keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Lyon

Iso pieni kaupunki

 
Saavuimme Lyoniin alkuillasta ja jätimme auton lentokentän vuokraamoon. Asunnon olimme vuokranneet vanhasta kaupungista, johon ei suoraan päässyt kentältä julkisilla. Menimme lähimmälle metroasemalle ja otimme sieltä Uber-kyydin. Alkuillan ruuhka-aikaan päätös alkoi jo kaduttaa, mutta toisaalta ystävällinen kuskimme esitteli kaupan päälle kaupunkia (sen mitä kielitaitonsa antoi periksi) ja pääsimmepä ainakin varmasti oikeaan paikkaan.
 

Lyon on Ranskan toiseksi suurin metropolialue Pariisin jälkeen. Se on perustettu 46 eKr ja sen asukasluku on yli 500 000. Siellä on myös 3 yliopistoa. Kaupunki oli ollut yksi "tuollakin on käytävä"-listallamme Ranskasta jo jonkin aikaa.
 
Vuokraamamme Airbnb-kämppä oli Vieux Lyonissa, eli vanhassa kaupungissa pikkuruisella Place de la Baleinella. Jotenkin heti aukiolle saavuttuamme tuntui ettei olisi voinut valita paremmin. Ilta oli laskeutumassa ja aukion ravintolat kuhisivat elämää. Ruokailijoita, ei mitään yökerhomeininkiä. Joku oli asunnon sivuilla valittanut kadulta kuuluvaa meteliä, mutten tiedä kuinka aikaisin he nukkumaan menivät, kun aina meidän mennessämme ravintolat olivat jo sulkeneet ovensa. Perjantaina taisi muutama ihminen istua myöhempään ja jutella hiljakseen pöydissä.
 
Place de la Baleine klo 24 illalla.
 
Itse asunto oli tosi viihtyisä ja siisti ja asunnon omistaja todella ystävällinen ja avulias vanhempi rouva. Klaustrofobiselle hissi oli mallia "siinä hilkulla", mutta kyllä sitä arvosti laukkujen kanssa kun näki jyrkät rappuset.
 
 

 

 La Panier du Chef

 
Ensimmäisenä iltana emme ehtineet paljon muuta kuin etsiä syötävää ja kävellä vähän vanhan kaupungin kujilla. Ruokapaikka valikoitui nälänkin ansiosta ihan nurkan taakse kämpästä katsoen, La Panier du Chef -ravintolaan.
 

Olipa ihana istua yhä ulkona terassilla syömässä syyskuun lopulla, kun tiesi Suomessa odottavan kylmät kelit. Nyt otettiin tästä kaikki irti!
 

 
Menu oli vain ranskaksi, joten pelasimme varman päälle ja tilasimme jotain minkä varmasti ymmärsin oikein. Paneroitua kanaa ja paahdettuja perunoita. Mukana tuli hassu paistos (tuo keltainen oikealla alhaalla) josta tarjoilijakaan ei tiennyt mitä se oli! No, syötyä tuli sekin mysteeripaistos, ei se paljon millekään maistunut. Ehkä jostain miedosta vihanneksesta tehty "kohokas" tai vastaava.
 
 
J söi omenapaistoksen jälkiruoaksi. Oli kuulemma hyvää.
 
 
Minun tilaamani suklaamousse oli.. no suklaamoussea.
Paikka ei ollut ihan halvimmasta päästä, mutta kana-annos ei ollut kovin kallis. Lasku kahdesta kanasta, kahdesta isosta Leffestä, vichystä ja jälkiruoista oli 64e.
 

Lugdunum

 
Ensimmäinen aamu Lyonissa valkeni harmaana ja sateisena. Siitä huolimatta päätimme lähteä vanhan amfiteatterin raunioille, sillä ennusteet lupasivat vastaavaa säätä muillekin päiville (onneksi olivat väärässä). Perille menimme funicularilla Vieux Lyon (Vanha Lyon)-asemalta. Molemmilla linjoilla pääsee museolle. Jos tulet linjalla 1, jää pois Minimes-pysäkillä. 
Omaan makuun teatteria oli entistetty ihan liikaa, eikä se tuntunut kovin antiikkiselta. Ilmeisesti se on jonkin verran käytössä nykyään tapahtumissa, jolloin kunnostus on ollut pakko tehdä.
 
