyytymään sähkötakkaan. Itselle tuli tästä mieleen Elisabethin elämään perustuvan tv-sarjan jakso jossa Elisabeth ja Philip keskustelivat mahdollisesta avioerosta. Ja päättivät kuitenkin pysyä yhdessä.

Miehistön makuutilat. Alunperin he nukkuivat riippukeinuissa. Nämä uudet hienommat pedit asennettiin vasta viimeisinä vuosina.

Laivalla oli täysin varusteltu leikkaussali ja sairastupa. Sitä ei paljon oltu jouduttu käyttämään. Varustelu oli osittain siksikin niin hyvä, että mahdollisen sodan sattuessa laivaa olisi voitu käyttää sotilassairaalana.

Mukana oli myös pienempi vene, joka kulki aluksen mukana. Tällä saattoi rantautua pienempiin satamiin tai käydä vain huviajelulla.

Mukana kulki myös Rolls Royce Phantom V -auto, jonka saaminen laivasta pois ja laivaan oli kuulemma aina kovan työn ha tuskan takana. Lopulta sen siirtelystä luovuttiin ja se jätettiin maihin. Se on kuitenkin poistettu käytöstä 2002 ja tuotu eläkepäiville laivalle.

Kuninkaallinen alus sijaitsee Leithin kaupunginosassa Ocean terminal-rakennuksessa, jossa on myös ostoskeskus. Sinne pääsee keskustasta busseilla 11, 22 ja 35.

Burgers and Beers

Burgers and Beers on paikka jonka meille mainitsi kaupungissa asuva suomalainen tuttumme. Lisäksi siitä löytyi netissä kehuja Yelp-sovelluksessa, jonka arvosteluja olen alkanut Virtual touristin lopetettua katsomaan. Trip Advisor kun tunnetusti on helposti huijaava sivusto, joka maksaa hyvistä arvosteluista. Mistäpä tiedeän vaikka niin tekisi tämäkin, mutta ainakin on ollut luotettavan oloisia arvosteluja parin vuoden kokemusten perusteella.

Ekalla kerralla mentiin muka vain oluelle (tarjolla paikallisia käsityöläisoluita) ja ottamaan jotain pientä suupalaa.. Niinhän me luultiin. Tilattiin "side orders" eli itse otin mac´n cheese ja J otti chili-juusto-ranskalaiset. Lisäksi otimme halloumiranskalaisia. Ei ihan nyt niin pieni eväs ollutkaan. Tai ainakaan tuhtiudessa mitattuna. Kaikki ihan hyviä, mutta kastiketta liikaa halloumissa. Ei tullut heti nälkä. Eikä edes kovin pian myöhemminkään...

Harvoja skotti-stouteja. Täällä eivät tummat oluet tunnu olevan kovin suosittuja.

Ravintola sijaitsee suoraan Royal milen varrella ja ikkunasta näkyy kaupungin nähtävyyksiä.

 Niinpä sinne oli helppo poiketa uudelleenkin, maistamaan kaikkien kehumia hampurilaisia. Valitsimme molemmat vaihtoehdon jossa sai itse valita sämpylän ja siihen kaikki täytteet.

J:n chili-juustohampurilainen. Kuulemma oli oikein hyvää. Salaattia J ei ottanut ollenkaan, kun se maksoikin vielä erikseen. Heh...

 Myös minun kanahampurilaiseni oli hyvää. Pieni miinus siitä että kun pyysin salaatin ilman tomaattia ja sipulia (salaatti oli lisämaksulla hampurilaisen väliin), niin silti salaattia oli vain 1 lehti. Oletin saavani sitä reippaammin, kun tomaatti ja sipuli jää pois. Kuitenkin tosiaan tästä yhdestäkin salaatinlehdestä maksoin! Heh ehkä sopii tähänkin kohtaan... Muuten oli oikein maittava ruoka. Lisäkkeenä otimme nyt vain yhteiset ranskalaiset.

Edinburgh Castle

Edinburgh Castle kuuluu niihin niin sanottuihin pakollisiin nähtävyyksiin. Linna sijaitsee Royal Milen toisessa päässä, kun toiseen päähän sijoittuu Holyrood palace.

