Suunnitelma C, eli syysloma kotimaassa

 Italia muuttuu Itä-Suomeksi

Viime talvena aloimme haaveilla Sisilanmatkasta. Koska olimme luvanneet viedä seuraavalle reissullemme vanhempani mukaan, päätimme jättää Sisilian syksyyn. No, se kevättalven reissuhan meni pieleen monilta osin, mutta näin alkoi käydä syyslomallekin. Heinäkuussa päätimme aloittaa suunnitelma b:n valmistelun ja hain kirjastosta pinon Viro-kirjoja. Reitti alkoi hahmottua ja suunnitelmat selkeytyä, mutta emme uskaltaneet varata mitään, vaikka tilanne Virossa näytti poikkeuskesänä paremmalta kuin Suomessa. 
Elokuu käynnistyi jo hieman enemmän huoletuneena, ja vähän kerrallaan hautasimme Vironmatkankin. Viroon olisi päässyt, mutta se olisi suotta säikäyttänyt asiakkaita ja lähipiiriä. Niinpä katse siirtyi kotimaahan.

Kotimaanmatkailussa ongelma meillä on se, ettemme oikein ole luontomatkaajia. Suomessa on aika vähän hienoja historiallisia kaupunkeja, emmekä taas halunneet mennä Turkuun ja Helsinkiin. Päätimme sitten lähteä Itä-Suomeen, vaikka tiesimmekin monien nähtävyyksien olevan kiinni joko ajankohdan tai tuon kirotun viruksen takia.

Länsi-Suomi oli liiankin tuttua, ja pohjoinen liian kaukana ja lisäksi siellä oli vaara joutua räntäsateeseen jo.

Reissu koostuikin sitten pitkälti ihan vain "pois tutuista ympyröistä" -ohjelmasta, mutta jotain toki näimmekin. Kävimme myös panimoilla, kirjoittelen niistä taas erikseen.

Lahti

Lahti valikoitui etapiksi oikeastaan vain jotta olisimme aikaisemmin lauantaina jossain "idemmässä". Olimme myös aikoneet poiketa Kanavan panimolla, mutta juuri ennen matkaamme heillä muuttuivat aikataulut ja jouduimme tämän skippaamaan.

    Kauppahotelli Grand

 Majoituksia etsiessä hämmästyimme ketjuhotellien hinnoittelua nyt kun työmatkaajat, ulkomaalaiset ja kokoustelijat ovat poissa. Mutta ehkä he ajattelevat ettei tarvitse niin paljon henkilökuntaa, jos ei haali niin paljon asiakkaitakaan. Ja tulihan toisaalta meidän kannatettua nyt pieniä yksityisyrittäjiä, joka olikin mukava huomata. Majoitukset varasin Booking.comin kautta kuten ulkomaillakin. Lahdessa valintamme osui Kauppahotelli Grandiin. Hotelli oli ehkä parhaat päivänsä nähnyt, mutta huoneet olivat siistit ja puhtaat, sisään pääsi näppärästi numerokoodilla myös respan sulkeuduttua ja auton sai parkkiin halliin, jossa ainakin nyt oli hyvin tilaa. Hotellin aamianen oli yllättävän hyvä ja ystävällinen rouva hoiteli sekä aamiaista että respaa tottuneesti yhtä aikaa. Ei mitään syytä miksei täällä voisi yöpyä toistekin. Toki itse kaipaan mieluummin aina parivuoteellista huonetta. Yö maksoi 84,50e kahdelta.

Ravintola Santa Fe

Itse asiassa hullua kyllä, yksi syy varata majoitus Lahdesta oli ravintola jossa olimme syöneet todella hyvää ruokaa kolmella edellisellä visiitillämme, joista viimeisestäkin on vierähtänyt jo ainakin 10v. 
Nykyään meillä on enemmän tuttuja Lahden suunnalla ja kyselimme hieman onko paikka yhä yhtä hyvä. Harmiksemme kuulimme sen vaihtaneen omistajaa ja saimme kuulla pelkkiä moitteita nykytilasta. Googletin "vieraiden" ihmisten arvosteluja, ja nämä tuntuivat tukevan väitteitä. Niinpä emme uskaltaneet mennä vanhaan suosikkiimme. Meinasi iskeä valinnanvaikeus.

Päädyimme lopulta Ravintola Santa Fe:n jossa olimme käyneet joskus Helsingissä.

Olimme itse asiassa menossa Ravintola Toreroon, mutta sinnepä ei päässytkään ilman pöytävarausta.

Onneksi Santa Fe:ssä oli ihan hyvä ruoka kuitenkin. Oma pihvini tosin meni ylikypsäksi, mutta en viitsinyt tyypilliseen suomalaiseen tapaan sanoa mitään. Isona syynä sekin että nälkä on hyvä mauste, enkä olisi jaksanut odottaa uutta pihviä. Kaksi "erikoisolutta"(kotimaisia pienpanimotuotteita ei valitettavasti ollut) grillattu kana-annos ja sisäfilepihvi Kahlua-pippurikastikkeella maksoivat yhteensä 64e. Pihvi sattui olemaaan tarjouksessa, sisäfile ulkofileen hinnalla.

Verlan tehdasmuseo

Historiasta kiinnostuneen on välillä vaikea löytää Suomessa vanhoja paikkoja missä käydä, etenkään syyskuussa kun lomakausi on ohitse ja monet talveksi sulkeutuvat paikat ovat jo kiinni. Onneksi sentään Verlan tehdasmuseo oli avoinna syyskuun loppuun asti. Todella mielenkiintoinen paikka, joka osui sopivasti matkan varrelle kun menimme seuraavana aamuna kohti Lappeenrantaa. Toki jonkin verran piti ajella pikkuteitä perille päästäkseen (yllättävän "korvessa" on tehdas sijainnut!), mutta eihän sitä lomalla niin kiire saa olla.

Yleensä välttelemme viimeiseen asti kaikkia opastettuja kierroksia museoissa. Ne voivat pahimmillaan olla hyvin puuduttavia, saati jos joukkoon osuu joku joka kysyy joka asiaan tarkennusta. Joissakin paikoissa taas ilman opastusta ei saa paikasta kunnolla irti. Tämä kuuluu niihin paikkoihin. Käynti olisi jäänyt aika pliisuksi ilman opasta, eikä edes upeasti säilyneisiin sisätiloihin olisi päässyt kulkemaan ilman opasta. Opastukset ovat ainakin syksyllä vain tasatunnein, joten kannattaa ajoittaa saapuminen tarkkaan. Alueella on kyllä ravintola ja puoteja jos ajoitus pettää. Me olimme paikalla  12.03 ja lipunmyyjä päästi meidät vielä klo 12 kierrokselle jossa oli yllättävn paljon väkeä aikaansa nähden.