 
 
Museon puoli oli tällä kertaa mielenkiintoisempi, ja siellä oli paljon hyvin säilynyttä tavaraa, mosaiikkeja, patsaita ja jopa lasiesineitä.
 

 
 Harvoin näkee noin paljon ikivanhoja lasiesineitä ehjänä. En saanut selville syytä kuinka ne ovat niin hyvin säilyneet.
 
 

Basilica Notre Dame

 
 
 
Fourvièren kukkulalla lähellä Lugdunumia sijaitsee myös 1870-1896 rakennettu Notre Damen kirkko. Emme kovin paljon yleensä kirkkoihin poikkea, mutta kävimme katsomassa onko täällä upeita lasimaalauksia kuten Ranskassa usein näkee.
 


 
Olihan niitä jonkin verran, vaikkei Pariisin määrissä. Näissä itse aina jaksaa ihmetellä taiteilijoiden taitoja. Ei ole mikään helppo tekniikka näiden teko, ja jotenkin ne kiehtoo omaa silmää enemmän kuin vastaavat maalaukset tauluina.
Kirkon katollekin olisi päässyt, mutta jätimme väliin.
 

 
Kirkon takapuolella olevalta terassiltakin oli hyvät näkymät kaupunkiin, joka näytti ylhäältä katsottuna paljon isommalta kuin tuntui kaupungilla kulkiessa. Punainen korkea rakennus on Le Tour Part-Dieu, 165m korkea tornitalo jossa sijaitsee mm. Radisson Blu  hotelli, ja  jolle kaupunkilaiset ovat antaneet lisänimen "Väriliitu" sen kynää muistuttavan muodon takia. Tarkoituksemme oli poiketa sen yläkerroksissa olevassa ravintolassa, mutta niin se vain aika vierähti ja jäi käymättä.
 

Museé Miniature et Cinema

 
Ilma ei näyttänyt paranemisen merkkejä, joten päätimme poiketa vielä johonkin museoon ja melkein vahingossa törmäsimme elokuva- ja miniatyyrimuseoon vanhan kaupungin kujilla.
Museon koko yllätti. Koko 7-kerroksinen talo oli museota täynnä lavasteita, rooliasuja, elokuvien hirviöitä ja muita hahmoja ja lukemattomia miniatyyrejä joita on käytetty isoa osaa elokuvissa, osa on tehty ilmeisesti ihan muuten vain. Koko museo on yhden miehen, tunnetun lavastajan Dan Ohlmannin kokoelmaa.
 
 
Vaikken itse ole elokuvien suurkuluttaja oli museo tehty aika mielenkiintoisesti. Nähävillä olevia lavasteita, rooliasuja ja muita tutki upeina taidonnäytteinä, kuinka tällaisiakin joku osaa tehdä. J:n ansiosta elokuvien rooliasut olivat tuttuja minullekin, ja oli jännä nähdä miltä ne näyttivät läheltä katsottuina. Esim. kuvan sininen nainen, X-men elokuvien Mystikko oli molemmille yllätys että hänellä oli oikeasti tällainen "sukkapuku". Kuvittelimme että asu on elokuvassa tehty kokonaan digitaalisesti.
 
 
Iso osa museosta oli omistettu Parfyymi-elokuvan lavasteille. Uskomattoman paljon pieniä yksityiskohtia ja esim. sadoissa vai tuhansissa pulloissa oli kaikissa oikeasti nestettä sisällä. Tässä tilassa oli myös aikamoinen ruusuntuoksu, ruusunterälehtiä oli isot määrät. Elokuva kertoo murhaajasta joka murhaa kauniita naisia saadakseen pullotettua heidän tuoksunsa, ja onnistuttuaan myy tuoksuja hyvällä menestyksellä.
 
 
En ole nähnyt elokuvaa. Lavasteiden ansiosta aloin miettiä pitäisikö se katsoa.
 
 
Paljon oli myös hahmoja kauhuelokuvista (kuten kuvan varmaankin kolmimetrinen Alien) ja malleja kuinka maskeeraamalla saadaan vaikka millaisia ruumiinvammoja ja vastaavia tehtyä. Osaan huoneista varoitettiin menemästä pienten lasten kanssa.
 