Kuten autoreissulla näkemämme linnat, tämäkin oli meidän mielestä kauniimpi ulkoa päin, kuin sisältä. Suurin osa paikoista oli liian laitettuja ja sisällä peitetty jopa isoilla pahveilla joissa kerrottiin linnan tarinaa. Jälleen pieni pettymys aidon vanhan ystäville. Mutta pihaankaan ei pääse ilman pääsymaksua, eli sen joutuu maksamaan vaikka tyytyisi katselamaan näitä rakennuksia ulkoa. Kaippa tämä on must-kohde kuitenkin kaupungissa käydessä. 

Vankisellit sentään vaikuttivat suht aidoilta, vaikka täälläkin oli hassuja vahanukkeja, joita skotit tuntuvat rakastavan. Mistähän tämäkin johtuu. En ainakaan muista nähneeni yhdessäkään suomalaisessa, ranskalaisessa, belgialaisessa tai missään muussa keskiaikaisissa linnoissa yhtä paljon vahanukkeja. Budapestissä niitä kyllä oli.

Toisaalta tämä vielä vanhempi vankilan puoli oli ihan suht hyvällä maulla entisöity Vangit nukkuivat täällä 1700-luvulla riippukeinuissa tai niiden alla olevissa sängyissä. Aika täyteen oli ahdettu paikat. Tänne ei ollut tehty pahviseiniä, eikä vahanukkeja. Kaiuttimista kuului kyllä vankien juttelua keskenään, mutta se oli ihan hauska idea. Samalla kuuli vähän millaisista syistä vankilaan oli jouduttu ja mistä kaukaa vankeja oli ollut. Ainakin vaikutti että myös pedit, riippukeinuineen ja valkeat olisivat aidon näköisiä. Varmahan en ole, kun en ole vieraillut 1700-luvulla, saati toimivassa vankilassa siihen aikaan.

Linnan alueella oli  sotilaiden koirille oma hautausmaa kivineen kaikkineen. Enpäs ole tällaista muualla nähnyt!

Edes jossain oli aidon vanhan näköistä maalausta kuitenkin. Siinä mielessä tämä kuitenkin hakkasi Stirlingin linnan, jossa kaikki näytti uudelta sisäpuolella. Tällaisia yksityiskohtia olisi saanut olla enemmän.

Linnalta näkyi pitkälle yli kaupungin. Pisti muuten silmään nostokurkien paljous. Joka puolella tunnuttiin rakentavan jotakin. Tässäkin kyllä yritin rajata nostokurkia kuvasta pois.

Itselle linna ei ehkä ihan n. 20e arvosta antanut nähtävää, mutta myönnettäköön, että skippasimme sotamuseon puolen. Niitä vastaavia on tullut nähtyä ihan tarpeeksi. Monelle se voi ollakin ykkösjuttu linnasta.

People´s Story

Luin ennakkoon jostain kirjasta People´s Story -museosta. Kirjassa paikasta annettiin hyvinkin mielenkiintoinen kuvaus ja ihmettelimme kun sen sanottiin olevan ilmainen. Paikassa piti esitellä tavallisen skotlantilaisen elämää halki vuosikymmenten.  Odotin asuntoja ja kunkin aikakauden tarpeistoa. Kun astuimme ovesta sisään, ainoa henkilökunnan jäsen heräsi. Säpsähti pystyasentoon tuolissaan ja toivotti meidät tervetulleeksi. Neuvoi että kierros alkaa tuosta ja jatkuu yläkertaan. 

Kun pääsimme kierrokselle, vastassa oli... yllätys yllätys.. vahanukkeja!  Ei hyvä tavaton! Kuvittelimme näkevämme aikakausien esineistöä ja koteja.  Ristinsielua ei paikalla näkynyt. Kaksin saimme katsella, eikä katseltavaa tosin kovin paljon ollutkaan.

Yksi kodin sisustus oli nähtävänä. Keittiö 50-luvulta (jos muistan ajan oikein). Ja tietenkin siellä vahanuket..