Tehtaalla oli tehty pahvia vuodesta 1882 vuoteen 1964.  Koko tämän ajan laitteisto pysyi samana. Ainoastaan käyttövoima muuttui jossain kohtaa niin, ettei rattaita pyörittänyt enää suoraan koskessa virtaava vesivoima, vaan sähkö. Osa laitteista toimi loppuun asti vesivoimalla. Kuvan laitteella kuorittuun puuta todella nopeasti pyörivää terää vasten. Enpä haluaisi pidellä käsin kiinni puusta tuossa.

Opas esitteli meille laitetta jossa pyöri telalla paperiarkit, joista piti puukepillä irrottaa arkit kahteen osaan. Tämä oli kuulemma täysin naisten työtä, vaikka arkit olivat raskaita, saati niistä tehdyt painavat kosteat pinot, jotka erotettiin toisistaan vanerilevyin.

Valmiita arkkeja roikkumassa kuivaamossa. Vanhanaikaisten menetelmiensa takia tehtaan tuotanto oli 60-luvulla jo todella pientä verrattuna muihin tehtaisiin, mutta paperin laatu oli niin arvostettua että tekemistä jatkettiin kunnes suurin osa työntekijöistä alkoi olla niin iäkkäitä että pääsivät suoraan eläkkelle. Tuotanto ajettiin siis aika ihmisystävällisesti alas, kun työläiset viihtyivät.
Tehtaan pahvia käytettiin paljon kirjankansiin ja muun muassa tupakka-askeihin. Hyvän maineensa myötä sieltä yritettiin vielä 70-luvullakin tilata paperia Singaporeen!

Mestarin työhuone, jossa tarkkailtiin paperin laatua.  Kalenterissa näkyi viimeinen työpäivä, "lauvantai" vuonna 1964.

Jokainen paperiarkki punnittiin tehtaalla käsin jotta ne voitiin erotella omiin laatuihinsa, sillä kuivatuksen ja muiden vaiheiden aikana eri paksuiset paperit menivät sekaisin.

Kun paperit oli lajiteltu, ne pinottiin 50kg painoisiin pinkkoihin joita vielä loppuiaikoina 70v mies käsin nosteli työkseen. Kuulemma valitteli välillä niskakipua ja sai sitten voimistelurenkaat roikkumaan työpisteen viereen.

Museon alueella oli muutama pieni putiikki, jotka olivat viinipuotia lukuunottamatta auki yhä syyskuussa. Hullaannuin käsintehtyihin Lethergo kierrätyskoruihin. Mietin niin kauan näiden kahden välillä (toinen muuten tehty Iittalan Tsaika-lasin pidikkeestä) että J ilmoitti ostavansa toisen minulle lahjaksi. Korvakorujakin katselin, mutta päätin että nyt riittää. Harvoin kyllä ostan mitään "turhaa", joten kai sitä nyt joskus sallitaan. :)

Lappeenranta

Seuraavaksiyöksi ajoimme Lappeenrantaan. Majoitukseen löytyi ihana Hotelli Rakuuna, joka oli rakennettu armeijan entisiin kasarmitiloihin. Rakenus oli hieno ja kaikki todella siistiä ja miellytti hyvinkin omaa silmää ainakin. Rakennukset alueella ovat 1800-luvun lopulta ratsuväen käytössä olleita.

Melkein toivoi että olisi olleet koirat mukana, kun oli niin koiraystävällinen paikka. Tassujenpesupaikkakin olisi valmiina sisänkäynnissä. Se on kuulemma armeijan aikaan ollut ratsumiesten saappaiden pesua varten.

Huoneet olivat tosi tyylikkäät, kuin sisustuslehdestä. Huoneen hinta oli Bookingin kautta otettuna nyt 98e. Sisälsi parkin ja aamiaisen. Hotellille ajaessa säikähdin että olemme todella kaukana keskustasta, mutta kävelytietä pitkin pääsikin oikaisemaan keskustaan ihan hetkessä, joten netistä katsomani 500m varmasti piti paikkansa.

Kuva armeijan ajoilta koristi huonetta.

Jokainen huone oli omistettu jollekin sotilaalle. Me yövyimme huoneessa "Nuotio".

Lapsiperheet varmaankin arvostavat tätä leikkihuonetta. Näimme myös kyltin joka osoitti yläkertaan "Pelihuone". Emme käyneet katsomassa mitä pelejä siellä oli. Myös kahvilan kyltin näimme.

Majoittujille oli myös yhteinen olohuone, jossa oli pieni keittonurkkaus jääkappeineen. Kurkkasin kaappiin ja ihmiset olivat ostaneet ruokaa mukaan pakastepizzoista lähtien. Itse menimme kuitenkin "ulos" syömään.

Hotellille olisin antanut arvosteluissa täydet 10 pistettä, ellei olisi ollut outo pieni miinus. Missään hotellissa Suomessa en ole törmännyt noin onnettomaan leipävalikoimaan. Kahdenlaista selvästi halpaa ja "höttöistä" muovipussileipää. Kävin ruisallergikkona kysymässä onko molemmissa ruista. Tarjoilija väitti ettei toisessa ole, mutta  hän ei tarkistanut sitä pussista enkä uskaltanut ottaa riskiä, joten aamupala jäi hieman köyhäksi. Onneksi oli edes croisantteja. Kuulemma karjalanpiirakatkin olivat hyviä (niissä vaan tietenkin ruista). Ja olisihan siellä puuroa ollut, mutta miellän sen täysin työpäivän aamupalaksi, eikä tehnyt mieli.

Ravintola Birra

Päätimme etsiä edullisempaa purtavaa ja päädyimme sporttipubiin. Olisipa ollut kesäkelit, terassi oli iso ja mukavan näköinen. Sisällä meitä häiritsi joka suunnassa olevat tv:t ja screenit joissa pyöri urheilukanavat. Tämä ei toki ollut yllätys kun netissä mainittiin Birran olevan sporttibaari.