 
Myös miniatyyrit olivat todella taidokkaita, kuten tämä yllä oleva luonnontieteellisen museon miniatyyri. Niitä oli paljon. Museossa kului aika kuin siivillä ja huomasimme olleemme pitkään tutkimassa sitä. Mennessämme mietimme oliko lipun hinta 9,50e  kallis, mutta itse asiassa sillä  näki todella paljon, vaikka sisäänkäynnin perusteella odotimme paria huonetta.
 
 

Muraalit

 
Kuten monessa kaupungissa nykyään, niin Lyonissakin on tullut muraaleja katukuvaan. Muutaman bongasimme. Apuna piti kyllä hieman käyttää googlea jotta löysimme talot.
 

Tämän talon seinät ovat täynnä jättikokoisia kirjoja, ja katutasossa on "kirjakauppa", jota kauempaa luulimme oikeaksi. Talo löytyy osoitteesta 6 Rue de la Platière.
 

 Ehkä vielä aidomman näköinen oli seuraava talo osoitteessa 2 Rue de la Martinière. Ovista sisään kulkevat ihmiset ja parvekkeilla seisoskelevat näyttivät hyvin aidoilta. Meni hetki tajuta ettei seinässä ole ainoakaan parveketta tai ikkunaa.

 
Kauppahallia Halles de Lyonin pääsisäänkäynnin vastapäätä seinältä tuijottaa kaupungin ylpeys, huippukokki Paul Bocuse. Ilmeisesti (googlen kuvien perusteella) maalaukseen vaihdellaan välillä taustoja, mutta meidän käydessämme se oli ihan vain valkoisella pohjalla.
Kaupungissa on paljon muitakin muraaleja, mutta nämä osuivat parhaiten kulkureiteillemme.

 

Les Halles Paul Bocuse

 

 
Kuten yllä mainittu, Paul Bocuse on kaupungin suuri ylpeys. Tämä ranskalainen huippukokki on uudistanut aikoinaan ranskalaista keittiötä menestyksekkäästi ja hänen ravintolansa kotikaupungissaan Lyonissa on pisimpään yhteen menoon Michelin-tähtiluokituksen pitänyt ravintola. Hänen nimeään kantaa myös sekä kaupungin kauppahalli että maailmanlaajuisesti arvostettu kokkikilpailu Bocuse d´Or (kultainen Bocuse).
 
 
 
Bocusella (joka tosin on kuoli tammikuussa 2018)  on myös hieman edullisempia ravintoloita kaupungissa, joissa syö ihan kukkaroystävälliseen hintaan. Nämäkin jäi kuitenkin testaamatta. Kauppahalliin sentään poikkesimme.
 
 
Kauppahallissa oli aika houkuttavan näköisiä ruokatiskejä, ja jopa sen näköistä valmista ruokaakin, että tällainen nirppanokkakin olisi voinut ottaa. Mutta olimme saaneet päähämme että nyt haluamme Croque Monsieur-leivät, ja sellaiset päädyimme sitten syömään yhteen hallin pystybaareista. Paikassa oli meidän lisäksemme vain yksi toinen turistipariskunta ja paljon paikallisia. Ja leivät olivat herkulliset. Hintaa 5,90e/kpl.
 

 

 

Trattoria Saint Jean

 
Illalla päädyimme syömään italialaista. Lyon on kulinarismin pääkaupunki monen mielestä, mutta monissa paikallisissa ravintoloissa ruuat olivat jopa liian hienoja omaan makuumme. Tylsinä olisimme syöneet mieluummin filepihvejä kuten Pariisissa, mutta täällä suosittiin usein erikoisempia ruhon osia, ja yhtäkkiä alkoikin kiinnostaa italialainen ruoka.
 


Itse löysin listalta yllättävän lohi-lasagnen. Oli oikein maittavaa. J söi perinteisen lasagnen. Molempien kuvia on turha laittaa, päältäpäin niitä oli vaikea erottaa toisistaan.
 

 
J kehui myös syömäänsä omena-hyvettä, tai miksi tällaista paistosta nyt sanotaankaan Suomessa.
 