Köyhäintalon huone oli nähtävänä. Yksinäinen miesasukki sängyllään.
Hyvin lyhyesti kerrottu vieressä mistä kyse.

Punkkaritkin esiteltiin viimeisessä huoneessa. Sen jälkeen ei ilmeisesti ole mitään ihmeellistä kerrottavaa museon mielestä ollut? Naureskelimme käynnille, joka sentään oli ilmainen, joten sille malttoi nauraakin. Lähdimme pois ehkä 20min sen jälkeen kun olimme saapuneet. Ohitimme alakerrassa uudelleen nukahtaneen rouvan hiljaa, jotta emme suotta häirinneet hänen työpäiväänsä. Heh, kokemus tämäkin!

Fudge House

Matkalla hassuun museoon olimme ohittaneet Fudge Housen, joka tietysti oli fudgen ystävän "to do" -listalla. Paluumatkalla poikkesimme siis ostoksille.  Odotin saavani samanlaista herkkua kuin Lontoossa, esim. Harrodsin herkkuosastolla myytävät.  Illalla kun maistelimme ostoksiamme saimme kuitenkin huomata että skotlantilainen fudge on erilaista. Ei kai tämäkään huonoa ollut, mutta ei tähän samanlaista himoa saa aikaan kuin Harrodsin versioon, joka on kuivaa ja lohkeavaa ja kirjaimellisesti sulaa suussa. Näiden koostumus oli ehkä lähempänä lapsena syötyjä Omar-karkkeja. Itse asiassa muistaakseni Stirlingin linnan kaupasta löysin "oikeanlaista" fudgea. Mutta makuasioita nämäkin. Mausta puheen ollen, makuja löytyi monta sorttia. Varmasti jotain jokaiselle. Maistoimme kookosta, ihan tavallista kermaversiota ja suklaan makuista.

The Last Drop pub

The Last Drop sijaitsee Edinburghin vanhassa osassa Grassmarketilla paikalla jossa aikoinaan hirtettiin rikollisia torilla. Se on perustettu 1873.  Moni turisti mieltää The Last Dropin vain  olutravintolaksi, mutta se mitä kadehdimme Skotlantilaisilta on hyvän ruuan saatavuus olutravintoloissa. Suomessa suurin osa olutravintoloista ei tarjoa ruokaa, tai toinen ääripää on joku tyyliin 5 ruokalajin hienosteleva menu, jonka ruoat ovat kalliita ja monesti illanviettoon turhan erikoisia.

Edinburghissa ja Skotlannissa yleensäkin asuu paljon juuriltaan italialaisia, koska heitä on aikoinaan tullut Mussolinin aikaan pakoon Brittein saarille ja Skotlannissa oli katolisia Englantia enemmän, joten he kotiutuivat sinne hyvin. Myös toisen maailmansodan aikaan Skotlannissa sotavankina olleet italialaiset jäivät usein vapauduttuaan maahan.  Tämä  on vaikuttanut paljon paikalliseen ravintolamaailmaan. Monet ruuat tosin ovat saaneet myös amerikkalaisia vaikutteita ja tämäkin pasta-annos oli itse asiassa enemmänkin mac n´cheese grillatulla kanafileellä. Mutta erittäin hyvää se oli.  Mukaan tuli vielä maukasta valkosipulileipää 4 isoa palaa, joten nälkä lähti hyvin, vaikkei pasta-annos ollut kovin iso. Mutta juustoinen  ja tuhti! Tykkäsimme niin paljon että yritimme loppuviikosta mennä uudelleen syömään, mutta keittiö oli jo mennyt kiinni. Aukiolla oli myös täysin italialaisia ravintoloita kaksi vierekkäin. Aukiolla olisi myös ollut Margaret Dicksonin pubi, joka on nimetty naisen mukaan, joka selvisi hirttämisestä. Nainen oli tappanut vauvansa, mutta ei kuollut kun hänet hirtettiin vaan virkosi kun hänet laskettiin maahan. Alkuun hirttotuomiota ei voitu uusia, ja Margaret pääsi vapaaksi. Sittemmin lakiin tuli pykälä jonka mukaan hirtettiin kunnes kuolemaantuomittu on kuollut.