J valitsi oikein "mättöruokaa", kanakorin jossa oli myös sipulirenkaita. Kuulemma maistui siltä "miltä nyt tämmöisen olettaa maistuvan".

Itse otin kanahampurilaisen. Yllätyin ettei välissä ollut kanafile vaan pyöreä pihvi jollaisia näkee pikaruokapaikoissa. Varmaankin nämä olivat monen mieleen ja juuri ehkä sopivia sporttibaarin menuun. No, molempien annokset maksoivat 13,50e, joten sitähän lähdettiin hakemaan, edullista syötävää. Olutvalikoimakin oli ihan kohtalainen. Olisi ehkä voinut ottaa jopa jälkiruoksi jonkun hyvän tumman, mutta  urheiluohjelmat alkoivat jo häiritä liikaa ja jatkoimme juomille muualle. Kesällä tosiaan olisi ollut kiva terassi. Ystävällinen tarjoilija joka tapauksessa.

Salpalinja

Aamulla aloimme tutkia Googlella missä on Salpalinjan paikat Lappeenrannassa. Yllätys olikin melkoinen, kun tunnetuin paikka oli 50km keskustasta. Kunnat ovat niin isoja täälläkin, ettei tällainen käynyt mielessä. Jonkin aikaa mietittyämme päätimme unohtaa tuon kauimpana olevan, kun vielä aukioloajoissakin oli epäselvyyttä. Hyvin lähellä oli Voisalmen osa, ja lähdimme sinne.

En enää muista miltä sivustolta löysin vinkin tähän, mutta täytyy sanoa että tämä oli kyllä todella vaatimaton "nähtävyys". Näissä kahdessa kuvassa näkyy kaikki mitä siellä oli.

Oli jopa vaikea ottaa kuva ilman että kaikki tuonne heitellyt roskat eivät näy. Taitaa olla enemmänkin suosittu pussikaljoittelupaikka nykyään.

Katsoin löytämääni sivua (en oikeasti löytänyt sitä uudelleen) ja huomasin tulosuunnassamme eilen olleen paikan, jossa lisägoogletuksella näkyi olevan enemmän katsottavaa. Paikka löytyy haulla Askolan Salpa-asema. 

Täällä olikin oikeastikin jotain nähtävää enemmän.  Netissä jossain luki että aina auki, jossain luki että tilapäisesti suljettu. Paikan päällä bunkkereiden ovissa oli munalukot. Muuten paikkoja pääsi katsomaan. Lukot olivat ehkä mahdollisesti koronan takia.

Salpalinja rakennettiin viime sotien aikana 1940-1944 ja sen tarkoituksena oli pysäyttää vihollisen eteneminen. Sen rakennelmia löytyy Suomenlahdelta aina Lappiin saakka. Luumäki (tämä kohde) oli yksi vahvoiten linnoitettuja alueita. Sinne rakennettiin 120 eri pistettä, joista pääosa oli konekivääri- tai konekiväärikupukorsuja. 

Ilmeisesti näihin bunkkereihin pääsee yleensä (ainakin kesällä) sisään. Nyt ainoastaan tuohon puuverhoiltuun konekiväärikorsuun pääsi sisään. 

Lisäksi alueella oli teräviä betoniesteitä panssarivaunuille. Näitä esteitä oli rakennettu 200km matkalle! 400 000 tällaista kolme tonnia painavaa kiveä on aseteltu maastoon. Huh, mikä urakka. Ja sen ajan varusteilla.

Cafe Nisse, Imatra

Meinasimme käydä katsomassa Imatrankoskea (vaikka olemmekin sen juoksutuksen  nähneet 20v sitten ihan näytöksenä musiikin soidessa). Paikan päällä selvisi kuitenkin että koski oli "suljettu", joidenkin kunnostusten takia. Näytöset oli peruttu kokonaan koronan takia, sen tiesinkin.
Jotain hyvää teki mieli ja pysähdyimme näkemäämme Cafe Nisseen vohvelille.

Vohvelit olivat tällaisia viime aikoina hitiksi tulleita kuplavohveleita. Ihan ok.

Parikkalan patsaspuisto

Taas hieman erikoisempi nähtävyys matkalla Imatralta kohti Savonlinnaa, Parikkalan patsaspuisto. Pääsymaksu on vapaaehtoinen. Kun ei löytynyt kolikoita taskusta, näimme lopulta kyltin jossa oli ohje tekstiviestimaksuun. Maksoimme jonkin summan käynnistä, ihan vain tukeaksemme. Kun kuulin jälkikäteen pääsiäisenä puistoa kohdanneesta ilkivallasta niin olin enemmän tyytyväinen vielä siihen että tuli maksettua.

Erikoinen näky heti puistoon saapuessa on  yli 200 joogaavaa betonimiestä, joiden sanotaan olevan taitelija Veijo Rönkkösen (1944–2010) omakuvia. Rönkkönen harrasti ahkerasti joogaa.

Puistossa on yhteensä 532 erilaista patsasta, joista osa on omistettu jollekin. Ilmeisesti näitä on tilanneet ihmiset taiteilijan tukemiseksi.

Vanhimmat patsaat ovat kovin sammaloituneita, nämä uusimmat taas aika fressin näköisiä. 

Amerikkalainen matkailusivusto oli kuulemma 2015 luokitellut puiston maailman pelottavimpien nähtävyyksien listalle! Kun puistonhoitajat tästä kuulivat, he hämmästyivät, mutta  olivat vain sitä mieltä että kaikki julkisuus on hyvästä. Kovin pelottavaksi me emme kyllä tätä kokeneet! 😃

Paikan osoite on Kuutostie 611, 59130 Koitsanlahti.

Savonlinna

Seuraava kohteemme oli Savonlinna. Itse Olavinlinna skipattiin tällä kertaa, sillä olimme käyneet siellä pari kertaa jo aiemmin. Pitihän se ulkopuoleta kuitenkin käydä bongaamassa. Itse linnakin on ehdottomasti näkemisen arvoinen, mutta tosiaan jo vähän liiankin tuttu meille. Se on perustettu 1475 suhteellisen syrjäiselle seudulle vartioimaan silloista rajaa Linnassa toimi varuskunta aina vuoteen 1847 asti. Tämän jälkeen se toimi hetken aikaa vankilana, ja lopulta päätyi lähinnä turistikohteeksi. Linnasta ei nyt sen enempää, kun kerran se päätettiin skipata.