 
 Ja minä sain Creme Bruleen, johon olen herkkuna. Se tosin valitettavasti maistui hieman puolivalmisteesta tehdylle. Mutta kuitenkin päävaikutelma ravintolasta oli oikein hyvä. Me hullut turistit söimme ulkona katoksessa kun viluisen näköiset paikalliset hipsivät sisään.
Lasku kahdesta lasagnesta, kahdesta oluesta, isosta pullosta vichyä ja kahdesta jälkiruuasta oli 54e.

 

Maison des Canuts

 
Päätimme käydä tutustumassa silkinpunojien museoon. Nyt täytyy olla rehellinen. Olimme kyllä ihan väärässä paikassa.
 
 
Jonkin opaskirjan perusteella sai kuvan että museossa kerrotaan silkinpunojien elämästä 1800-luvulla. Ehkä siitä kerrottiinkin lehtisissä joita oli luettavaksi, mutta katseltavaa museossa ei oikeastaan ollut kuin kahdessa huoneessa, ja nekin lähinnä kiinnostanevat tekstiilialan ihmisiä. Olimme kuvitelleet pääsevämme työläisten asuintiloihin ja näkemään heidän arkeaan. No, tulipa kiivettyä ylös kukkulalle, hyvää kuntoilua. Mutta mikäli silkinpunonta ei ole intohimosi, ei ehkä kannata nähdä vaivaa kiivetä tänne.
 

Traboules

 
 
Lyonissa on ilmiö nimeltä traboules. Nämä ovat  kujia joiden kautta pääsee oikaisemaan jalankulkija korttelista toiseen vaikkapa huonolla ilmalla kastumatta tai muuten vain säästääkseen aikaa. Kuulemma jossain myydään karttaa josta näkee kaikki yleisölle auki olevat "salakäytävät". Kuvittelimme löytävämme niitä ihan tavallisen kartan kanssa, mutta suurin osa sisäänkäynneistä näytti niin yksityisiltä, ettemme arvanneet aukoa portteja.  Kuvassa näkyvän portaikon olin nähnyt niin monissa turistikuvissa, että olin siitä varma että tänne saa mennä. Googlea joutui silti käyttämään hyväksi että löysi sisäänkäynnin. Googlen avulla löytyi osoite 9 Place Colbert.
 
 

 
Monenlaisia käytäviä näkyi pitkin kaupunkia.
 
 
Osaan käytäviä oli tehty katettuja ostoskatuja. Yllättäen niissä oli ihan normaalihintaisia kauppoja, eikä vain hienoja design-putiikkeja.
 

 Butcher shop steakhouse

 
Koska aikoinaan saimme ehkä elämämme parhaat sisäfilepihvit Pariisissa (jopa J joka harvoin tilaa pihviä, tilasi siellä pariinkin kertaan) yritin metsästää kunnon pihviravintolaa joka päivä. Vihdoin löysimmekin yhden.


 Butcher shop steakhouse näytti lupaavalta. J päätyi kuitenkin tilaamaan tapansa mukaan hampurilaisen. Annos oli kuulemma hyvä, eli valinta meni nappiin.
 

 
Minulla meni vähän huonommin. Ranskani on aika onnetonta (valitettavasti opiskelu jäänyt yhteen vuoteen aikoinaan) joten selasin englanninkielistä listaa ollakseni varma että saan sisäfilettä. No, enpäs sitten saanutkaan. En ole varma mitä osaa liha oli, mutta sisäfilettä se ei ainakaan ollut. Katselin jälkäteen kuvia ravintolan sivuilta, ja annoksissa oli paljon ihan hyvän "oikean pihvin" näköisiä. Veikkaan siis että vika oli käännöksessä, ja englanninkielinen sisäfile oli eksynyt väärän annoksen kuvailuun. Kyllä annos syötyä tuli, mutta viimeisenä iltana päätimme pelata varman päälle ja käydä taas pastalla.
 

Kaupunkinäkymiä

 
 
Lyon on tavallaan myös kaupunki jossa ei juosta nähtävyydestä toiseen, vaan ainakin me viihdyimme kävelemällä kilometritolkulla ympäriinsä kaupunkia ja katselemalla ympärillemme.
 
 
 
 Museoita kiersimme vähemmän kuin yleensä. Vähän tulee nykyään mentyä fiilispohjalta. Kun ensimmäinen päivä oli tihkusateinen, hyvän sään sattuessa teki mieli olla ulkona. Onneksi suurimman osan ajasta olikin hyvä ilma.
 