Museum of Scotland

Myös Museum of Scotland oli ilmainen. Tällä kertaa yllätys oli päinvastainen. Odotukset museon suhteen eivät olleet kovin korkealla, mutta kokemus olikin positiivinen. Meillä oli illaksi sovittua menoa, joten emme hirvittävän pitkää aikaa voineet viettää, mutta paljon katselemista museossa oli. Paikallisen tuttavamme mukaan museon katollekin pääsisi katsomaan kaupunkia näköalapaikalta, mutta emme löytäneet reittiä katolle.  Vasta pois lähtiessä huomasin kartasta että katolle vievä hissi olisi ollut ihan kauimmassa nurkassa sisäänkäynnistä katsoen. Emme enää ehtineet lähteä katsomaan, ja toisaalta ulkona odottava tihkusade sai epäilemään olisiko ollut paras ilma kattovisiittiin.

Rakennus itsessään oli hieno. Johan tätä voi käydä ohimennen kurkkaamassa kiireessäkin, kun sisäänpääsymaksua ei ole.

Todella iso toteemipaalu aulassa. 

Löytyi myös esim. Tyrannosaurus Rexin 12m pitkä luuranko, joskaan ei aito. Vastaavia oltiin nähty New Yorkissa. Hyvin aidon näköinen tämäkin.

Myös  jättiläiskokoinen merirapu oli nähtävänä. Taisi olla maailman isointa lajia. En haluaisi tuota elävänä kohdata.

Museon yksi vetonaula oli maailman ensimmäinen kloonattu lammas Dolly.  Dolly syntyi kloonattuna 1996 ja se eli vuoteen 2003 asti jolloin kuoli agressiiviseen keuhkotautiin. Dollyn kuoltua tauti todettiin syöväksi, mutta sen ei uskottu liittyvän mitenkään siihen että lammas oli kloonattu. Aikamoinen ihme se oli aikoinaan, ja on kai tuo yhä vieläkin.

Percy Pilcherin lentolaite saattoi olla maailman ensimmäinen jolla oikeasti pystyi lentämään. Percy ja hänen siskonsa Ella rakensivat tämän härvelin 1895-1896 bambusta, kankaasta ja langasta. Laite painaa 22kg ja Percyn oli tarkoitus lähteä esittelemään sitä ympäri maailmaa. Ikävä kyllä Percy syöksyi sillä maahan 1899 ja kuoli törmäyksessä. Hän oli suunnitellut myös konevoimalla liikkuvia lentimiä, mutta hänen kuoltuaan niitä ei koskaan rakennettu, syytä ei tänä päivänä tiedetä.

Lehtipaino jonka suunnitteli George E. Clymer vuodelta 1812. Sitä käytettiin jopa vuoteen 1964  museon kaupassa. Paino on täyttä rautaa.

Polkupyörärallissa (?) käytetty pyörä.

Tämä rakennelma jäi meille mysteeriksi. Se oli kolmen kerroksen korkuinen torni, jossa oli hahmoja ja mystisiä koneita ja ties mitä ihmeteltävää. Ilmeisesti se ei ollut kovin vanha ja kyseessä oli enemmänkin taideteos kuin mikään muu. Ihan hieno se oli joka tapauksessa. En tiedä oliko teos pysyvää kokoelmaa.

Kylätunnelmaa etsimässä

Olin nähnyt ihania pieniä kujia pikkutaloineen jollain Skotlannin matkailunedistämissivuilla ja paikantanut mielestäni ne kuan Stockbridgen lähistölle. J:n henkilökohtainen matkaopas taitaa olla hieman ruosteessa, kun ei tarkistaut tarkkoja osotteita. No, tulipahn tehtyä vähän pidempi aamulenkki viimeisenä kokonaisena päivänä... Ihan kivan näköistä seutua, mutta niitä kuvien pikkukujia ei löytynyt. Pakko sanoa että 15v takaperin ei tällaisia mokia sattunut, tutkin kaiken niin tarkkaan ennakkoon. Vaikka nettikin oli vielä vähän kömpelömpi käyttää. Onneksi lähdimme aikaisin, ja ehdimme vielä muuallekin.

Holyrood Palace

Holyrood Palace on kuningattaren virallinen asunto Skotlannissa.  Se on rakennettu 1400-luvulla ja ehti myös toimia Skotlannin kuninkaallisten asuntona 1500-luvulla.

Tämäkin palatsi miellytti meidän silmää enemmän ulko- kuin sisäpuolelta.

Palatsissa oli kuvaaminen kielletty sisätiloissa. Palatsi on yhä joka kesäkuun alussa kuningattaren käytössä hänen vieraillessaan Edinburghissa. Sen viikon aikana palatsi on suljettu yleisöltä. Sisältä se on selkeimmin asutun näköinen näkemistämme palatseista ja linnoista. Näin ollen se oli myös aidon oloinen verrattumna moniin tökeröihin entisöinteihin. Mutta loppujen lopuksi tällaiset asutut palatsit ovat taas meidän makuun aika tylsiä. On jotenkin hauskempi antaa mielikuvituksensa lentää.

Ai miksikö sitten menimme tänne? No se oli vähän kuin pakkotilanne, kun oikeasti halusimme nähdä toisen paikan nimeltään 

Holyrood Abbey

jonne taas ei päässyt kulkematta Holyrood Palacen lävitse. Tällainen "pakkomyynti" lipuissa on outoa, mutta siihen törmää muuallakin. Täälläkin olisi ihan helposti voinut järjestää niin että pääsee vain luostarinraunioille.  Samassa yhetdessä oli myös taidegalleria Queens gallery, mutta sinne ei tullut lippu samassa, vaan olisi pitänyt maksaa erikseen.

Ja jälleen pääkalloja, nämä tuntuu sutten olevan suosittuja Skotlannin kirkoissa ja haudoilla. Ainakin näissä vanhemmissa kirkoissa. Uusissa ei käyty, ollaan enemmän tällaisia raunio-ihmisiä... Mitähän tämäkin sitten meistä kertoo. Linnat, kirkot ja kaikki aina kiinnostaa enemmän raunioina tai ainakin sinne päin.

Luostarin seinät olivat hienosti säilyneet. Vaikka raunoista tykkäämme, niin onhan tuo hienoa nähdä kuinka paljon voi olla jäljellä jostain näinkin vanhasta. Silti tämä jättää vielä mielikuvitukselle sijaa.

Legendan mukaan Skotlannin kuningas David I perusti luostarin vuonna 1128 siihen paikkaan, missä hän oli nähnyt näyn hirvestä, jolla oli ollut risti sarviensa välissä.

Hirviä ei näkynyt. Vain kovin ihmisiin tottuneen oloinen orava, joka tarkisti onko minulla syötävää tarjota.

St. Andrews Brewing co.

En nyt vielä kirjoita olutpuolesta tähän kohtaan, mutta tässä panimoravintolassa söimme oikein klassiset fish and chips -annokset. Oikein hyvät lajissaan. Jos Brittein saarille päätyy, niin kuuluuhan tämä vähän niin kuin asiaan.

Ulkonäöllä nämä annokset ei koreile, mutta maku oli ihan sellainen kuin pitikin. ja oli taas kiva saada oikeaa ruokaa olutravintolasta. Olimme neljän hengen seurueella. En huomannut kuvata "vieraidemme" annoksia, mutta ne olivat ehkä esteettisempiä kuin meillä. Toinen söi talon hampurilaisen ja toinen "kulhon", jotka tuntuu olevan nyt maailmma hittejä. Jonkin verran näkee Suomessakin jo. Hänen kulhossaan oli riisiä, kanaa ja vihanneksia.

Näin oli pitkään haaveiltu Skotlannin reissu tullut päätökseen ja jätti vielä nälän uuteen visiittiin. Etenkin autoillen tutkimaan vielä kauemmaksi. Ehkäpä jonain päivänä!