Hotelli Hospitz

Savonlinnassa majoitukseen valikoitui hinnan ja sijainnin perusteella Hotelli Hospitz. Ei mikään ketjupaikka tämäkään. Todella ystävällinen vastaanotto sai meidät tuntemaan olomme erittäin tervetulleiksi, vaikka paikka oli tavallaan meihin verrattuna "liian hieno". Mutta millään tavalla ei vaikuttanut etteikö tällaiset tavalliset pulliaset olisi hyvinkin tervetulleita. Vastaanotossa ollut rouva (olikohan yrittäjä itse?) halusi heti näyttää meille myös aamiaishuoneen, joka oli hyvinkin hulppea. Hotellin aamianen myös oli reissumme parhaasta päästä. Tarjolla olisi ollut vaikka mitä, jos olisi jaksanut kaikkea maistaa. Ja myönnetään, ihan kaikkiruokaisiksi meitä ei kyllä voi sanoa.

Huoneesta maksoimme 88e (onkohan näissä yksityisissä enemmän nyt korona-alennuksia kuin ketjupaikoissa). Tämän hintainen huone oli todella pieni, mutta se ei meitä haitannut. Meille bonuksena hyvinkin sokkeloisen hotellin toinen sisäänkäynti (ulkoa aukesi vain avaimella) oli suoraan huoneemme vieressä. Pääsimme näppärästi illalla lähtemään ulos syömään ja palatessammekin takaisin samaa kautta.

Aika hieno terassi olisi ollut takapihalla. Viikon lopulla olisikin varmaan ollut terassikelit. Nyt oli kyllä ajankohdan keskiarvoa aavistuksen lämpimämpi, mutta aurinkoa ei paljoa pilkottanut, joten terassi oli kiinni. Tähän pääsi suoraan huoneemme viereisestä ovesta.

Pizzeria Capero

Mieli alkoi tehdä pastaa ja googletimme sanoilla "pasta Savonlinna". Suurin osa pastaa tarjoavista oli kiinni sunnuntaina, mutta Pizzeria Capero oli avoinna ja saanut ihan hyvät arvostelut Googlessa. No, noihin arvosteluihin pitää suhtautua pienellä varauksella, niin kuin suurimpaan osaan netin vastaavista. Esim Tripadvisorin huijaaminen ravintoloiden ja hotellien arvosteluissa on todella yleistä ja helppoa. Olisipa joku luotettava sivustu. Aikoinaan itse kuuluin Virtula touristiin, jonka arvosteluita ei päässyt yhtä helposti kirjoittamaan. Siihen uskalsi luottaa, mutta niin vain Tripadvisor osti sen. 

Tämä paikka on kuitenkin toiminut jo vuodesta 1983. Sisustus näytti modernimmalle, joten varmasti sitä oli muokattu aikojen saatossa. Palvelu oli ystävällistä, eikä ruoassa varsinaisesti vikaa ollut, mutta ei se nyt ihan sen 4,5 keskiarvosanan veroista ollut. Curry-kanapastassa oli seassa ananasta (! kyllä, tosi italialaista 😃!) . Curryn maku oli hyvin mieto ja annos oli jotenkin mauton. Mutta kana oli ihan mureaa, ja ruoka teki tehtävänsä, vei nälän. Ei mikään "pakko saada uudelleen"-herkku, mutta ei isompaa vikaakaan. Söimme molemmat saman, siksi vain yksi ruokakuva. Katselin pöytiin meneviä pizzoja. Näyttivät aika "suomalaisilta". Tuli mieleen Pizzeria no.1 joskus nuoruusvuosina Jyväskylässä. Monihan tykkää tällaista. Kuten arvostelutkin kertoivat. Sunnuntai on pienemmissä kaupungeissa joskus haastava, kun paikkoja on paljon kiinni.

Maailman suurin puukirkko

Matkan taas jatkuessa ajattelimme käydä poikkeamassa maailman suurimmassa puukirkossa. Täälläkin on tullut pari kertaa käytyä, mutta kun ei tehnyt mutkaa matkaan paljon ollenkaan. Paitsi että se pienikin mutka osoittautui turhaksi, sillä kirkko oli suljettu. Koko kirkkoa kiersi köysi ihan ympäri asti. Kiersimme siis koko jättikirkon etsien sisäänpääsyä. Hukkareissu, kiinni oli. En tiedä onko sitten yleensäkin auki vain kesälomasesongin aikaan, vai vaikuttiko tähänkin se kirottu minkä nimeä vältän yleensä lausumasta, mutta jonka tähän postaukseen olen pari kertaa joutunut sanomaan.

Kirkon isosta koosta on monta tarinaa. Yksi on se, että sen piirrustuksissa oli menneet jalat ja metrit sekaisin. Todennäköisempää kuitenkin on että se tarina on tosi, että tuohon aikaan koko seurakunnan koko oli ollut 10 000 henkeä ja kerimäkeläiset olivat vaatineet että vähintään puolet seurakunnasta pitää mahtua sisään. Niinpä siellä on 3000 istumapaikkaa ja 2000 seisomapaikkaa. Penkkejä on yli 1,5 kilometriä! Kirkko on valmistunut 1847. Jotenkin sen valtava koko ei täysin pääse oikeuksiinsa ulkopuolelta katsottuna. Olisin mielelläni poikennut sisään tälläkin kertaa, vaikka emme varsinaisia kirkkobongareita yleensä olekaan.

Joensuu

Seuraavan yön olimme päättäneet viettää Joensuussa. Ikävä kyllä säidenhaltija ei ollut ollenkaan Joensuun puolella ja kaupungissa oli todella harmaata ja sateli vettä..

Kaupungista kotoisin oleva kaveri vinkkasi Joensuun Taitokorttelin käyntikohteeksi. Paikka muistutti paljon Jyväskylän Toivolanpihaa. Myynnissä oli paljon käsityöläisten töitä, tekijöitä oli itse paikan päällä. Pihassa oli pieniä kojuja, jotka olivat kuitenkin kaikki kiinni. Tyypillistä syyskuun aikaan Suomessa joka puolella, kun lomakausi on ohitse. Kuvassa näkyvässä isossa vaaleassa rakennuksessa isoimmalle vaikutti lankojen myyntitilat. Vai vaikuttiko vain? Paljon kauniisti värjättyjä lankoja, jotka varmasti olisivat kudontaa harrastavan aarteita. Ikävä kyllä kudonta ei kuulu omiin harrastuksiini.

Vastapäätä löytyi Taito shop ja sisustusliike. Kesällä olisi ollut myös jäätelöpuoti. Tai ehkä se oli nytkin, ilma ei houkuttanut tarkastamaan.

Samassa pihapiirissä oli ainakin kaksi kahvilaa ja ainakin yksi ravintola. Kuvan oikeassa reunassa näkyvä Kotileipurin Herkkupaja olisi tarjonnut hyvän kuuloista aamiaista 8e:lla! Ikävä kyllä tämä tieto jäi meiltä huomaamatta, ja huomasimme sen vasta aamulla sytyämme jo aamiaista. Kävimme täällä saavuttuamme katsomassa kahvileipävalikoimaa, mutta koska olimme paikalla vajaata tuntia ennen sulkemista, olivat hyllyt jo aika tyhjät. Olen tänä kesänä hurahtanut monen muun tavoin juurileivontaan, ja täällä olisi ollut myynnissä juureen leivottua leipää. Emme kuitenkaan menneet ostamaan, koska yövyimme hotellissa.

Nähtävyydet jäivät muuten vähiin, sillä aiemmin katsomani bunkkerimuseo oli suljettu, ja perinteisesti maanantaina myös muut museot ovat kiinni.  Edellisellä visiitillämme kävimme Botaniassa. Emme kuitenkaan ole niin viherpeukaloita, että olisimme menneet sinne uudelleen. Ihan mielenkiintoinen se toki oli. Kuvia siitä en kuitenkaan nyt tähän saa. Viime reissulla minulla ei ollut digikameraa.

Hotelli Green Star

Majapaikaksi valitsimme Hotelli Green Starin. Ihan puhtaasti hinnan perusteella. Joku toinenkin hotelli oli lähellä samaa hintaa jos laski maksullisen aamiaisen ja maksullisen parkin tähän päälle. Itse huoneesta maksoimme 66e Bookingissa. Parkki maksoi 8e, aamiainen 9e per nenä. Esim Scandic olisi samalle yölle ollut 156e. Hotelli oli hyvällä paikalla, suhteellisen uusi, siisti ja puhdas. Ei kamalia kokolattiamattoja (onneksi niistä aletaan olla päästy eroon Suomessa). Omaan silmään sisustus oli kolkohko, mutta kaikki oli kuitenkin uutta ja ehjää, sehän on pääasia. Hotelli painotti kaikessa ekologiaa, mutta se ei millään tavoin ollut pois mistään. Jos asiaa ei olisi tiedotettu, en olisi huomannut. Uusissa hotelleissa tällaiset varmaankin on helpompi ottaa huomioon yleensä.

Ilman muuta voisin yöpyä täällä toistekin ja uskallan suositella hyvää hinta-laatusuhdetta. Jos jotain negatiivista, niin aamupala oli aika onneton. Mutta aiemmin mainitsemani (ja yllä olevissa kuvissa näkyvä) Herkkupaja joka olisi tarjonnut aamupalalla juurileipää, piirakoita, juustoa, leikkeleitä, salaatteja, kananmunia, mustaherukkamehua, jogurtteja jne ja se sijaitsi käytännössä suoraan hotellin takana. Aamiaisen olisi kaiken lisäksi saanut vegaanisena tai gluteenittomana versiona tarvittaessa. Ja vain 8e:lla! Pahus että missasimme sen! 

Ravintola Torero

Olimme ennakkoon suunnitelleet menevämme syömään Kerubiin, mutta yllättäen sekin oli netin mukaan kiinni maanantaina. Lopulta syömään lähtiessä satoi sen verran että katsoimmekin netistä lähinnä haulla "avoinna juuri nyt" -olevat ravintolat. Päädyimme Toreroon, vaikka hotelleissa olimme pyrkineet välttämään ketjupaikkoja. Ravintoloissa niiden välttely on paljon haastavampaa. Raflaamo tuntuu omistavan joka kaupungissa suuren osan keskustan ravintoloita. Päätimme myös jo alkumatkasta pyrkiä syömään alle 20e ruokia, joten niinpä päädyimme taas hampurilaiselle, ihan hinnan puolesta. Nämä hampurilaiset (söimme taas saman ruoan molemmat) maksoivatkin 19,90e, mutta onneksi sen myös huomasi. Itse sämpylä oli parempi ja tällä kertaa kana oli ihan oikeaa filettä ja mukaan sai haluamansa juuston. Otimme molemmat halloumin. Jos ihmettelette taas kanahampurilaista, niin en ole jauhelihan suuri ystävä. Annoksessa ei siis ollut vikaa. Yllättävän kauan sen tulo kesti siihen nähden  ettei ravintola ollut lähelläkään täyttä. Plussaa siitä että ketjupaikassakin oli tarjolla vaihtuva paikallinen pienpanimo-olut.

Seuraavana aamuna päätimme poiketa parilla kirpputorilla. Olimme käyneet jo yhdellä aiemmin. Valitsimme isoimman näköiset Kirpparilla.fi (joka oli tuttu Jyväskylästä) ja Valintakirppis. Jälkimmäisen erikoisuutena oli siihen yhdistyvä tavallisen kaupan oloinen osasto. Siellä näkyi samantyylistä tavaraa kuin esim Löytötex -kaupoissa. Jonkin verran sisustukseen ja muuta "kodintavaraa". Hinnat eivät olleet mielestäni kirpparitasoa näissä tuotteissa. Vähintään sitä luokkaa mitä olen kaupoissa nähnyt Tampereen tienoolla. Muuten molemmilla kirpputoreilla oli valtavat määrät vaatteita. Pirkanmaan kirpputoreilla ei näy ollenkaan samalla tavalla vaatteiden ylivaltaa kuin täällä Itä-Suomessa tuntui olevan. Jännä ilmiö. Ostoksia ei tarttunut mukaan.

Pankakoski

Viikkoa ennen reissuamme olimme käyneet laittamassa oman mökin talviteloille. Täysin kesäihmisenä se otti tänä vuonna minulla normaaliakin kovemmalle. Hirvittää talven tulo kun vähän kaikki on peruttu. Järven aallot rauhoittavat aina mieltä. Niinpä ehdotin että vuokrataan yhdeksi yöksi mökki Pielisen rannalta, läheltä Kolia. Kolmen viikon googletuksen jälkeen, puoli yhdeltä yöllä ennen reissuun lähtöä päätin varata mökin edes jonkun järven rannalta. Päädyimme Pankakoskelle. 

Googlettelin tietoa Pankakoskesta, joka nykyään kuului Lieksaan. Löysin vanhan kartonkitehtaan (joka ainakin 4v sitten oli vielä toiminnassa. Toinen mitä löysin oli tarina "veromiehestä" joka veronkiertäjän tavatessaan huusi "Pankaa koskeen!", ja kylä olisi saanut siitä nimensä. No, niin tai näin. Me vuokrasimme mökin "keskeltä ei mitään", ja odotimme saapuvamme yksinäiselle mökille metsän keskellä.

Yllätys oli suuri, kun paikalla oli useita mökkejä. Vaikka olimme kaksin, saimme kaikista isoimman mökin. Pienet olisivat ehkä olleet meille muuten sopivampia, mutta kurkimme hieman ikkunoista (muita majoittujia ei näkynyt) ja ehkä muissa ei ollut samoja mukavuuksia. Isolle seurueelle tämä olisikin aivan loistava paikka. Paikan nimi Raunin maja hämäsi meitä myös luulemaan paikkaa yhdeksi yksittäiseksi mökiksi.

Sain kyllä kommentin Bookingissa että mökkikylää (joksi me sen mielsimme) ei vuokrattaisi kuin yhdelle seurueelle kerrallaan. Tämähän olisi siinä tapauksessa loistava paikka esim sukujuhlille tai muille vastaaville tapahtumille.

Mökkejä oli montaa kokoa ja eri tavoin varusteltuja. Tässäkin oli käsittääksemme mahdollista yöpyä.

Meillä oli mökki joka näkyy Bookingin kuvissa, se oli kaikista isoin, tämä toiseksi isoin.

Ensimmäisessä kuvassa ollaan rantasaunalla, jonka terassilla aukesi sellainen mökkimaisema mitä kaipailinkin. Päämökissä ei ollutkaan terasssia ollenkaan. 

Täältä asti emme lähteneet illalla ravintolaan, vaan nappasimme huoltoasemalta Kotipizzat aamupäivällä mukaan, laitoimme jääkaappiin ja lämmitimme ne illalla. Lähin ravintola olisikin ollut Lieksan keskustassa. Olikin ehkä hyvä ettemme sinne lähteneet. Ikäviä tartuntauutisia osui juuri sille päivälle Lieksasta. Ruokajuomana Suomen parhaaksi olueksi juuri valitti Honkavuoren Valo. Poikkesimme panimolla Joensuussa. Panimojuttuja sitten erillisessä postauksessa.

Makuuhuoneita oli isossa mökissä kolme, nukkumaan taisi mahtua 11. Koska oli vähän viileä ilma, löimme muiden makuuhuoneiden ovet kiinni, jotta lämpö pysyy paremmin tuvassa ja huoneessa jossa nukuimme.

Jopa leivinuuni löytyi. Viettääköhän täällä joskus osa pidempiäkin aikoja. Ei pöhlömpi paikka, mutta jos innostuit, niin sisään tulee vain kylmä vesi (saunaan myös, ja padassa se lämpeni kyllä TOSI nopeasti). Erehdyimme luulemaan etä on sisävessa, kun on kerran juokseva vesikin, mutta puucee oli. Todella tuttua kyllä kun omalla mökilläkin puucee, mutta toki iltojen viiletessä se yöllä ainakin hieman harmittaa kun sinne lähtee kipittämään. Omalle mökille en huolisi "oikeaa" vessaa ollenkaan, mutta siellä ollaankin vain kesällä. Soutuvenettä ei ollut. Tai no iso vene oli  käännettynä telineellä pois rannasta. Haaveilemani soutelu piti unohtaa, mutta tuskin sitä oli missään  luvattukaan. Sama yritys näytti tarjoavan myös koskenlaskua ja saunan edessä olisi ollut isoja kumiveneitä. Ei ehkä kuitenkaan sopivia kahden hengen iltasouteluun.

Koli

Seuraavana aamulla lähdimme ajamaan Kolia kohti. Matkaa Kolille oli 1,5h ja alkumatkan satoi siihen malliin, että väkisin kävi mielessä että tuleeko hukkareissu. Päätimme kuitenkin jatkaa. Onneksi perille päästyämme sade oli lakannut ja pääsimme kuivina ylös Ukko-Kolille. Edellisestä kerrasta oli noin 20v ja mietimme oliko portaita silloin niin paljon. Netissäkin luki että pääsisi lastenvaunujen kanssa (mitä meillä ei toki ikinä ole, mutta pisti silmään), joten ehkä se ohje tarkoitti "talvireittiä". Menimme kuitenkin lyhintä reittiä ylös, ja siinä oli paljon portaita. Veikkaan että jos on ne vaunut mukana, kannattaa valita "talvireitti".

Tässä kohtaa kuvaa olen ottanut molemmilla aiemmilla reissuilla kuvan upeasta kelopuunkäkkyrästä. Se oli kadonnut. Toki helposti viime vuosien myrskyt tuollaiseen voi iskeä kiinni.

Tämä oli itselle ainakin kolmas kerta käydä Kolilla. Tällä kertaa sää ei kyllä oikein suosinut, mutta onneksi ei sentään satanut. Harmaata oli, ruska olisi varmaan päässyt paremmin oikeuksiinsa auringossa. Jännä juttu muuten että täällä seudulla näki tosi vähän punaista ruskaa. Kun palasimme Pirkanmaalle, eron huomasi heti, kotipuolessa on paljon myös punaista. Ehkä lehtipuut ovat eri lajikkeita, en niin tarkkaan tutkinut.

Kaunistahan täällä silti oli,pilvistä tai ei. Aamulla olimme heränneet kauniissa sumussa. Jos se olisi tänne yltänyt, olisi voinut peittää maisemat. Sumu kuitenkin hälveni matkalla.

Yllättävän paljon täällä näkyi turisteja (suomalaisia) ja jännä ilmiö oli, että suurin osa alkoi jutella. Ei niin tyypillistä suomalaista.

Me emme muistaneet 20v takaa, että paikalla olisi ollut ensinnäkään "funikulaari" jolla pääsi parkkipaikalta ylhäällä olevaan Sokos-hotelliin (tai sen eteen), mutta emme kyllä muistaneet siellä olevan hotelliakaan! Mutta tämä saattoi myös johtua siitä että meillä oli viimeksi koirat mukana reissussa. Emme varmaan olisi kumpaankaan niiden kanssa menneet.

Nyt kun paikan huomasimme, päätimme käydä sen kahvilassa päiväkahvilla. Oikein ihanat juustokakut söimmekin ja pala oli suomalaisittain valtavan iso. Ehdotin jo yhteistä palaa, mutta makean perään enemmän vielä oleva J halusi oman. Ja kyllähän tuo hyvää oli, mikäs siinä oli hienossa maisemssa kahvitella. Terassille ei sentään viitsitty istahtaa, sen verran viileämpi oli paikallaanoloa ajatellen. Ei varmaan olisi ollut pöllömpi paikka majoittua yhdeksi yöksi tämäkään. Mutta jos Joensuun kesksutassa maksoi Sokos-hotelli yli 150e yö, niin mitä lie täällä.

Kuopio

Kolilta jatkoimme Kuopioon. Matkan varrella ei löytynyt mitään lounassämpylän hakuun sopivaa paikkaa, joten ajoimme suoraan syömään.

Yleensä olemme olleet aina niin myöhään Kuopiossa, että on pitänyt etsiä onko mikään ruokapaikka auki, nyt olimmekin aikaisin ja nälkäisinä. Mökillä kun ei ollut hotelliaamiasta, vain valmissämpylät, ja lounaaksi oli sitten tullut kakunpala. Päädyimme paikkaan nimeltä Taikuri , välittämättä sen ristiriitaisista arvioista. Kannatti, sillä me kyllä tykkäsimme. J söi kanataskun ja halloumiranskalaisia, minä lihavartaan. 

 

Molemmilla oli hyvin maukas annos (myönnettäköön, että annokseeni oli ehkä mennyt liikaa öljyä perunalohkoihin, mutta muuten hyvä). Netissä joku moitti tympeää palvelua, mutta me saimme oikein todella ystävällistä.Toki tämä asia varmasti riippuu vuorossa olevasta tarjoilijasta.

Aukioloajat olivat aika lyhyet, mutta en tiedä oliko klo 20 sulkemisaika normaali, vai tämän kesän poikkeusaika.

Cafe Asema B&B

Kuopiossa oli möskin aika kalliit hotellit. Onneksi huomasin että huolimatta siitä että nimessä on B&B, tässä oli myös omat kylppärit. Meitä tullut hieman nirsoja sen suhteen, ettemme halua yhteisvessoja ja mieluiten suihkukin saisi olla. Hetken säikähdimme ulkoseinässä ollutta "hostelli" -kylttiä, mutta kyllä täällä kylppärit oli.  Tässä yön hinta oli 85,50e. Aika monenlaista tuli reissulla nähtyä tässä hintaluokassa: melkein luksuksesta hyvin vaatimattomaan. Tämäkin oli suht vaatimaton, mutta siisti, ilmainen parkki, ihan hyvä sijainti (ei junakuulutuksetkaan häirinneet kuten epäilin) Ihan kiva sisustustyylikin ja plussaa myös jääkaapista. Sille varmaan on eniten käyttöä sunnuntai-yöpyjillä, sillä nettisivun mukaan sunnuntain aamiainen tuodaan lauantaina huoneeseen. Plussaa myös helposta sisäänkirjautumisesta, avaimen sai numerolokerosta kahvilan sulkeuduttua.

Yläkerrassa oli pieni huone jossa tarjolla kahvia itse keitettäväksi.

Tähänkin kuului aamiainen. Ihan tällaiseksi paikaksi hyvä, tosin täälläkin oli ruisallergia itsellä hieman ongelma. Sain gluteenittoman sämpylän, mutta leipää aamuisin syömään tottuneena hieman tuntui vähältä yksi sämpylä. Olisi ehkä  voitu kysyä haluanko yhden vai kaksi, mutta en oma häpeä kai kun ei kehdannut mennä kerjäämään toista kun ei tarjottu. 😆 Täälläkin olisi toki ollut puuroa, mutta tosiaan puuron syönti on itselle kuin viesti aivoille: "Tänään on työpäivä!" Kuulemma ne pari leipää mitä en voinut syödä olivat hyviä, ja karjalanpiirakoitakin oli tarjolla "normaaleille" syöjille. Voisin kuvitella yöpyväni uudelleen kuitenkin.

Kuopion Korttelimuseo

Me ollaan museoiden suhteen enemmän historiallisten kuin taidemuseoiden kävijöitä. Haluttiin vielä joku museo bongata ennen kotiinpaluuta ja valinta osui Kuopion korttelimuseoon.

Jotenkin aina kiehtovaa tutkia miten ihmiset ovat aikoinaan eläneet ja kuvitella miltä olisi tuntunut itse elää silloin. Jossain määrin elämä on ollut paljon helpompaa, mutta toki toisaalta paljon vaikeampaa. EIkä esim täällä esitellyt kodit olleet ihan kaikkien kansalaisten tasolla. Mutta joidenkin kuopiolaisten koteja ne olisivat voineet oikeasti olla.

Minun tekisi muuten aina mieli päästä selaamaan näitä lehtiä, mutta lasin allahan ne toki olivat.

    

Minna Canthin salonki on kuulemma rekonstruoitu mahdollisimman samanlaiseksi kuin Canthin alkuperäinen salonki Kanttilassa, missä Canth asui. Kanttila oli ollut myös purku-uhan alla, mutta Minna Canth ry oli ostanut sen ja on nyt kunnostanut sitä. Paikan sivuilla näkee enemmän suunnitelmia.

Yhdessä huoneessa pisti silmään yllättävä koristemaalaus sohvan käsinojassa. Mistähän moinen oli suomalaiseen kotiin päätynyt? Tätä ei kerrottu.

Tiloissa oli erilaisten käsityöläisten tiloja vaatturista suutariin. Samannäköisiä nappeja ja solkia muistan nähneeni lapsena mummullani. Mummulla ja vaarilla oli kauppa, jossa oli mm. tekstiilipuoli monen muun lisäksi.

Rakennukset ovat pääasiassa alkuperäisellä paikallaan. Osa on siirretty sinne myöhemmin, viimeinen jopa 1990-luvulla. Rakennuksista vanhin on 1700-luvulta ja uusimmat 1800-luvulta. Kaupunkilaisten elämää esitellään 1800-luvulta 1930-luvulle. Uusimman pään asunto muistuttikin jo paljon tyyliltään omaa mummulaani, joka kai monilta osiltaan säilyi  vanhassa asussaan niin kauan kuin mummu eli. Toki täydentyen tv:llä ja uudemmalla keittiövarustelulla, mutta paljon oli vanhaa tyyliä.

Tässä korttelissa on kuulemma aikoinaan asunut sekaisin varkasta väkeä ja köyhempää väkeä. Tämän takia siitä oli helppoa tehdä aikakautta kuvaava museo. Osa asunnoista oli yhden huoneen, osassa oli useita huoneita. Uusimmassa jopa komeroon tehty sisävessa, joka sekin muistutti kovasti mummuni asunnon vessaa. Mahtoiko sekin olla tehty entiseen komeroon, en koskaan tiennyt kysyä.

Mielenkiintoinen oli myös apteekkimuseo, joka oli viimeisimpiä tänne tulleita. Siellä sai kävellä sisään 1910-1920-luvuilta olevaan apteekkiin. Tiskin reunalla näkyi kyltti "Älä sylje lattialle!" Hyllyissä oli paljon samanlaisia ruskeita vanhoja "apteekkipulloja" kuin itselläni on koristeena olohuoneen hyllyssä.

Kerrottiin myös lääkkeiden historiaa (yllättävän vanhoja olivat monet yhä käytössä olevat käsikauppalääkkeet joita on luullut uudemmiksi, kuten vaikkapa Nasolin-nuhatipat) ja myös siitä kuinka esim Hota-pulveria käytettiin "epäilyttävän paljon" aikoinaan.

Esillä oli myös muun muassa suoneniskentään tarkoitettuja teriä.

Ilmeisesti pääasiassa Euroopassa luovuttiin tästä hoitomuodosta jo aikaisin 1800-luvulla, mutta Suomessa jatkettiin pidempään ainakin jonkinlaisten "puoskareiden" toimesta. Osa uskoi että elmistössä veren, liman ja "mustan nesteen" pitää olla tasapainossa ja poistamalla verta yritettiin tasapainoa korjata. Osa kai uskoi ihan "pahaan vereen" jota myös kuppaamalla poistettiin. Pariin verisairauteen käytetään verenvalutusta yhä, vähentämään punasolujen määrää. Aikoinaan sillä tosin hoidettiin lähes mitä tahansa.

Outoja oli myös jutut ihmeparantajista jotka hoitivat käsin ihmisiä "paikalla jossa joku on kuollut". Karun kuuloista touhua.

 

Erilaisia kahvinkorvikkeita ja -jatkeita oli myös esillä.

Kierrätystaidetyöpaja

Alueella oli myös korupaja, jonne en malttanut olla kurkkaamatta vaikka tiesin etten nyt osta enää yhtään korua. Kuitenkin koruja itsekin artesaaaniopinnoissa tehneenä kiinnosti mitä siellä tapahtuu. 

Seppä Matti Mattsson olikin kovin puhelias kaveri ja alkoi heti esitellä kaikkia materiaaleja joista hän koruja tekee. Ihmiset toivat hänelle kaikenlaista metalliromua, joista hän teki uudelleen muokkamalla taas aarteita.  Suurin osa oli koruja tai jotain korun tyylisiä, mutta oli myös seinäkelloja ym. 

Tavaraa oli valtava määrä ja suurin osa (vai kaikki) oli näkyvillä, jotta eivät olisi poissa silmistä ja poissa mielestä. Kattilankansia, paistinpannuja, vanhoja kolikoita ym lajiteltu väreittäin tai laaduittain. Herra itse kuulemma on käynyt monessa paikassa ulkomailla oopettamassa tätä kierrätystaidetta. Nyt vaan ikävästi jo sovitut opetusmatkat olivat sattuneesta syystä peruuntuneet. Seppä toivoi kuitenkin vielä pääsevänsä opetusmatkoilleen.

Cafe Nazca

Kuten moni muukin olutharrastaja, J on hurahtanut myös kahviin. Ja tykästynyt Cafe Nazcan kahveihin.

Niinpä pois lähtiessä piti pysähtyä Kuopion Juustoportilla josta löytyy Cafe Nazcan myyntihyllyt hyvällä valikoimalla.

Itselleni tuli yllätyksenä että myös kaakaota löytyy valikoimista. Emme tosin ole ahkeria kaakaonjuojia itse, mutta hyvä tietää. Iso osa tuotteista on luomua.

Itse paahtimokin on Juustoportin tiloissa, ja olisimme päässeet kurkkaamaan sinne jos aikataulut olisivat natsanneet paremmin, mutta päätettyämme skipata Jyväskylän viimeisenä kohteena (arvaatte varmaan miksi), niin kotimatka oli sen verran pitkä Pirkanmaalle, että päätimme lähteä heti matkaan. J kuitenkin sai kahvinpapunsa. Nehän hän toki haluaa nykyään vastajauhettuna, joten jauhaa omalla myllyllään. Tämä oli kuulemma todella maukasta. Sanon kuulemma, sillä oma kahvinjuontini rajoittuu "latte"-tyyliseen kahviin joskus ja jouluna, joten sen maitomäärän alta ei kannata alkaa arvioida kahveja.

Tulipa vielä tälle varmaankin 25v vanhalle karttakirjallekin vielä käyttöä. Saa nähdä miten käy talviloman, vai huvittaako silloin ajella kotimaassa, kun ei tuo talvi oikein ole oma vuodenaika. Ihan kivahan se on välillä kotimaatakin kiertää, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava että kyllä kesä siihen olisi parasta aikaa ainakin kaupunkilomailijalle. Mutta kesällähän kaikki vapaa-aika menee mökillä! Teimme 3 yön kotimaanmatkan kesälläkin, yritän siitäkin kirjoitella.

Katsotaan nyt pitääkö kuitenkin käydä taas uudelleen siellä Länsi-Suomessa sitten. Jää nähtäväksi.

Tästä matkasta on perinteisesti tulossa vielä olutharrastajan vinkit.