 
Place Antonin Poncet -aukiolla oli erikoinen taideteos "Flower tree" jonka oli tehnyt korealainen taiteilija Jeong Hwa Choi 2003Lyonin taide biennaaliin. Sen edessä nykyään niin suosittu tanssiva suihkulähde.
 

Museum Lumiére



 
Yksi museo vielä päätettiin käydä. J kun on elokuvista niin kiinnostunut, niin ehdotin että käydään Lumiéren veljesten museossa. Minua kiinnostaa kamerat ja vastaavat, joten molemmille olisi jotain. Tämä oli sen verran kauempana keskustasta, että päätimme tavoistamme poiketen mennä julkisilla ja hyppäsimme metroon. Suoraan museon kohdalla on metropysäkki, joka on nimetty museon mukaan. Tämän helpommaksi ei voi mennä. Paluumatkalla menimme vain kolmasosan matkaa, jotta saimme taas kävellä kaupungilla.
 
 
Talo jossa museo sijaitsee oli oikeasti veljesten ja heidän vanhempiensa koti. Augusten leski asui siellä 1960-luvulle asti. Osa huoneista oli jätetty ennalleen.
Talo on rakennettu Lumiéren valokuvatehtaan tontille ja maailman ensimmäinen elokuva "Työläiset poistuvat tehtaalta" on kuvattu tällä paikalla 1895. Paikka jossa "elokuvakone" seisoi, on merkattu pihaan. Entisen tehtaan paikalla on nyt elokuvateatteri, jossa järjestetään tapahtumia.
 
 
Paikalla oli nähtävänä paljon vanhoja elokuvakoneita sekä tietenkin kameroita. Näin ihmisenä joka tykkää kuvata kaiken, haastavaa oli paksut lasit kaikkien edessä ja kirkas valaistus. Kuvia oli todella vaikea saada onnistumaan lasien lävitse.
 
 
Yllä kuitenkin kuva ensimmäisestä elokuvakamerasta jolla tuo Työläiset poistuvat tehtaasta oli kuvattu.
Museossa on nähtävissä tuon ensimmäisen elokuvan lisäksi monia muita aivan alkuaikoina kuvattuja lyhytelokuvia. Naisia ja lapsia puistossa ja monia hyvin arkipäiväisiä aiheita. Lisäksi nähtävillä on myös laitteita joilla aikoinaan katsottiin kolmiuloitteisia kuvia, laitteita joilla kuvat saatiin liikkumaan kuten lapsena kirjansivuille piirretyt tikku-ukot jotka liikkuivat sivuja plärätessä ja pyörviä härveleitä joiden reiästä katsoessa näytti kuin kuva liikkuisi.    
Mielenkiintoinen kohde tämäkin, me ainakin tykkäsimme.
 

La Route de Pâtes

 
 
Kun edellisen päivän pihvi meni hieman pieleen, niin viimeisenä iltana ravintola jonka nimi oli "Pastan tie" vaikutti turvalliselta valinnalta. Niinpä menimme sinne.
 
 
Paikka tekee pastat itse paikan päällä, joten olivat todella tuoretta. Tilasimme molemmat pastaa parmesaanikermakastikkeella ja rapeaksi paistetulla chorizolla. Aavistuksen ehkä kuivahko annos, mutta muuten hyvä. Kyllä tänne olisi uudelleenkin voinut mennä syömään.
 

J tilasi jälkiruoaksi suklaakakkua viimeisen illan kunniaksi.
 


 
Itse otin tapani mukaan Creme bruleen joka oli parempi kuin aiemmin italialaisessa ravintolassa asuntomme luona syömäni.
 
  

Kävelimme illan pimetessä viimeistä kertaa sillan ylitse vanhaan kaupunkiin ja hyvästelimme Lyonin. Kaupunki tuli aika hyvin koluttua, joten tuskin tapaamme enää. Mutta viihdyimme täällä hyvin, kannatti tulla. Iloksemme säätkin suosivat syyskuun lopussa yhtä päivää lukuunottamatta ja saimme vielä tankata lämpöä talveksi. Ranskaan tulemme varmasti jälleen, vaikkei Lyoniin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti